sunnuntai 31. elokuuta 2014

Olkaa yksin ja juoskaa karkuun

Mä en vaan jaksais enää mitenkään tätä.
Taas pyörin ties monennetta tuntia sängyssä, eikä uni tule.
En tahdo, että huominen tulisi vielä, koska se tarkoittaa lisää oksentamista, ahdistusta ja viiltelynhalua vastaan taistelua. Entä jos mä oonkin heikko ja sorrun.

perjantai 29. elokuuta 2014

Kiittämätön

Nyt loppu oksentaminen ja alkaa laihdutus.
Katoin peilistä itteäni tänään, ja luooja oon valtava. Varmaan taas 70kg. Itkettää ja ahdistaa. Vaaka on rikki. Syön liikaa ja vääriä ruokia. En liiku. Oon laiska läski huono oksettava paska ihminen. Tarkoitan sitä.

tiistai 26. elokuuta 2014

Sahattu on oksa, poltettu silta, syvemmälle vajoan.

Tiiättekö sen tunteen, kun ei enää hallitse itteään?
"Pakko ahmia ja oksentaa. Nyt. Heti. Pakko."
Mä tiedän.
Tuntuu, etten mä ole Espanjasta tulon jälkeen muuta tehnytkään.
Se on niin helppoakin nykyisin.
Muistan kun ensimmäisen kerran oksensin pari vuotta sitten, kakoin ja yökin puoli tuntia vessassa ja sain vain pienen määrän suklaata ylös.
Nykyään saan minuutissa lähes kaiken ahmimani ulos.
Kamalaa.

 Huomenna isäni ja äitipuoleni tulevat käymään.
Jes, yhdessä hymyillen syömistä, ruuasta ja tekemisistä valehtelua sekä luultavasti lisää raha-asioista riitely.
Ahdistaa jo nyt.

Olenko ainoa, kuka nauraa seurassa silloin kun tekisi mieli itkeä?
Vituttaa, etten osaa vakavoitua eikä mua oteta tosissaan.
Aivan kun mua oikeasti naurattaisi oksentamisesta puhuminen.
Ei tosiaankaan.

perjantai 22. elokuuta 2014

Anna anteeksi nuo, heikkouteni ja aamujesi paino, päiväsi mustimmat. Anna anteeksi nuo, heikkouteni ja iltojesi raivo, pelkosi raskaimmat.

Makaan päivät pitkät sängyssä,
en uskalla liikahtaakaan, koska pelkään.
Pelko lamaannuttaa.
Aika on menettänyt merkityksen.
Saatan maata sängyssä hereillä aamu viideltä ja tuijottaa kattoon.
Uni ei tule.
Pelko vie unet ja levonkin.
 Olen paskanen, kämppä on paskanen,
mutta mä vain olen.
Oon oksettava.

Tahdon olla onnellinen.
Ihan oikeasti tahdon.
Koetan iloita pienistä ihanista asioita,
koetan löytää asioista valoisat puolet,
koetan elää hetkessä,
mutta silti olen surullinen.
Olen niin loputtoman surullinen.
Sattuu hymyillä,
sattuu itkeä,
sattuu katsoa peiliin.
En pidä peilissä näkemäni ihmisen ulkonäöstä enkä sen sisällöstä.
Mun sisin kuvottaa mua jopa enemmän kuin ulkonäkö.
Sisälläni on kuin jonkinlaista mustaa mönjää.
Mönjä tuhoaa kaiken mihin se koskee.
Kaikki ihmiset joille vilautan sisintäni, joutuvat vain kärsimään.
Mun on parasta siis vain kiillottaa pintaa,
laihduttaa,
hymyillä,
ja pitää sisin visusti piilossa kuoren alla.
Tai en tiedä onko se parasta mitä voin tehdä, mutta mun on pakko jos tahdon että mulla on edes joitain ihmisiä ympärilläni.
Pakko, etten satuta muita enempää.

Päiviä oksentamatta edelleen pyöreä 0.
Epäonnistun aina vaan.

torstai 21. elokuuta 2014

Elämä pakenee

Ruoka menee alas, ja ylös.
Paino nousee ylös.
Peilikuva levenee sivuille.
Mieli menee alas.
Itsetunto menee alempaakin alemmas.

Mua pelottaa.
Pelottaa ihan kamalasti.
Niin paljon, etten osaa enää elää.
En osaa nukahtaa, koska pelkään etten enää herää huomenna.
En uskalla käydä lenkillä, koska pelkään että sydämeni jostain syystä pettää.
En viitsi syödä terveellisesti, koska ajattelen että jos tämä onkin "viimeinen ateria". Mielummin jäätelöä kuin salaatinlehtiä.
En uskalla nousta sängystä edes suihkuun, koska pelkään että kuolen.

Musta tuntuu että mun päässä on jokin pahasti vialla.
Ja kuinka typerää ja outoa, että kuolemanpelko saa ajattelemaan itsemurhaa? Kuolleena mun ei tarvitsis jatkuvasti pelätä.
Mutta ei, en mä tahdo kuolla.
Tahdon vain elää. Elää, kuten normaalit onnelliset ihmiset.
Ongelma on, etten osaa.
Ainakaan ilman apua.

PS. yritän nyt tosissani lopettaa oksentamisen. Tänään 0 päivää oksentamatta, huomen illalla ehkä jo 1 :)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Before I die...

Check 


Check ❤




Check ❤

Check 


Check ❤




Check ❤

Check ❤





Check ❤

Check ❤

Check 







Check 





 

torstai 14. elokuuta 2014

Tee mitä ikinä haluat mulle

Olin tänään leffassa kavereiden kanssa.
Pesin käsiä vessassa, kun kaverini kysyi mun oikeaa kättä osoittaen, että mitä mun rystysissä on.
"Ai nää, öö, en mä tiedä, tai siis... mut tää on siitä kun menin koirien väliin kun ne tappeli ehheheh"
takeltelin ja näytin vasenta kättä.
"Oho, siis miten? Mitä tapahtu?"
Jes, en valehdellut ja sain huomion pois oikean käden jäljistä,
hyvä minä.

Leffassa tuli perus suomalaisten leffojen seksikohtaus.
Syke nousee,
oksettaa,
mahan pohjassa tuntuu tuttu inhottava tunne,
ahdistaa,
tekee mieli juosta pois salista.
Loput elokuvasta meneekin sumussa.

Junassa pidätän itkua.
Paha olla.
Osa juuri juomasttani Pepsistä nousee tahtomatta suuhun,
hapanta, pahaa,
pakko nielaista.
Kaveri selittää vieressä jotain,
en pysty kuuntelemaan.
Juna-asemalta kotiin kävellessä ahdistus saa taas otteen.
Syke on sata, enkä tiedä johtuuko se tän päivän oksentamisista vaiko pelosta.
Olen ihan varma, että mulle käy jotain pahaa.
En uskalla katsoa vastaan tulevaa miestä silmiin,
pidän vain silmät kiinni ja rukoilen että selviän ehjänä kotiin.

Rappukäytävässä alan napittaa paitaa auki,
ketju menee rikki kun kiskon korun kaulasta.
Kun pääsen kämppääni ja saan oven laitettua turvalukkoon, riisun paidan ja jopa rintsikatkin.
Rintaa ahdistaa niin maan perkeleesti.
Itken yläosattomana kyyryssä lattialla ja mietin olenko mä edes olemassa.
Niin paha olo, että kaikki tuntuu epätodelliselta.

Nyt tahtoisin niin kovasti nukkua,
olen aivan poikki.

tiistai 12. elokuuta 2014

Missä kohtaa muutuin hyvästä niin huonoksi? Kenen mukaan jäikään minun oma tahtoni?

Seison metsässä puun juurella.
Vasen käsi pitää koiran hihnaa,
oikean käden sormet on mun kurkussa.
Luotan, että koira haukkuu jos se näkee ihmisen.
Täällä voin oksentaa, äitini luona en koska veli on siellä.
Tai voin, suihkussa, mutta sen säästän myöhempään iltaan.
Onhan mulla pakastimessa vielä jäätelöä ja suklaata.

Oksentamisen jälkeen sytytän röökin ja lähden kävelemään kotiin.
Tuntematon mies kävelee vastaan,
suuntaan vetisen katseen maahan ja huomaan oikean käden veriset rystyset ja oksennuksessa olevat sormet.
Puristan oikean käden nyrkkiin ja kävelen rivakasti miehen ohi.

Hävettäää.
Hävettää niin paljon olla minä.
Millon mä vajosinkaan näin alas.

226.

Vedän tupakansavua keuhkoihin, vaikka pelkään kuolevani keuhkosyöpään.
Juon alkoholia, vaikka pelkään satuttavani itseni humalassa.
Ahmin, vaikka pelkään että lihon.
Oksennan, vaikka pelkään että sydämeni pettää.
 
Tälläkin hetkellä sydän hakkaa oksentamisen jäljiltä niin kovaa, että en saa nukutuksi.
Pelottaa, ahdistaa.
Entä jos en huomenna enää heräiskään?
Mun elämä loppuis vain ja ainoastaan sen takia, että ainoa helpotus tän kaiken keskellä on tunteiden ja ajatusten ahmiminen ja oksentaminen.
Postiluukusta satelee laskuja ja kirjeitä perintätoimistosta.
Mun aivojen mielestä ratkaisu siihen (ja kaikkeen muuhunkin) on vihoviimeisten pennien käyttäminen ahmittavaan ja oksennettavaan ruokaan.
Järkevää?
Ei.
Typerää?
Kyllä.
Osaanko lopettaa?
En.

tiistai 5. elokuuta 2014

225.

"Lupaan lukea raamattuu ja raitistun
Jos saan aikaa se varmasti onnistuu
muttei tänä yönä
Jäköön taakseni syntinen entinen
Pystyn muuttumaan vielä mä tiedän sen
muttei tänä yönä

Annathan siis katsoo vielä, miltä näyttää huominen
Niin mä teen mun parhaani et oisin hyvä ihminen
Tiedän että kuulet tämän pyyntöni mun rukouksen

Mä en haluu kuolla tänä yönä"
 
Jenni vartiainen - En haluu kuolla tänä yönä