Ja miten kävikään että lapsuus se vain loppui. Se mihin häviää minkä hetken jälkeen hukkui

Mul on niin tyhjä olo sunnuntain jälkeen. Olo oli ihan kamala enkä saanu ees itkettyä. Koitin purra huulta, raapia, puristaa kynsillä, pidättää hengitystä mutta itku ei vaan tullu. Mä itkin ja huusin sisältä päin, mutta ulkoa päin mä olin hiljaa ja sain vaan yhen kyyneleen valumaan. Inhoan tollasia hetkiä. Tekstasin sit P:lle. Se oli kauheen toiveikas. Sano että josko lääkityksenkin avulla pääsisin jo eteenpäin, ja usko kovasti että mun olo tästä vielä helpottaa ja että opin taas tykkäämään itestäni. Miks mä vaan en ite pysty uskomaan parempaan huomiseen? En myöskään usko että opin tykkäämään itestäni. Tänään ja eilenkin mulla on ollu niin älyttömän ruma, ällö, läski olo. Oon vaan koitannu vältellä peilejä. Koulussa ja polillakin istuin vaan kädet sylissä, ettei mun ällö maha ja pömppis näy.

Huomenna alkaa koeviikko. Keskiviikkona yh koe, torstaina hissan koe, perjantaina matikan koe ja sitten ens viikon keskiviikkona englannin koe. Lisäks huomiseks pitäis olla hissan kurssityö valmis.. en oo tehny tai ees ajatellu sitä. Ajattelin laittaa wilmassa viestin opelle, että onko ok jos palautan sen vasta torstaiks koetunnille. Ihan järkyttävä stressi. Tai toisaalta, mä en edes jaksa välittää miten noi kokeet menee. Nytkään en ole lukenu yhtäkään sivua huomiseen kokeeseen. Jotenkin ahdistun ja stressaannun vaan tästä mun välinpitämättömyydestä, motivaation ja keskittymiskyvyn puutteesta. Mikä mua vaivaa?

Äskön ruokapöydässä (yh, söin taas liikaaa) tuli porukoitten kanssa puheeks toi kurssityö ja muutenkin se, että kun mulla ei vaan ole motivaatiota enkä tunneilla pysty keskittymään. Kauheasti ne sitten kyseli multa että miks en pysty keskittymään, ja että miks mulla ei ole motivaatiota opiskeluun. Niin, ja sain myös kuulla että en tee huonoilla lukion papereilla mitään, enkä pääse huonoilla pisteillä minnekkään korkekouluun tai yliopistoon. Mä melkeen huusin, että mä en tiedä mitä mä ees haluun tehä tulevaisuudessa, ja että mä en ees tahdo töihin, en oikeasti tahdo. Täällä eletään vaan sen takia että tehdään töitä että saatais rahaa että voitais elää (täällä paskassa maailmassa paskaa elämää) että voitais tehdä töitä. Sen jälkeen sain vaan kuulla kuinka työ on kaikille pakollista. Ai ihan tosi? Niinhän se olis, mutta kun mä en tahdo. Kyllä, olen laiskapaska ja niin väsyny että en haluu tehdä töitä. Sitä en kyllä sanonu noille. Siitä olis vaan seurannu "Nuku ja syö enemmän!"-huutoa. Oikeesti, kuinka ihminen voi olla näin väsyny ja kyllästyny elämään ja kaikkeen raatamiseen. En vaan ymmärrä.

Oli täs päiväs kyl jotain hyvääkin! Oli ratsastustunti ja mentiin ilman satulaa. Hymyilin ja nauroinki pari kertaa tunnin aikana, koska kaikki meinattiin pudota selästä kun tasapaino on vähän huonompi ilman satulaa. Mentiin kaikenlaisia leikkejä ja se ei ollut niin vakavaa ja totista ratsastusta. Voisin aina vaan ratsastustunnit hölmöillä ja sekoilla, koska en mä sielläkään oikeen enää pysty kunnolla keskittymään enkä luota mun taitoihin (ai mihin taitoihin?). Saa nähdä jaksanko ens viikolla mennä rats.tunnille epäonnistumaan.. tai sitten koetan mennä Ei mitään väliä miten menee-asenteella.

Nyt nukkumaan, väsyttää!

Tervetuloa uusi lukija! ♥

EDIT 22.35 :
Iskä tuli hetki sitten mun huoneeseen. Kysy. "Mitä sä oikeen teet koneella?!" Vastasin: "Mitä koneella yleensä tehdään?" Sit iskä sano: "Sun koneella vietettävää aikaa aletaan tarkkailemaan, koska siihen menee sun kaikki aika ja energia!" Aika varmaankin joo, mutta että energia? Just. Sitä paitsi, ihan sama onko mulla konetta vai ei, en mä silti saa itteeni opiskelemaan. Oikeesti, mä en jaksa tätä. Mitä mä teen itteni ja kaiken kanssa?