perjantai 27. marraskuuta 2015

Sä haluat pois, sä haluat pakoon

Täällä on niin paljon pahaa.
Mua kaiverretaan sisältä, kun näen sen kaiken.
Ne tekohymyt,
ne valkoiset valheet,
ne punaiset viirut ihossa.
Läheisille tehdään pahaa.
Läheisillä on paha olla.

Jos vain jotenkin voisin, ottaisin mun kaikilta rakkailta niiden kaiken pahan olon pois.
Voi, kun voisinkin.
Avuton olo.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Kun häpeä pieksee rintaa, ei henkeä saa, ja se yksin täytyy kantaa, liinoihin kääriä, parantaa



Kerroin mun mentorille kaiken.
Siis _kaiken_.
Kaikki ne pienet yksityiskohdatkin, jotka vainoaa mua joka päivä.
Enemmän, kuin olen kertonut kenellekään.
"Luin ja tulin tosi surulliseks ja vihaiseks, myös vähän sanattomaksi. Ei kenenkään pitäis joutua kokemaan tollasta, ja vaikka varmasti tiedätkin, niin et saa syyttää noista tapahtumista itseäsi. Olis hyvä jos huomenna voitais jutella ajan kanssa. Jos pystyt puhumaan noista asioista kasvokkain".
Huomenna pitäis tosiaan nähdä mun mentoria, mutta
a) todellakin syytän itteäni ja
b) en varmaan ikinä pysty puhumaan noista kasvokkain, hyvä kun pystyn ajattelemaan tai edes kirjoittamaan noista tapahtumista ilman että itkettää. Enkä mä tahdo itkeä.

Muistuu vieläkin mieleen mun mentorin ensimmäinen reaktio siihen, kun syyskuussa kerroin ekasta tapahtumasta. Sanoin vain lyhyesti, että ammattilainen käytti tapahtuneesta sanaa raiskaus, mutta mun mielestä ihan oma vika.

"No mutta kai sä sanoit 'ei'?"

Ei, en sanonut "ei".
Tyhmä minä.

Decide

 Tätä mä tahdon...


mutta tätä mä olen.


Hyi saatana.
En jaksa oikeasti päivääkään syömistä ja oksentamista ja läskien peilistä tuijottelua.
Mä nostan kädet ylös ja luovutan.
Mä oon loppu ja poikki, en jaksa enää.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Melkein kuollut, vaiko kuollut

"Niin paljon ihmisii,
miljoonii,
niinkun hyttysii,
ja mä heilutan mun kättä kaikille:
'Hei ollaaks ystävii?'
Ihan sama mitä teen,
jengi ohi kävelee
Meen autotielle makaamaan
eikä kukaan mua huomaa

Sano näätkö sä mua
vaikken sun kaltainen oo
Voisitsä koskettaa mua
vaik melkein kuollut mä oon
Täst mä en selvii ja mä tajuan sen,
mut ei oo ketään muuta joka tän mun kanssa kantaa
Täst mä en selvii
mut hetken voitko leikkii et mä kuuluisin sun syliin

Mun ympärillä
ikuinen hiljaisuus,
mut kadut puhuu mulle
Mä kirjotan mun nimee seinille
et must jäis jotain tänne,
ja läpi betonin
aina kuulen musiikin
Laulut joissa kerrotaan
siitä kuinka mä tein väärin"
Pitäis olla niin saatanan laiha, jotta kelpaisin.
Kenellekään.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Tuntuu vain että seinät minut tukehduttaa

Kokeilin tänään vaikka mitä päälle huomisia juhlia ajatellen.
Kaikki näyttää päälläni hirveältä.
En ole alasti hyvännäköinen.
En ole tiukka vaate päällä hyvännäköinen.
En ole löysäkään vaate päällä hyvännäköinen.
Läskiä läskiä läskiä joka puolella.
Käsissä, jaloissa, leuassa, poskissa, mahassa, selässä, kyljissä, jopa sormissa.
Siis hyi hitto.
En tiedä kuinka selviän huomisesta.
Oon varmaan yökkäri vieläkin päällä kun ekat vieraat tulevat.

Viinaa naamaan lalalaa.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Kuinka saisinkaan taas pääni nousemaan, kun edes nukkumaan en käydä uskalla.

Syön liikaa.
Syön vähän.
Syön liikaa.
Syön vähän.
Mekko ei mene kiinni.
Mun piti laittaa se mun synttäreille.
Ahdistaa ja oksettaa.
En tahdo, tekis mieli perua koko juhlat.
Mitä mulla on juhlittavaa, jee 21v, kun oon näin hemmetin ällöttävä ja ruma ihminen?
Niin ulkoa kuin sisältäkin.
Eikä mulla ole edes elämää, mitä juhlia.
En oo vuoden aikana saavuttanut tai edennyt mihinkään.

Kuinka mulla edes on ystäviä, joita kutsua juhliin?
Tai sitten vain kuvittelen, että mulla on.

"Kaikki tulee vaan ilmasen boolin takia, ja nauraa sulle kuinka ällöttävä olet!"

Niin. Niin sen täytyy olla.