tiistai 1. marraskuuta 2016

Haittaako jos avaan ikkunaa? En aijo huutaa

Kello on yhdeksän aamulla.
Valvottu yö ja väsymys painavat silmiä, harteita ja koko kroppaa.
Alkoholi on jo poistunut kehosta, tai ainakaan en ole enää humalassa.
Olen juuri vaipumassa pumpuliseen uneen, kun suihku sammuu.
Mies, 55-vuotias, tulee suihkusta ja kävelee sänkyni viereen: "Voitko nyt ottaa multa suihin? Pesin sen kunnolla"
Hyi. Taidan irvistää vähän.
Totean vain, että "en".
Mies kömpii alasti viereeni, ja mielessäni kaikuvat miehen aijemmat sanat: "Siellä hotellissa on kaks sänkyä, saat nukkuu yksin jommassa kummassa".
Hän alkaa hipelöimään, ja sanon "Älä, tahdon nukkua".
Käsi suoraan housuihin ja sormet sisään.
"Teillä nuorilla on kyllä niin kosteat paikat aina. Keski-ikäiset on kauhean kuivia."
"Ai vittu, älä viiti"
Mies ottaa käden pois, mutta jatkaa hipelöintiä.
Väsymys on lamaannuttava. Tahtoisin vain nukkua.
Mies koittaa kiskoa housuja alas, minä kiskon niitä takaisin ylös.
Alas, ylös, alas, ylös, alas.
Hitto, mikä ei mene perille?
Mies hölöttää koko ajan jotain, että kuinka niin innostuu mun kropasta. Itse mumisen tahtovani vain nukkua.
Jossain vaiheessa luovutan ja teen virheen, ja annan hänen kiskoa housut pois.
Mies yrittää ja jatkaa edelleen sinnikkäästi hipelöintiä, minä edelleenkin ilmaisen tahtovani vain nukkua, ja viljelen sanaa "älä".
Seuraavaksi mies sanoo jotain, mikä järkyttää minua vieläkin:
"Jos mä laitan liukkaria ja nopeesti nusasen, niin sit saat nukkua?"
En tiedä kerkesinkö edes rekisteröimään aivoihini miehen kamalia sanoja, kun hän on jo kimpussani.
En sano mitään.
En yhtikäs mitään.
Miksi en sano mitään?
Kiskon peittoa naamani eteen, jotta en näe miehen kasvoja.
Katseeni on tapetissa. Se on tumman ruskea tai punertavakin, ja siinä on jonkinlaisia kuvioita.
Mies huohottaa korvaani ja ähkii.
Eihän tämä tilanne ole edes todellinen?
Tuijotan edelleen tapettia. Välillä suljen silmäni, mutta avaan ne taas koska tilanne on kamalampi silmät kiinni. Pian mies ähkii kovemmin, ja lopettaa. Vihdoin.
Menen vessaan ja puen housut jalkaani.
Mies sanoo: " Nyt sä oot vihanen mulle"
"En ole". Vale. Tai ei varsinaisesti. Enemmän olen vihainen itselleni kuin hänelle. Naamani on ilmeetön, mutta sisälläni möyryää viha, kuvotus ja epäusko.
"Sori kun mä olin äsken vähän brutaali, mutta kun sä saat mut vaan niin himokkaaks"
Nyt sisälläni möyryää vain kuvotus. Hyi helvetti.
En vastaa mitään.
Kun suljen silmäni, nukahdan lähes samantien.