keskiviikko 28. elokuuta 2013

151.

Moikka,
läski 65kiloinen epäonnistuja täällä!

Tänään taas ahmintaa ja oksentamista.
Mahtavaa, niin mahtavaa.
Oon oikeasti niin kuvottava, että en tahtois nousta aamuisin.
Voisin kuihduttaa itteni kuoliaaksi sängyn pohjalle.
Sound's like a plan.

Ajatukset on niin niin sekavia.
"Laihdu läski laihdu läski laihdu läski"- tyylisiä ajatuksia koko ajan, lakkaamatta.
Oksettaa.

Mun paino ei enää nouse, ei vitussa.
Vain laihtuminen on tästä lähin sallittua.

Terveisin, porsas.

tiistai 27. elokuuta 2013

150.

Vähän sääntöjä, ei tästä muuten tuu mitään.

- Päivän kalorit mieluiten 500kcal tai alle, mutta max. 1000kcal.
- Joka päivä vähintään 30min aerobista liikuntaa, siis hyötyliikunnan lisäksi.
- Ei ns. roskaruokaa tai herkkuja. Yhtään. Pärjään ilmankin.
- Pitää juoda enemmän vettä.
- Ruokaa ei saa ottaa lisää, se johtaa vaan syöpöttelyyn.

Tässä ainakin muutama.
Hemmetti, minähän laihdun.
En vaan jaksa enää.
Ahmiminen + oksentaminen vie kaikki voimat ja keskittymisen.
Pakkolaihtualaihtualaihtualaihtua.
Oon niin kyllästyny itteni häpeämiseen ja inhoamiseen.
En voi käyttää vaatteita mitä tahtoisin, ei voi harrastaa harrastuksia joita tahtoisin, en voi nähdä kavereita joita tahtoisin... vain ja sen takia, että olen liian lihava.
Ens viikonloppu  taas paastoa, ja nyt mä en mokaa sitä paaston lopetusta!

maanantai 26. elokuuta 2013

149.

Kuten jo eilen vähän kerroinkin, niin eilinen ilta meni syömisten suhteen tosi huonosti.
Kuten myös tän päivän aamu.
Hävettää.
Järkyttävät määrät ruokaa.
Läski läski läski.
Jatkossa en saa lannistua pienestä repsahduksesta:
"No, söin jo yhden jäätelötuutin. Peli menetetty, syön toisen."
Ei, en enää.
Mun täytyy olla armollisempi itteleni.
Pienet repsahdukset ei kaada maailmaa.


Nyt puhun vähän asiasta, josta en oo täällä aikasemmin puhunukkaan.
Kaikkihan varmaan tietää, että PMMP lopettaa.
Tänään niiden v i i m e i n e n keikka julkistettiin.
Kaks kuukautta, niin kaikki loppuu.
Aamulla ostin lipun, ja sen jälkeen oon vaan ollu pahemmin ajattelematta asiaa. 
No, tänään illalla suuntasin lenkille.
Loppuvaiheesta lenkkiä kuulokkeista alkoi soimaan PMMP:n Matkalaulu.
Juoksin ehkä kovempaa kuin ikinä, vaikka olin jo aivan poikki
Ihan kuin oisin juossu jotain pakoon.
PMMP:n lopettamista? Ahdistusta? Surua? Ikävää?
Kun C-osa alkoi, m kirjaimellisesti romahdin.
"Pelkään, että aika ajaa meidät erilleen.
Mtä sitten teen? Mitä sitten teen?"
Istuin polvillani maassa ja koetin taistella itkua vastaan, turhaan.
Joku nainen kysy oonko ok, jolloin nousin ylös, pyyhin kyyneleet ja nyökyttelin.
Mä en tiedä, onko mulla lupa olla surullinen?
Onko väärin, että mua ahdistaa?
Iskän sanoi: "Sehän on vaan yks bändi".

148.

Olin tasan kaks päivää syömättä, ja sitten kaikki leviskin käsiin.
Liikaa ahdistusta, ruokaa ja nälkää.
Ahmimista ja oksentamista.
Pahinta oli kuitenkin se, että suurimman osan ruuasta ja herkuista pidin sisällä.
En vaan kyvenny nousemaan sohvalta, koska itkulle ei tullu loppua.
Mitä tehdä kun ahdistaa, mutta mikään ei auta?
 
Tuntuu, että mun maailma murenee.
Ei oo kontrollia mihinkään.
Oon liian heikko.

lauantai 24. elokuuta 2013

147. Paastopäivä 1

S: "Kyl mun mielestä olis hyvä jos me pistettäis sut eteenpäin... Jos soittaisin sinne sun paikkakunnan psykiatrian poliklinikalle?"
M: "Miks?"
S: "No sun alakulosuus, selittämätön paha olo ja ahdistuksen tunteet jotka purkaantuu itkusuutena ja syömisten kontrolloimisena. Muutenkin noi syömiset huolestuttaa mua ja niihin pitäis mun mielestä puuttua ennen ku menee pahemmaks. Lisäks sul on menneisyydessä ollu paljon asioita mitkä olis hyvä perinpohjin käsitellä. Saattaa olla, että sun koko paha olo ja masentuneisuus tulee jostain sieltä. Mitä mieltä sä nyt siis olisit, jos mä soittaisin?"
M: "En mä tiedä."
 
Mitä mun pitäis tehdä?
Annoin S:älle luvan soittaa ja sanoa sinne mun nimen (lähete suljettiin kuitenkin vasta nyt toukokuussa, eli mun tiedot varmaankin näkyy siellä vielä).
En siltikään täysin tiedä, että mitä mä tahdon:
apua, vai että mun annettais olla yksin ja vajota syvemmälle.

Äiti: "Ootko sä syöny tänään mitään?"
M: "Että olenko? Söin just kaks leipää ja munakasta, oon ihan täys!" Valhe

Mua pelottaa, et äiti on tajunnu että kaikki ei oo ihan ok.
 
PS. paastoa 19h takana ja 29h edessä

torstai 22. elokuuta 2013

146.

P: "Ei tartte olla neropatti ymmärtääkseen sun puheista
että jokin sun omissa ajatuksissa on huonosti..."

En oo ehkä vähään aikaan kuullu mitään yhtä karmivaa.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

145.

"Kävitsä lenkillä?"
"Joo"
"Kuinka pitkään?"
"Tunnin"
"Vitsi, heii tosi hieno juttu! Hyvä!"
ja taputus olkapäälle.
 
En ymmärrä, miks en saa iskältä kehuja.
Pari päivää sitten kehuin iskälle, että olin tehny lukusuunnitelman.
Vastaus oli vaan, että kiva.
Keväällä kerroin saaneeni terveystiedosta M:än.
Vastaus oli, että kai se on ihan ok.
Kerran kerroin voittaneeni ratsastuskisat.
Vastaus oli, että kiva juttu.

Mutta... aina kun käyn lenkillä, saan kuulla:
"Hieno juttu, ihan mahtavaa!"
"Juoksethan sä syksyllä naisten kympin?"
Sama juttu, jos kerron aloittaneeni herkkulakon
tai jos kävelen pitkät matkat enkä pyydä kyytiä.
Kehuja tulee myös joskus ulkonäöstä:
"Ihanaa, että sä oot noin hyvässä kunnossa!"

Ei, mä en nyt tarkota etteikö vanhemmat sais kannustaa liikkumaan ja huolehtimaan itsestään.
Tuntuu kuitenkin vaan väärältä, että jos ne on ainoat asiat joista saa kehuja.
Tulee olo, että mun isä on musta ylpeä ja rakastaa mua vain jos olen laiha, kaunis, urheilullinen, eikä silloin jos olen hyvä koulussa tai vaikkapa hyvä maalaamaan.

Kurjaa, että mun iskä ei voi olla musta ylpeä.
No, ehkä sitten kun oon laiha?

144.

Kuinka pari haarukallista porkkanaraastetta ja kasvispastaa voi saada olon näin kurjaksi, huonoksi, ällöttäväksi, lihavaksi ja ahdistuneeksi?
En tosiaankaan tiedä.
Ei tällanen oo elämää, ei oikeasti ole.

Samalla kun ajatelen noin, katselen vanhoja kuvia itsestäni.
Laiha, niin laiha.
"Pakko laihtua" 

EDIT 19:30:
Päivän kalorimäärä, eli 230 kaloria, ponnahti just 490 kaloriin koska söin jäätelön.
Hyi hitto, jäätelön? Mitä mä oikein ajattelin?
Läskiläskiläski.
Eikä oo ees mahista oksentaa.
Ahdistus on sanoinkuvaamaton...

tiistai 20. elokuuta 2013

143.

Kuinka syöminen voi olla näin pirun hankalaa?
Vitun läski, lopeta syöminen!!

Tänään noin 320kcal

 En malta odottaa viikonlopun paastoa.

142.

Laskinpa huvikseen painoindeksin:
"lievästi lihava"

Tostahan se riemu vasta repeskin.
Päätin sit oksentaa aamupalaleivän, ainakin osittain.
Oon muutenkin niin syvällä tässä paskassa.
En enää oksenna vain jos ahmin, vaan muutenkin.
Eilen söin keittoa normaaliannoksen ja oksensin siitäkin osan.
Tulee jotenkin vaan parempi olo.
Tahtoisin lopettaa tällaset pelleilyt, mut enemmän mä tahdon laihtua: laih-tu-a!
En mä tiedä mitä tehdä.
a) Ottaa apua vastaan ja pysyä "lievästi lihavana" (hyi hitto),
vai b) työntää apu pois ja laihtua?
Valitsen b:n.

To do list:
-Syö vain jos pakko
-Oksenna jos mahdollista
-Selviä koulupäivästä
-Lue englantia ja äikkää
-Lenkille
-Kotona jumppaa

maanantai 19. elokuuta 2013

141.

Tyttö, joka on väsynyt.
Tyttö, joka laahustaa päivästä toiseen.
Ei näe, ei kuule, ei tunne.
Tyttö, joka itkee kuoren takana.
Tyttö, joka inhoaa itseään älyttömästi.
Ei nauti, ei naura, ei elä.
Tyttö, joka pelkää.

Mä en tunnista käytöksestäni itteäni.
En tiedä mikä mä oon enää.

maanantai 12. elokuuta 2013

Sick

Pyöritän rasvaista lasagnea lautasella.
Olen syönyt jo salaatin, mutta lasagne ei meinaa upota.
"Noh, Tyttö. Etkö sä tykkää?"
"Eh, ei. On tää ihan hyvää."
Hymyilen, ja lappaan lasagnen palaset nopeasti suuhuni.
Kiitän ruuasta ja nousen pöydästä.
Säntään äkkiä huoneeseeni: 
Täysi olo täysi olo täysi olo. Tästä täytyy päästä eroon.
Otan ensimmäisen muovipussin käteeni ja oksennan puolet ruuasta.
Sitten pysähdyn, ja mietin, mitä hittoa olen tekemässä.
Et sä lihoa kolmestasadasta kalorista!
Ei, en niin.
Katumus.
Itku.
Mikä mua vaivaa?
Kun katumus oli ohi, muistin taas ällöttävän rasvaisen lasagnen mahassani.
Pakko, pakko mennä lenkille.

Noh, olin pyörtyä sinne pururadalle.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Tomorrow

Huomenna.
Niin ihana sana.
Huomenna aloittan kaiken alusta.
Pyyhkin pöydän puhtaaksi, ja asettelen sille mitä haluan.
Huomenna alkaa viimeinen vuosi lukiossa, ja samalla mun uusielämä.
Minä tiedän sen.
Minä päätin:
minä laihdun,
musta tulee onnellisempi,
sosiaalisempi.
Niin, ja keväällä...
keväällä mä aijon laittaa lakin päähän kauniina ja laihana.
Painaen vähemmän kuin koskaan.
Kyllä, minä vannon.
Teille ja itselleni.
En malta odottaa.

ps: Huomisesta lähtien ruokapäiväkirja muuttuu vihreämmäksi taas! Ei enää punaisia merkintöjä. :)

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Miserable

Hyi saatana mikä läski mä olen.
Oikeesti.
Ei mun pitäis antaa elää tällä planeetalla...




maanantai 5. elokuuta 2013

Failure

Riisun vaatteet.
Astun vaa'alle.
Pidätän hengitystä.
Tuijotan alapuolella olevaa punaista lukua.
Silmät täyttyy kyynelistä.
Happi ei kulje.
Romahdan sängylle itkemään.
Itken,
itken
ja itken.
En itke sitä, että olen lihava.
Enkä myöskään sitä, etten ole laihtunut.
Itken, koska olen päästänyt itseni tähän kuntoon.


torstai 1. elokuuta 2013

Binging and purging


 
Tajusin, että ei tää voi olla enää normaalia.
Tai ainakin sen, että en mä tätä jaksa yksin.
Tarviin apua.
Kai.