tiistai 1. marraskuuta 2016

Haittaako jos avaan ikkunaa? En aijo huutaa

Kello on yhdeksän aamulla.
Valvottu yö ja väsymys painavat silmiä, harteita ja koko kroppaa.
Alkoholi on jo poistunut kehosta, tai ainakaan en ole enää humalassa.
Olen juuri vaipumassa pumpuliseen uneen, kun suihku sammuu.
Mies, 55-vuotias, tulee suihkusta ja kävelee sänkyni viereen: "Voitko nyt ottaa multa suihin? Pesin sen kunnolla"
Hyi. Taidan irvistää vähän.
Totean vain, että "en".
Mies kömpii alasti viereeni, ja mielessäni kaikuvat miehen aijemmat sanat: "Siellä hotellissa on kaks sänkyä, saat nukkuu yksin jommassa kummassa".
Hän alkaa hipelöimään, ja sanon "Älä, tahdon nukkua".
Käsi suoraan housuihin ja sormet sisään.
"Teillä nuorilla on kyllä niin kosteat paikat aina. Keski-ikäiset on kauhean kuivia."
"Ai vittu, älä viiti"
Mies ottaa käden pois, mutta jatkaa hipelöintiä.
Väsymys on lamaannuttava. Tahtoisin vain nukkua.
Mies koittaa kiskoa housuja alas, minä kiskon niitä takaisin ylös.
Alas, ylös, alas, ylös, alas.
Hitto, mikä ei mene perille?
Mies hölöttää koko ajan jotain, että kuinka niin innostuu mun kropasta. Itse mumisen tahtovani vain nukkua.
Jossain vaiheessa luovutan ja teen virheen, ja annan hänen kiskoa housut pois.
Mies yrittää ja jatkaa edelleen sinnikkäästi hipelöintiä, minä edelleenkin ilmaisen tahtovani vain nukkua, ja viljelen sanaa "älä".
Seuraavaksi mies sanoo jotain, mikä järkyttää minua vieläkin:
"Jos mä laitan liukkaria ja nopeesti nusasen, niin sit saat nukkua?"
En tiedä kerkesinkö edes rekisteröimään aivoihini miehen kamalia sanoja, kun hän on jo kimpussani.
En sano mitään.
En yhtikäs mitään.
Miksi en sano mitään?
Kiskon peittoa naamani eteen, jotta en näe miehen kasvoja.
Katseeni on tapetissa. Se on tumman ruskea tai punertavakin, ja siinä on jonkinlaisia kuvioita.
Mies huohottaa korvaani ja ähkii.
Eihän tämä tilanne ole edes todellinen?
Tuijotan edelleen tapettia. Välillä suljen silmäni, mutta avaan ne taas koska tilanne on kamalampi silmät kiinni. Pian mies ähkii kovemmin, ja lopettaa. Vihdoin.
Menen vessaan ja puen housut jalkaani.
Mies sanoo: " Nyt sä oot vihanen mulle"
"En ole". Vale. Tai ei varsinaisesti. Enemmän olen vihainen itselleni kuin hänelle. Naamani on ilmeetön, mutta sisälläni möyryää viha, kuvotus ja epäusko.
"Sori kun mä olin äsken vähän brutaali, mutta kun sä saat mut vaan niin himokkaaks"
Nyt sisälläni möyryää vain kuvotus. Hyi helvetti.
En vastaa mitään.
Kun suljen silmäni, nukahdan lähes samantien.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Oli mullakin tunteet, oli mullakin sydän, mut se päätty nyt tähän, oli mullakin voimaa vaan vähän

Asiat ei mennyt sit ihan niin kuin ajattelin.
Ihastuin, luotin, omistauduin, tulin käytetyksi, menin rikki.
Kaikki nää tunteet on yksinkertasesti liikaa.
En saa edes nukutuksi enää kunnolla ilman lääkkeitä.
Säälittävää.
Tää mies on mulle edelleen kuin huume.
Ahdistaa.



"Veressä kiehuu,
kun sä kosketat.
Rinnassa riehuu,
kun sä irrotat.
Suhun koukussa,
en pääse pakoon.
Pidät kasassa,
sun takii hajoon.

Sä oot kuin kokaiini,
pidät mut lämpimänä.
Sä oot vahvin huumeeni,
hitaasti tapat mut"

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Ikävöin sua, vaik vannoin etten tuu sua kaipaamaan

"Se on se tunne,
kun tuut aivan mun viereen eikä mulla oo kiire.
En kuule mitä muualla tapahtuu,
keskityn vain sinuun.
En mä oo paljoo kokenut, tai kuullut, tuntenut,
ja aivan liian kauan oon hokenut:
älä lähde minnekään, koti tee tänne, jää.

Mul on hyvä näin,
kun oot siinä ja katsot muhun päin.
Mul on hyvä näin,
ja ymmärrän et mul on kaikki tässä näin.
Ja mul on hyvä näin"

Mä oon niin mielettömän ihastunut.
Niin ihastunut, että sattuu.
Sattuu, kun en saa mielestäni ja tahtoisin olla lähellä koko ajan.
Sattuu, kun tiedän etten voi saada kaipaamaani vastakaikua.

Ehkäpä jos olisin laihempi?

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Sireenit

Olen pari päivää pyörinyt itseinhossa, minkä takia olen menettänyt yöuneni ja ruokahalunikin. Keskittyminen ei onnistu.
Olen alkanut pohtimaan:
entä jos jotkut ihmiset onkin luotu olemaan yksin?
Entä jos joitain ei ole luotu minnekkään,
ei ole luotu ollenkaan olemaan täällä?
Mun olo on kuin olisin vääränlainen, vioittunut palapelin palanen.
Käytännössä olen osa jotain suurempaa, ja mulla on täällä paikkani, mutta koska olen viallinen, en sovikaan mun paikalleni.
Jos mua koittaa väkisin laittaa paikalleen, muita sattuu.
Ne ovat ne röpelöityneet reunani ja vääntyneet sakarani, jotka muita satuttavat, ja jotka estävän mua olemasta kiinni muissa.
Ehkä mun kuuluu olla yksin.

Huomenna en mene kouluun.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Vetäisitkö kulman taakse? Suutelisit rajusti.

Hyppäisitkö autoon yöllä?
Tulisitko hakemaan?
Puhaltaisitko mun kylkeen?
Koittaisit mua naurattaa?
Näyttäisitkö kavereille töissä musta kuvia?
Jaksaisitko aamukuuteen kuunnella mun juttuja?
Soittaisitko joka ilta?
Viipyisitkö pidempään?
Keittäisitkö inkivääriteen, jos alkais yskittää?
Keksisitkö lempinimen, joka sais mut häpeemään?
Peittäisitkö silmät, kun sä haluaisit yllättää?


Jos mä oisin joku muu,
tähtisilmä, suppusuu,
joka tuulessa huojuu.
Jos mä oisin joku muu,
kuuliainen kylkiluu,
joka tahtoosi taipuu.


Jos mä oisin joku muu.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Aina kun sut nään meen wowwowwow

Mä taidan olla ihastunut.
Apua.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Apua, apua, mua kuristaa

Mies koskettaa.
Jostain, mistä en tahdo hänen koskettavan.
"Älä oikeesti viiti".
Mies ei reagoi lauseeseeni mitenkään.
Menen lukkoon.
En koe enää olevani paikalla.
En tahdo enää olla paikalla.
En tahdo tuntea tuota kosketusta.
Olen kuin tunteeton robotti.
Ja mies jatkaa.