keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Tänäänkin minä luovutin, annoin sen nylkeä mua

Täällä mä edelleen oon. Valvon. En vaan saa unta.
Mulla on niin tarpeeton olo, yksinäinen. Jos oon vaan yksin tän kaiken kanssa, niin miks ihmeessä mun pitäis taistella ja jaksaa? Sitä paitsi vaikka joku mua koettaiskin auttaa, niin en usko että kenekään köysi on niin pitkä että se yltäis tänne pohjalle asti. Ehkä mä vaan jään tänne pohjalle loppu elämäkseni. Luovutan vaan. Tää olohan on ihan mukava, kun tietää että ei tarvii taistella koska se on turhaa.


Mua itkettää ihan hulluna. Tyyny ja naama kostuu kyyneleistä. En tahtois itkeä, mutta en voi sille mitään. Tuntuu että en saa happea. Pää meinaa räjähtää hapenpuutteesta, kunnes aina saan viime hetkellä haukattua taas happea ennen kuin itku taas jatkuu. Oksettaa. Pyörryttää.


Musta tuntuu et en oo tarpeellinen, tärkeä. Tuntuu, että ite välitän muista ihmisistä, mutta harvat musta. Se näkyy esim. mun joissain kaverisuhteissa. Harvemmin kukaan pyytää mua minnekään. Se on minä ketä änkee seuraan. En siis oo niille tärkeä. Jos ne välittäis musta ja olisin niitten mielestä hyvää seuraa, niin ne haluis nähdä mua. Mutta ei, kun se ei mene niin. Mikä mussa on sitten vialla? Miks mä en kelpaa? Inhottaa, että oon mulle tärkeille ihmisille ihan yks ja sama. Ne ei varmaan välittäis vaikka olisin kuollu.


Nyt uus unensaanti yritys, wish me luck.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt, älä antaudu angstin valtaan


Voiko itteään vihata näin paljon? Tää viha ja alakulosuus vaan syö mua sisältä päin, nakertaa niin pitkään kunnes musta ei oo mitään enää jäljellä. Kuinka ihana ajatus, että mua ei enää olis.
Oon pahoillani kun en saa taas mitään kirjotettua, oikeesti olen.
Toivon että joku teistä ymmärtäis kuinka paljon mulla nyt vaan on ajateltavaa, ja että en oo sen takia vaan kyvenny nyt tänne kirjottamaan. Tänään oon ollu polilla aamulla, sit söin yhen ruisleivän, nukuin kotona ja jaksoin kävästä jopa ratsastamassakin. Meni kyllä hermot siihen hommaan taas


Mulla on nyt ihan kamala olo. Tuntuu et mikään tai ketään ei saa tätä pois. Ei nyt eikä ikinä. Pitäis jotenkin vaan hengittää, pestä naama ja mennä nukkumaan, mutta kun mä en kykene edes siihen. Laiska? Heikko?  Tyhmä? Ehkä kaikkia noita.
Pitäis nyt vaan koettaa jaksaa tää viikko ja kaikki kokeet. Kesäloma alkaa lauantaina, kuinka se voi tuntua niin kaukaselta? Onneks perjantaina pääsen taas keikalle ja nään iihania ihmisiä. Saan taas yhden päivän olla onnellinen. Sen jälkeen jaksan taas hetken paremmin, ja on joku asia mitä muistella hymy kasvoilla.


Toi 30 lukijaa tuli tänään täyteen. Pitäis joku päivä siis tehdä se jonkinlainen erikoispostaus. On ehdotettu ainakin "päiväni kuvina"-postausta, mutta vielä otan mielelläni ehdotuksia vastaan :)

Uskomatonta että teitä on jo 30
Ootte ihania ♥

EDIT: J, kun luet tän niin tahdon vaan että tiedät että oot hirmu tärkeä mulle. Vaikka en ookaan tullu maininneeks sua täällä blogissa, niin se ei tarkota sitä että en arvostais sun tukea ja kuuntelua, ja kaikkea mitä oot tehny. Kaikki mitä osaan nyt sanoa: rakastan sua, ystäväni 

tiistai 22. toukokuuta 2012

Sain haasteen!

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä ja ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).
Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Kiitos haasteesta The blue-haired girl

1. Musiikki
2. Ystävät
3. Nukkuminen
4. Keikat (pmmp)
5. Nälän tunne
6. Alkoholi
7. Tupakka
8. Aurinko + lämpö
9. Lemmikit
10. Pikku- ja isosisko

Haastan:
Sheena
Taikasauva
Aino 
fav
lost girl

Rakastan tota aurinkoa


maanantai 21. toukokuuta 2012

Empty

VIHAAN ITTEÄNI!






mä kuolen tähän oloon, ihan oikeesti
miks ei kukaan pysty auttamaan mua?

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Palasina paikat, keuhkoja painaa, pimeässä vapisen

En tiedä kuinka kehtaan julkasta tän täällä. Yäh. Pyydän nyt jo heti alkuun anteeksi kaikilta, joita tämä kuva järkyttää tai oksettaa tai mitä tahansa.

                                                                        --------------

56 kiloa läskiä, ihanaa. Tiedän, oon ällöttävä, oksettava, läski ja vaikka mitä muuta. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta hyi vittu saatana toi kuva. Tekis mieli heti lähteä oksentamaan ja lenkille tai jotain, mutta kun ei, mä en vaan välitä enkä jaksa. Laiska minä.


Pyysin tänää M:ää tulee käymään meillä. Poltin äskön röökin ulkoportailla ja kuuntelin kuinka skootteireita ja mopoja meni meijän talon ohi. Mä niiin odotin ja toivoin, että joku niistä olis ollut M ja meijän talon kohalla sen skootteri olis hidastanut ja se olis kaartanu pihaan. Kaikki ajoneuvot meni ohi. Poltin toisen. Edelleenkään kukaan ei hidastanu, vaan kaikki ajo ohi. Odotus ja toivominen oli siis turhaa. Mulla on niin paska ja outo olo, että en pystyis olla yksin. Pakko se kuitenkin on.

En kestä. 
Itkettää
Mitä mun pitäis tehdä?
Satuttaa itteeni?


"Eikä ketään ole nostamassa nyt kun lattialle vajoan"
  Happoradio - Sahattu oksa. poltettu silta


torstai 17. toukokuuta 2012

Mistä tässä selviydytään, mikä on mennyt vikaan

Mua oksettaa. Ei sen takia että mulla olis krapula, vaan sen takia että krapulassa tulee aina syötyä ihan hulluna. Aamulla söin kaks tuhtia leipää (päällä ihan kaikkea) ja sitten olin päivällä naapurin rippijuhlissa missä en tietenkään kehdannu olla syömättä. Uah, paisun. Hame puristaa. Vatsa pömpöttää. En kestä.


Eilen oli poli. Valehtelin että en oo viikon aikana tehny ittelleni mitään. Voi hemmetti, hyvä mun on koettaa saada apua jos vaan valehtelen. Lisäks se ei tiedä mun syömisahdistusoksentelusyömättömyys-hommeleista. Ehkä ihan hyvä vaan. Se kattois mua varmaan silleen "Hyi mikä läski. Syystäkin koettaa laihduttaa". Psyka puhu myös jostain lääkekontrolli jutusta, tai että juttelisin vaan hetken lääkärin kanssa ja puhuttais että täytyykö annosta nostaa tai lääkettä vaihtaa. Hmh. Entä jos tähän ei tehoo mitkään pillerit? Mun olo on joka päivä tosi alakulonen, enkä vaan usko että lääkkeet vois auttaa mua. Ehkä kyse on vaan jostain henkisestä, eikä mistään fyysisestä aivojen viasta. Musta tuntuu että oon tällanen koko sen ajan minkä jaksan enää olla täällä. Tää on niin normaalia, että muutos jopa pelottaa. En enää osaa olla onnellinen.


Nii ja eilen olin siis kans juomassa puistossa ja yhellä koululla. Loppuillasta olin sitten hyvässä humalassa, ja loppujen lopuksi huomasin kertoneeni hyvälle kaverilleni, joka olkoon nyt vaikka M, että viiltelen. Mitä ihmettä? Muistan selittäneeni kuinka en voi puhua kenellekään. M sano että "No puhu P:lle?" Itkin vaan lisää ja sanoin että en mä voi sitä joka päivä häiritä.. mut niinhän se menee. Joka päivä on niin helvetin paska olo että tekis mieli jollekin puhua, mut en mä oikeesti vaan voi P:tä joka päivä häiritä, vaikka M väittikin että kyllä voin. En edes muista keskustelusta puoliakaan, mutta siinä me sit halattiin pitkään, se silitti mun selkää, mä itkin ja hoin että en vaan jaksa tätä. Loppuillan olinki sitten ihan maassa, silmät mustana ja koko ajan rööki huulessa kun vitutti kaikki ja juotavatkin oli jo loppunu. Aamulla oli sitten pieni morkkis. Nyt mulle tuli eilisen illan jälkeen vaan tosi sellanen huomionhakunen teinikänni-fiilis. Jeah, hyvä minä.


Pitäiskö laittaa P:lle viestiä?
Ei.
En saa.
En voi.
Täytyy pärjätä yksin.

 
Mut entä kun mä en vaan jaksa tätä enää?

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Eilen ei juonut tippaakaan, nyt ekana meistä sammaltaa

Alkoholi auttaa! Tai sitten eiii...


Ihanaa kun teitä lukijoita tulee vaan koko ajan lisää! Voisin tehä jonkun toivepostauksen kun lukijoita on 30. Siis jos tulee yhtään toiveita :)

torstai 10. toukokuuta 2012

Kerrohan mistä mustat varjot nuo, aina jostain tiensä minun luo

"Mietittiin tossa lääkärin kanssa että riittääkö avohoito sulle enää"
"Nyt on sellanen mahdollisuus että tää sun viiltely saattaa riistäytyä käsistä"
"Jos sun viiltely vielä jatkuu ja pahenee nii meijän täytyy soittaa sun vanhemmille"

Tänään tosiaan oli siis poli ja se oli lukenut mun pari sille lähettämää meiliä missä puhuin tosta mun pahentuneesta viiltelystä ja itsetuhosista ajatuksista ja veren kaipuusta. Mä en tiedä mitä ajatella. Pää ja maha on tyhjä. Itkettää, mutta kyyneleitä ei tule. Ahdistaa. Vaatteet puristaa. Eilisiin viiltoihin jomottaa ja särkee. Oksettaa. Haluun nukkumaan. Haluun röökiö. Haluun pois täältä.. tai itseasiassa haluun tän kaiken paskan pois mun luota.

Oon syöny tänään 3 kinkkuviipaletta ja 100g hedelmäpaloja liemessä. Loppupäivänä en sit tahdokaan syödä enää mitään.. ei mulla kyllä ole edes nälkä.


Uudet lukijat, tervetuloa

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Hukuta mut unihiekkaan, älä herätä koskaan


Olin kaverin kanssa tänään kahvilla ja jossain vaiheessa ohimennen mainitsin et mulla on masennuslääkkeet ollu jo jonkin aikaa. 

"Ai on vai? Ooksä jotenki masentunu?"
"Haha, no kai mä vähän"
Hymyilin.
"Aijaa.. no mut eihä siinä mitää vaikka oot masentunu kunha et tee ittelles mitää!"
"En mä nyt itteeni oo tappamassa.."
"No en mä sitä ny meinannukkaa vaa että ethä viiltele tai muuta sellasta"
Naurahdin hermostuneesti. Pala nous kurkkuun.
"No en tietenkään.."
"No hyvä. Sanoin nyt vaan vaikka et yhtää sellaselta itteensä viilteveltä ihmiseltä vaikutakaan"
Kaveri hymyili mulle ja mä hymyilin takasin, vaikka mun olis tehny mieli purskahtaa itkuun..


Tän päivän paino 55.3kg = liikaa
Tän päivän syömiset + liikunnat = about -300kcal

tiistai 8. toukokuuta 2012

Olin onnellinen, mitä sä luulit?


Vielä jonain päivänä mäkin olen noin laiha

Jes, tän päivän kalorit miinuksella! Pyöräilin kouluun ja takasin (yht. 3km) ja sitten koulussa oli liikunnassa Step-tunti, mikä kulutti ihan hyvin. Kun noi yhdistää mun tän päivän syömisiin, eli jonkusen verran salaattia (salaattia, kurkkua, tomaattia) ja yksi nokkoslettu, niin tulos on nolla tai luultavasti jotain miinustakin. Ah, ihana onnistunut olo taas!


Sain toissapäivänä uuden pyörän ja oon ihan innostunu pyöräilystä. Tai en mä nyt mitenkään vapaa-ajalla ole pyöräilly, mutta kouluun on huomattavasti mukavampi lähteä kepeästi pyörällä kuin että löntystäen jalkasin. Samalla siinä kuluttaa kaloreita, ja muutenkin se on ihan mukavaa hommaa kun paistaa aurinko ja kesä tekee tuloaan!


Loppuun viel yks kuva mikä kuvaa aika hyvin mun fiiliksiä.

maanantai 7. toukokuuta 2012

It's not a cry that you hear at night





Itkettää. Tahdon olla onnellinen. En enää edes muista miltä se tuntuu.

Mistä teitä lukijoita oikein tupsahtelee? Uudet lukijat, tervetuloa

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

On olemassa asioita, niin kipeitä ja vaikeita, ettei niistä puhumalla selviä

Tästä tulee taas varmaan joku superlyhyt postaus, haluun vaan mahdollisimman nopeesti nukkumaan.

Ekakskin mun jalat on ihan paskana. Toissapäivänä raavin mun jalkapöydän rikki, ja ei hemmetti että on nyt jälkikäteen kipee. Eilen taas viilsin aika mukavan viillon. Just joo oli taas ihan pakko. En tiiä kuinka monet kerrat olisin tarvinnu tikkejä.. tai tarvinnu ja tarvinnu mut jää ihan helvetin rumat arvet. Yks arpi mikä on jo kohta 3kk vanha on vieläkin ihan punanen ja varmaan jotain puol senttii leveä. Varmasti olis tullu siistimpi arpi kun olis tikattu.. no mutta enään ei voi mitään


Sit toinen asia mitä en ymmärrä, on nää mun syömishommelit. Ensin oon kaks viikkoo silleen että syön kun hyttynen, ja sit jonain päivänä mulla iskee hirvee ahmimiskohtaus ja sitten oonkin jo oksentamassa. Tänään kävi just niin. Meinasin pyörtyä sinne vessaan. Jalat vaan täris ja silmissä meinas sumeta. Huhhuh. Miksi miksi miksi oon tällanen?


Mun pää räjähtää kaikista ajatuksista. Ajatuksia vaan kertyy ja kertyy enkä mä saa niitä mun päästä ulos. Nytkin tahdon nähdä verta, paljon verta. Mä nyt jo tiedän että kun nousen tästä koneelta niin mä tartun terään, mä vaan tiedän. En vaan enään pysty hillitä itteeni. Viiltely on vähän sama kun tupakka, tai laihduttaminen. Aluks tupakka ei aiheuta mitään mielihyvää, mutta hetken polttamisen jälkeen jokainen poltettu tupakka saa aikaan ihanan olon, mielihyvän olon. Sen olon haluu kokea aina uudestaan ja uudestaan, joten tupakan polttaminen jatkuu. Sama laihduttamisessa. Alussa tuntuu, että paino ei putoo mihinkään. Sitten kun pari kiloa onkin yhtäkkiä pudonnut, tulee ihana mielihyvän olo. Sen olon haluu kokea aina uudestaan ja uudestaan, joten laihduttaminen jatkuu. Sama viiltelyssä. Alussa tuntuu, että no auttaako tää ees yhtään ja hui kun tekee kipeetä. Sitten kun kipuun vähän tottuu ja ihastuu siihen vereen, saa viiltely aikaan ihanan olon. Sen olon haluu kokea aina uudestaan ja uudestaan, joten viiltely jatkuu.


Nyt terä käteen ja nukkumaan.

torstai 3. toukokuuta 2012

Kiroo paskaa elämää, sanoo ettei jaksa ees yrittää

Mä en vaan pysty olla. Eilen illalla päähän tuli jostain ihan yhtäkkiä ajatus että haluun kuolla. Tietysti säikähdin sitä ja sit vaan lohduttomana itkin yksin ja olisin niin halunnu laittaa P:lle viestiä mut en mä sit kehdannu kun just toissapäivänä olin laittanu. Päätin et jaksan sen tiedon avulla et huomenna on poli. Tänään aamulla heräsin ja tarkistin sit sen ajan, niin se olikin vasta ens viikon torstai! Mua vaan itketti. Olisin kerrankin oikeesti halunnu sinne. Lintsasin sit taas kaks ekaa oppituntia ja istuin vaan yhen koulun portailla ja kuuntelin musaa. Seisoin myös sillalla ja kattelin alas. Mietin, että tulis varmaan aika rumaa jälkeä kun sieltä hyppäis auton alle. Just.


 Anteeks, nyt en vaan jaksa tai pysty kirjottaa enempää..

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Vaikka huudan mitä sattuu ja vuodatan perkeleet, se ei se ei auta mitään

Mikä mua vaivaa mikä mua vaivaa mikä mua vaivaa mikä mua vaivaa?
En tiedä, en tosissani tiedä. Oon niin kyllästyny tähän elämään ja kaikkeen paskaan mitä mun omat aivot mulle syöttää. Niin kyllästyny.

Vappuna oli tosiaan PMMPn perinteinen vappukeikka Helsingissä. Itse keikka oli ihan huippu, melko aggressiivinen ja rajukin. Taisin olla hieman liian kännissä kun en keikasta joitain biisejä muista ollenkaan. Yks biisi jäi kuitenkin elävästi mieleen, nimittäi Päiväkoti. Muistan vaan siinä tuijottaneeni ilmeettömänä tyttöjä lavalla, lauloin hiljaa mukana ja itku ei ollu kaukana. Luultavasti humalakin vähän vaikutti asiaan..


                                  "Päiväkodin lapset ovat pihalla taas,
                                   Ne tuli leikkimään.
                                   Ilma on kauniimpi kuin milloinkaan,
                                   Enkä itkekään.
                                   Päiväkodin lapset ovat pihalla taas,
                                   Siellä nauretaan.
                                   Ilma on kauniimpi kuin aikoihin.
                                   Miksi itkisin?"

Keikan jälkeisenä iltana ja seuraavana päivä oli vielä hyvä fiilis. Eilen illalla kaikki kuitenkin muuttu. Masennus palas takasin. Tai en mä sitä että masennus olis tossa välissä maagisesti kadonnut, mutta hellittänyt ainakin. Mä en kuitenkaan käsitä? Yleensä hyvä fiilis kestää edes sen kolme tai neljä päivää.. Nytkin kun olin vappuna ihan onneni huipulla, niin pudotus tänne alas teki niiiin kipeetä. Eilen sorruin myös viiltämään. Koitin, mä oikeesti koitin raapia ja puristaa kynsillä mun käsiä ja jalkoja mutta mä en vaan saanu sitä ahdistusta pois, joten viilsin. Tuijotin taas vaan ilmeettömänä siinä että mitä hemmettiä mä taas tein. Niin, ja miksi? Miks mun piti taas tehdä noin. Tästä ei oikeesti tuu mitään jos tää jatkuu näin.


Tänään oon ollu tosi masentunu ja alavireinen. Eka nukuin aamulla pommiin, meniks yhdeks tunniks kouluun ja lintsasin vikan tunnin. Kun pääsin kotiin rojahdin vaan mun sänkyyn ja toivoin olevani kuollut. Makasin siinä vajaa neljä tuntia. Välillä torkahtelin, kuuntelin jonkun kappaleen kännykästä tai itkin pari kyyneltä. Suurimmaks osaks mä kuitenkin vaan olin ja makasin siinä hiljaa. Sitten yhessä vaiheessa mun iskä tuli mun huoneeseen. 

"Mitä sä siellä taas makaat? Nukutsä?" 
"Muuten vaan makaan" 
Tunnin päästä se tuli uudelleen.
"Vieläkö sä siellä makaat? Ei tollanen oo normaalia!"
"No en mä jaksa tehä mitään, en ees olla koneella!"
"No on sulla varmasti jotain läksyjä tehtävänä. Sulta otetaan kohta kone ja kännykkä iltasin pois että et niiden takia valvo ja oo sen takia sit noin väsyny aina" 

Just joo. Toinen tulee huutamaan mulle että en oo normaali, eikä ees koeta ymmärtää mun oloa. Yleensä valittaa siitä, että oon paljon koneella. Nyt se valittaa että en sais makoilla, ja että mun pitäis tehä läksyjä vaikka en jaksa ees nousta siitä sängystä koneelle tai syömään tai vessaan tai mitään. En mä ymmärrä. Onko vika mussa? Oonko vaan jotenkin ymmärtäny väärin ja ottanu turhaan tosta itteeni?


Mun ihananihana pikkusisko tuli heti ton keskustelun jälkeen siihen mun sänkyyn ja selitti ties mitä kaikkea hassua mulle. Mulla oli kyyneleet poskilla ja silti mä vaan koitin hymyillä. Eihän noin pieni varmaan ymmärrä jos siinä itken ja mökötän. Pikkusisko on ainut kenen seurassa mun on ihan pakko hymyillä vaikka tekis kuinka kipeetä.


Miten teijän ihanien vappu meni? Toivottavasti hyvin.
Laitoin tähän postaukseen nyt jotain ihan muita kun tollasia angstimasennus-kuvia.. piristävää. Toivoisin kovasti että jos joku mun kirjotus- tai postaustyylissä häiritsee tai jotain, niin sanoisitte siitä ja kertoisitte kuinka voisin parantaa sitä :)

Tervetuloa uudet lukijat!  

ps. kaikki kuvat on vappukeikalta 2011
© Aku-Axel Muukka Photography