torstai 23. lokakuuta 2014

Tää tunne

Jos mietitään espanjan reissua, niin oon tällä hetkellä 8kg painavampi.
Olenko lihava?
En. Olen normaalipainoinen.
Tarviiko mun olla lähellä alipainoa, ollakseni onnellinen ja terve?
Ei.
Olisinko parempi ihminen, ystävä, tytär, sisko tai tyttöystävä jos olisin tästä 8kg laihempi?
En.
Se on tää sairaus, joka uskottelee mulle toisin.

Mä tahdon ja AIJON hiljentää sen kuiskinnan.
Tahdon olla onnellinen nyt, juuri tälläisenä.
Tahdon södä terveellisesti ja nauttia siitä. 
Rakastaa.
Nähdä.
Kokea.
Elää.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

SGD

Mulla on nälkä, niiin kova nälkä.
Voisin syödä vaikka norsun.
Mutta en saa sortua tällä kertaa.
Pitää ajatella, että nälkä on vain hyvä.
Nukun yön yli, ja huomenna saan taas syödä vähän.

Ainiin, kaatuilin kännissä lauantaina niin pahasti, että sain aivotärähdyksen.
Olin illan aikana myös sammunut ja oksentanut paljon.
Jaahas, ehkä en juo kännejä vähään aikaan.
Lääkärissä käydessäni näytin myös viiltohaavaa.
Haava oli sen verran tulehtunut, että sain antibioottikuurin.

Kävin eilen psykalla pitkästä aikaa, ja päädyttiin siihen, että alan nyt etsimäät psykoterapeuttia itselleni.
Ristiriitaiset fiilikset.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Mustaa mönjää

"Nyt vihdoin tajuan: sä et tule muuttumaan.
Joudun tekemään jotain radikaalimpaa.
Kun mikään ei enää auta,
jätän sut oman onnesi nojaan"

Oon mun blogissa aikaisemminkin puhunu siitä mun sisällä olevasta mustasta mönjästä mikä tuhoaa niin mut, kuin myös ne, joille sisintä avaan.
Eilen... kaikki tuntui täysin ylitsepääsemättömältä: minä, mun keho, mun mieli, rahaongelmat, paha olo, itseinho.. koko elämä. Paskoin sheiverin ja viilsin niin kovaa kuin uskalsin, kuitenkin aivan liian kovaa. Viillosta tuli syvempi kuin ikinä aikaisemmin, eikä verenvuoto meinannut millään loppua.
Tänään kävin ostamassa perhoslaastareita. Nyt vain toivon, että haava ei tulehdu.
Laitoin P:lle viestin, jotakuinkin, että milloin haava tarvitsee tikkausta. Olin ihan poissa tästä maailmasta, tuijoti  vain viiltoa ja verta ja mietin, miksi en tunne kipua. En ajatellut viestiä sen enempää. Tänään puhuttiin P:n kanssa ja P sanoi tahtovansa ottaa etäisyyttä. Mähän sanoin, että tää musta mönjä tuhoaa kaiken..
Itkettää. Mä en tiedä miten päin mun pitäis olla ja mitä mun pitäis tehdä.

"Sun vuoksesi olen ylipuhunut Jumalaa,
kaikin voimin sua kiskot pintaan"


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Lihava, läski, iso, porsas, mikä vaan

Katoin itteäni peilistä äsken.
Alusvaatteillani.
Hyi saatana.
Järkytys.
Oon tiennyt että olen iso, mutta että näin iso!
Vitun LIHAVA.
Itkettää ja oon vihainen,
miks mun läheiset valehtelee mulle?
Sanovat, että olen laiha, vaikka en ole laihaa nähnytkään.
Läskiä tursuaa joka puolelta.
Tekis mieli viiltää.
Ei ole mitään tarpeeksi terävää.
Pitää käydä kaupassa.
Ansaitsen sen.




Mä kuolen tähän itsevihaan.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Epäiletkö milloinkaan että et jaksaisikaan niellä enempää

Mä en jaksa olla mun ällöttävän mielen ja mun lihavan vartalon kanssa enää. Mä en tiedä miten saisin tän kaiken loppumaan.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sia - Breathe me

"Help, I have done it again
I have been here many times before
Hurt myself again today
And, the worst part is there's no-one else to blame

Be my friend
Hold me, wrap me up
Unfold me
I am small
And needy
Warm me up
And breathe me

Ouch I have lost myself again
Lost myself and I am nowhere to be found,
Yeah I think that I might break
I've lost myself again and I feel unsafe"



Tää ehkä kertoo kaiken.
Hävettää, inhottaa.
Tää on aina ollut mun oma asia, ja vain mun.
Miksi mun piti mennä puhumaan siitä?
Nyt on mahdotonta olla ja esittää, kuin koko asiaa ei olisi.

torstai 25. syyskuuta 2014

luovutan, joo mä luovutan

Oltiin kaupassa ja äitini kysyin ostetaanko patonkia. "Ostetaan vaan", en mä sitä aijo syödä.


Äiti laittoi patongin uuniin samantien kun päästiin perille. Litkin Lämmin kuppi -keittoa. Kolmas tänään, eli yhteensä 330kcal. Yhtäkkiä äiti toi eteeni puolikkaan patongin. Laskin nopeasti: siinä on 262,5kcal. Ei se ole paha...


Syötyäni patongin menen suihkuun ja kyllä, oksennan. Tunsin epäonnistuneeni, koska söin pullamössöhiilaripatongin. Suihkusta päästyäni teen 100vatsalihasta.
Heti vähän parempi olo. Mutta vain vähän.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Loppu tuli

BMI = xx,x lievä lihavuus


Tekis mieli kuolla pois.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Pimeys

"Kerrohan mistä mustat varjot nuo
aina jostain tiensä minun luo
tuntuvat löytävän,
äsiinsä mut etsivän

Kerrohan vielä miksi matka tuo
enää varjon verran valon luo
Jatkuu vain vaikka tiedän sen
vaativan vain askeleen"


Egotrippi - Mustat varjot

maanantai 15. syyskuuta 2014

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Breathe me

Tää kaikki on ihan liikaa mulle.
Liian paljon petettyjä lupauksia,
liian paljon valvottuja öitä,
liian paljon läskiä mun kehossa,
liian paljon oksentamista,
liian paljon itsensä häpeämistä.

En itekään ihan ymmärrä, mitä äsken tapahtui.
Paskoin sheiverin ja olin ihan jo viiltämässä, kunnes tajusin mitä hittoa mä olen tekemässä.
Tai no, tajusin että terä on aivan liian tylsä, eikä haavasta tulisi tarpeeksi syvää.
Oikeasti, sen pienen hetken tahdoin vain nähdä verta. Paljon omaa verta. Tahdoin myös kipua.
Tahdon edelleen.
Mutta jos meinaan tehdä sen, se pitää tehdä kunnolla.

Tahdon tuntea.
Tahdon rankaista itteäni, että olen päästänyt itteni näin lihavaksi
Tai ehkä mä oon menettämässä järkeni.


Mulla on tällänen olo.
Koko ajan,
joka paikassa,
joka päivä,
aina.

tiistai 9. syyskuuta 2014

I know the sun must set to rise

Nyt mä sen päätin.
Huomenna alkaa täysin erilainen aika, erilainen elämä.
Terveellisempi elämä.
Mä niin tahdon elää.

"When she was just a girl
she expected the world
But it flew away from her reach
so she ran away in her sleep
and dreamed of para- para- paradise
Every time she closed her eyes"
 
"Istuin hämärässä alkoi hetki joka tuntui kuin ei se loppuisi milloinkaan.
Hetkeksi hiljaisuus saapui luokseni kuin olento ja huusi: "Älä pelkää maailmaa."
Istuimme hetken yhdessä ja avaruus katsoi meitä."

maanantai 8. syyskuuta 2014

Mikään mitä teen ei ravista mua hereille

Mä en jaksa. Yhtään. Enää.
Olen lihava, ruma, huono ihminen, eikä asia tule muuttumaan.
Miks siis pitäiskään jaksaa?
Oon loputtoman väsynyt.
Rintakivut ja kuolemanpelko valvottaa.
Silmäpussit kasvaa.
Raahaudun päivästä toiseen ja toivon muutosta.

torstai 4. syyskuuta 2014

Ei oo sanoja

"Tältäkö tuntuu, kun näön menettää?
Katosi värit, nyt on vain pimeää.
Kuin unissaan koittaa huutaa,
ei oo ääntä ilman kuulijaa"

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Olkaa yksin ja juoskaa karkuun

Mä en vaan jaksais enää mitenkään tätä.
Taas pyörin ties monennetta tuntia sängyssä, eikä uni tule.
En tahdo, että huominen tulisi vielä, koska se tarkoittaa lisää oksentamista, ahdistusta ja viiltelynhalua vastaan taistelua. Entä jos mä oonkin heikko ja sorrun.

perjantai 29. elokuuta 2014

Kiittämätön

Nyt loppu oksentaminen ja alkaa laihdutus.
Katoin peilistä itteäni tänään, ja luooja oon valtava. Varmaan taas 70kg. Itkettää ja ahdistaa. Vaaka on rikki. Syön liikaa ja vääriä ruokia. En liiku. Oon laiska läski huono oksettava paska ihminen. Tarkoitan sitä.

tiistai 26. elokuuta 2014

Sahattu on oksa, poltettu silta, syvemmälle vajoan.

Tiiättekö sen tunteen, kun ei enää hallitse itteään?
"Pakko ahmia ja oksentaa. Nyt. Heti. Pakko."
Mä tiedän.
Tuntuu, etten mä ole Espanjasta tulon jälkeen muuta tehnytkään.
Se on niin helppoakin nykyisin.
Muistan kun ensimmäisen kerran oksensin pari vuotta sitten, kakoin ja yökin puoli tuntia vessassa ja sain vain pienen määrän suklaata ylös.
Nykyään saan minuutissa lähes kaiken ahmimani ulos.
Kamalaa.

 Huomenna isäni ja äitipuoleni tulevat käymään.
Jes, yhdessä hymyillen syömistä, ruuasta ja tekemisistä valehtelua sekä luultavasti lisää raha-asioista riitely.
Ahdistaa jo nyt.

Olenko ainoa, kuka nauraa seurassa silloin kun tekisi mieli itkeä?
Vituttaa, etten osaa vakavoitua eikä mua oteta tosissaan.
Aivan kun mua oikeasti naurattaisi oksentamisesta puhuminen.
Ei tosiaankaan.

perjantai 22. elokuuta 2014

Anna anteeksi nuo, heikkouteni ja aamujesi paino, päiväsi mustimmat. Anna anteeksi nuo, heikkouteni ja iltojesi raivo, pelkosi raskaimmat.

Makaan päivät pitkät sängyssä,
en uskalla liikahtaakaan, koska pelkään.
Pelko lamaannuttaa.
Aika on menettänyt merkityksen.
Saatan maata sängyssä hereillä aamu viideltä ja tuijottaa kattoon.
Uni ei tule.
Pelko vie unet ja levonkin.
 Olen paskanen, kämppä on paskanen,
mutta mä vain olen.
Oon oksettava.

Tahdon olla onnellinen.
Ihan oikeasti tahdon.
Koetan iloita pienistä ihanista asioita,
koetan löytää asioista valoisat puolet,
koetan elää hetkessä,
mutta silti olen surullinen.
Olen niin loputtoman surullinen.
Sattuu hymyillä,
sattuu itkeä,
sattuu katsoa peiliin.
En pidä peilissä näkemäni ihmisen ulkonäöstä enkä sen sisällöstä.
Mun sisin kuvottaa mua jopa enemmän kuin ulkonäkö.
Sisälläni on kuin jonkinlaista mustaa mönjää.
Mönjä tuhoaa kaiken mihin se koskee.
Kaikki ihmiset joille vilautan sisintäni, joutuvat vain kärsimään.
Mun on parasta siis vain kiillottaa pintaa,
laihduttaa,
hymyillä,
ja pitää sisin visusti piilossa kuoren alla.
Tai en tiedä onko se parasta mitä voin tehdä, mutta mun on pakko jos tahdon että mulla on edes joitain ihmisiä ympärilläni.
Pakko, etten satuta muita enempää.

Päiviä oksentamatta edelleen pyöreä 0.
Epäonnistun aina vaan.

torstai 21. elokuuta 2014

Elämä pakenee

Ruoka menee alas, ja ylös.
Paino nousee ylös.
Peilikuva levenee sivuille.
Mieli menee alas.
Itsetunto menee alempaakin alemmas.

Mua pelottaa.
Pelottaa ihan kamalasti.
Niin paljon, etten osaa enää elää.
En osaa nukahtaa, koska pelkään etten enää herää huomenna.
En uskalla käydä lenkillä, koska pelkään että sydämeni jostain syystä pettää.
En viitsi syödä terveellisesti, koska ajattelen että jos tämä onkin "viimeinen ateria". Mielummin jäätelöä kuin salaatinlehtiä.
En uskalla nousta sängystä edes suihkuun, koska pelkään että kuolen.

Musta tuntuu että mun päässä on jokin pahasti vialla.
Ja kuinka typerää ja outoa, että kuolemanpelko saa ajattelemaan itsemurhaa? Kuolleena mun ei tarvitsis jatkuvasti pelätä.
Mutta ei, en mä tahdo kuolla.
Tahdon vain elää. Elää, kuten normaalit onnelliset ihmiset.
Ongelma on, etten osaa.
Ainakaan ilman apua.

PS. yritän nyt tosissani lopettaa oksentamisen. Tänään 0 päivää oksentamatta, huomen illalla ehkä jo 1 :)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Before I die...

Check 


Check ❤




Check ❤

Check 


Check ❤




Check ❤

Check ❤





Check ❤

Check ❤

Check 







Check 





 

torstai 14. elokuuta 2014

Tee mitä ikinä haluat mulle

Olin tänään leffassa kavereiden kanssa.
Pesin käsiä vessassa, kun kaverini kysyi mun oikeaa kättä osoittaen, että mitä mun rystysissä on.
"Ai nää, öö, en mä tiedä, tai siis... mut tää on siitä kun menin koirien väliin kun ne tappeli ehheheh"
takeltelin ja näytin vasenta kättä.
"Oho, siis miten? Mitä tapahtu?"
Jes, en valehdellut ja sain huomion pois oikean käden jäljistä,
hyvä minä.

Leffassa tuli perus suomalaisten leffojen seksikohtaus.
Syke nousee,
oksettaa,
mahan pohjassa tuntuu tuttu inhottava tunne,
ahdistaa,
tekee mieli juosta pois salista.
Loput elokuvasta meneekin sumussa.

Junassa pidätän itkua.
Paha olla.
Osa juuri juomasttani Pepsistä nousee tahtomatta suuhun,
hapanta, pahaa,
pakko nielaista.
Kaveri selittää vieressä jotain,
en pysty kuuntelemaan.
Juna-asemalta kotiin kävellessä ahdistus saa taas otteen.
Syke on sata, enkä tiedä johtuuko se tän päivän oksentamisista vaiko pelosta.
Olen ihan varma, että mulle käy jotain pahaa.
En uskalla katsoa vastaan tulevaa miestä silmiin,
pidän vain silmät kiinni ja rukoilen että selviän ehjänä kotiin.

Rappukäytävässä alan napittaa paitaa auki,
ketju menee rikki kun kiskon korun kaulasta.
Kun pääsen kämppääni ja saan oven laitettua turvalukkoon, riisun paidan ja jopa rintsikatkin.
Rintaa ahdistaa niin maan perkeleesti.
Itken yläosattomana kyyryssä lattialla ja mietin olenko mä edes olemassa.
Niin paha olo, että kaikki tuntuu epätodelliselta.

Nyt tahtoisin niin kovasti nukkua,
olen aivan poikki.

tiistai 12. elokuuta 2014

Missä kohtaa muutuin hyvästä niin huonoksi? Kenen mukaan jäikään minun oma tahtoni?

Seison metsässä puun juurella.
Vasen käsi pitää koiran hihnaa,
oikean käden sormet on mun kurkussa.
Luotan, että koira haukkuu jos se näkee ihmisen.
Täällä voin oksentaa, äitini luona en koska veli on siellä.
Tai voin, suihkussa, mutta sen säästän myöhempään iltaan.
Onhan mulla pakastimessa vielä jäätelöä ja suklaata.

Oksentamisen jälkeen sytytän röökin ja lähden kävelemään kotiin.
Tuntematon mies kävelee vastaan,
suuntaan vetisen katseen maahan ja huomaan oikean käden veriset rystyset ja oksennuksessa olevat sormet.
Puristan oikean käden nyrkkiin ja kävelen rivakasti miehen ohi.

Hävettäää.
Hävettää niin paljon olla minä.
Millon mä vajosinkaan näin alas.

226.

Vedän tupakansavua keuhkoihin, vaikka pelkään kuolevani keuhkosyöpään.
Juon alkoholia, vaikka pelkään satuttavani itseni humalassa.
Ahmin, vaikka pelkään että lihon.
Oksennan, vaikka pelkään että sydämeni pettää.
 
Tälläkin hetkellä sydän hakkaa oksentamisen jäljiltä niin kovaa, että en saa nukutuksi.
Pelottaa, ahdistaa.
Entä jos en huomenna enää heräiskään?
Mun elämä loppuis vain ja ainoastaan sen takia, että ainoa helpotus tän kaiken keskellä on tunteiden ja ajatusten ahmiminen ja oksentaminen.
Postiluukusta satelee laskuja ja kirjeitä perintätoimistosta.
Mun aivojen mielestä ratkaisu siihen (ja kaikkeen muuhunkin) on vihoviimeisten pennien käyttäminen ahmittavaan ja oksennettavaan ruokaan.
Järkevää?
Ei.
Typerää?
Kyllä.
Osaanko lopettaa?
En.

tiistai 5. elokuuta 2014

225.

"Lupaan lukea raamattuu ja raitistun
Jos saan aikaa se varmasti onnistuu
muttei tänä yönä
Jäköön taakseni syntinen entinen
Pystyn muuttumaan vielä mä tiedän sen
muttei tänä yönä

Annathan siis katsoo vielä, miltä näyttää huominen
Niin mä teen mun parhaani et oisin hyvä ihminen
Tiedän että kuulet tämän pyyntöni mun rukouksen

Mä en haluu kuolla tänä yönä"
 
Jenni vartiainen - En haluu kuolla tänä yönä

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

225. Help, I've done it again

Eiköhän kaks viikkoa ahmimista/oksentamista riitä.
Vaa'an kierrän kaukaa, en tahdo nähdä sitä valtavaa lukua.
Peili kertoo kaiken.
Olen lihonut.
Olen valtava.
Juuri aloittamani Tolvon lääkkeet heitän kaapin perälle.
Niihin en tahdo enää koskea.





sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

224.

Kaks päivää pelkkää mättäämistä ja oksentamista takana.
Onneksi huomenna on taas uusi päivä.
Kahden päivän paasto alkakoon.
Itsepähän ahmin, nyt saan maksaa siitä.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

223. I've been secretly falling apart

Paino oli tänään aamulla 55,7kg.
55 siis saavutettu, uusi ruksi.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

221.

Kreisiä.
Aamupaino 56,2 vitun kiloa.
Oon tainnut painaa näin vähän viimeksi 2012 syksyllä.
Siltikin peilistä katsoo oksettava, ihrainen sotanorsu.

torstai 10. heinäkuuta 2014

219.

Ihan kuin paasto olisi onnistunut...
No, kyllä mä 34h olin syömättä.
Aamupaino tänään 57,3kg, liikaa.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

219. Paasto

21h takana, 66h edessä.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

218. Big failure

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Kaikki tietävät varmasti sen tunteen, kun kaikki on mennyt pitkään hyvin ja yllättäen menettääkin kontrollin eikä ymmärrä enää omaa käytöstään?
Jep.
Nyt on ihan helvetin paska olo.














Oon niin oksettavan lihonnut ja läski, että reidet osuu taas yhteen.
En kestä.
Siksipä päätin, että olen syömättä keskiviikkoon, eli kunnes olen suomessa.
En mä kehtaa tän näköisenä nähdä mun ystäviä suomessa.
Nehän kattoisivat, että hyi helvetti mikä läski.