tiistai 31. heinäkuuta 2012

Päästä lähtemään, auta lentämään, vielä menisin taivaan taakse ja kauas sinne jään

Unohdin eilen kertoa, että polilla puhuttiin mun juomisista ja yht'äkkiä psyka sanoo:
"Mun pitäis varmaan tehdä susta lastensuojeluilmotus"
"Mitä? Miks?"
"Alaikäisen holtiton alkoholinkäyttö"

Anteeks mitä? Holtiton? Jos sillon tällön vetää kännit koska vituttaa ja on huono olo, niin se on holtitonta?


maanantai 30. heinäkuuta 2012

Sä oot toisesta maailmasta, jostain paljon kauniimmasta

Mun elämästä ei tuu mitään. Ei tällä hetkellä eikä ikinä. Mä en tiedä mitä ajatella. Tuntuu vaan että mä tuun hulluks. Viiltelin, taas. Ehkä syvimmän viillon ikinä. Huomasin oudon jutun: kun pääsee tavallaan sen pahimman ja herkimmän ihokerroksen alle, niin ei enää satu. Tosi outoa, enkä mä osaa sitä sillein selittää. Tavallavaan vituttaa, koska sen takia vedin taas tollasen tikattavan viillon. Tosin en oo kyllä siis menossa tikattavaks.


Mikä mua vaivaa? Miks teen tällasta ittelleni? Tänään oli eka poli viiden viikon kesäsulun jälkeen. Kysyi, oonko viillelly. Sanoin että onhan muutama sellanen kerta ollut. Just. Miten mä aina kerta toisensa jälkeen petän itteni? Eka tartun siihen veitseen tai terään, sit teen mitä teen, sit tunnen hetken tyytyväisyyttä, jonka jälkeen tunnen vaan tyhjyyttä. Tuntuu, että en oo mitään. En oo täällä mitään tai ketään varten. Oon täällä vaan että voin satuttaa ite itteäni. "Satuttaa ite itteäni"... hm, kuulostaa niin sairaalta kuin se onkin.


Mä aijon, en tahdo. Mä oikeasti aijon. Oon huomannu kuinka sairaaks mun ajatus on muuttunu. Oon pari kertaa jo ajatellut, että tahdon olla sairas jotta oisin laiha. Tahdon olla niin sairauden kourissa että täytyn yhdestä leivästä, tai että en edes yksinkertaisesty pysty syömään. Tahdon niin, koska ite olen niin heikko paska, että mulla ei vaan ole itsekuria. Mä syönsyönsyön mässäänmässäänmässään. Tällanen läskiporsas.

Äh, mä oon sekasin. En halua nyt kirjottaa enempää että ette ala pitää mua ihan hulluna ja sairaana. Anteeksi, taas.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Does someone hear my cry? I'm dying for new life

Mä en jaksa.


Mitkään sanat ei riitä kuvailemaan tätä oloa. Mä kuolen tähän. Voi luoja, mä niin kuolen. Mä itken ja pyydän ääneen apua, vaikka kukaan ei ole kuulemassa. Oi, miksi kukaan ei ole kuulemassa? Miksi kukaan ei ole tässä mun vieressä sanomassa, että kaikki järjestyy? Miksi?

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Be skinny, or die

Itkettää, koska olen niin lihava. 57kg läskiä. Mä en kestä olla tässä kehossa. Teen itestäni sairaan. En voi kotona olla syömättä, koska porukat nipottaa vieressä "Toiko on sun ateria?" tai "Tollako sä pärjäät?" Ne myös sano että mun karkkilakko on turha. Ehkä ne on vaan kateellisia, kun niillä ei itellään ole kontrollia olla herkuttelematta.
Mä tahdon TAHDON TAH-DON olla laiha! Jos en pian ole laiha, niin mä en vaan kestä, ja tahdon TAHDON pois täältä. Oikeasti. Ei tällanen läski ansaitse olla olemassa täällä ja viemässä kaikilta kauniilta ja laihoilta ihmisiltä tilaa. Olen oksettava. En syö enää paitsi jos joku pakottaa, en en. En voi, enkä saa.







Tää on osotettu kaikille teille:

"Anna rakas voimia jaksamaan
alusvaatemainokset kaduilla
Jokapuolella muija kuvissaan
luottaa itseensä pikkuhousuissaan"

PMMP - Jeesus ei tule oletko valmis

Autattehan?

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Elämäni aakkoset (toivepostaus)

Tässä tää 50 lukijan postaus! Mistä te kaikki olette tänne oikein eksyneet? Ihan uskomatonta että teitä on jo näinkin paljon!

A = niin kuin aurinko Mitä elämä olisi ilman aurinkoa? Ei mitään! Rakastan kesää ja auringonpaistetta.
B = niin kuin blogi. Ilman tätä elämä olis kyllä ihan erilaista. Tänne on ihana purkaa ajatuksia ja saada teiltä ihanilta joitain kommenttejakin :)
C = niin kuin Cosmopolitan ;)
D = niin kuin deadline. Mulla on deadlinet koulussa, sekä mun omat deadlinet mun oman painon suhteen.
E = niin kuin eläimet. Oon ihan pienestä asti ollut täysin eläinrakas!
F = niin kuin friday eli perjantai. Ah, se fiilis kun pääsee perjantaina koulusta pois!
G = niin kuin glamourrr
H = niin kuin hevoset. Olisi outoa jos harrastaisin ratsastusta ilman että pitäisin yhtään hevosista :)
I = niin kuin isi
J = niin kuin jääkylmä suihku saunan jälkeen
K = niin kuin keikat ja konsertit
L = niin kuin lukio.. kyllä, valitettavasti se on tällä hetkellä osa mun elämää.
M = niin kuin musiikki ♪ En olis elossa ilman musiikkia!
N = niin kuin nauttiminen. Pitäis oppia nauttimaan elämän pienistä asioista enemmän.
O = niin kuin onni. Tällä hetkellä onni ei ole osa mun elämää, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa..?
P = niin kuin PMMP! Kaikki mitä kyseisestä bändistä osaan sanoa on:
Q = niin kuin oppiminen. Lukio ja harrastus on huomattavasti mukavempia jos oppiikin joskus jotain. Ahaa-elämykset on hienoja!
R = niin kuin ratsastus. Harrastus mikä nollaa pään :)
S = niin kuin sisko/sisarukset
T = niin kuin taide. Tykkään hirveesti musiikista ja kauniista valokuvista.
U = niin kuin uni, ylläri.
V = niin kuin vittuilu. Vittuilu on välillä ihanaa, saa päästää vähän höyryjä ulos!
X = niin kuin Xtra. Halvat ruuat on jees mun budjetille!
Y = niin kuin ystävät
Z = niin kuin ZZZZ.. rakastan nukkumista!
Ä = niin kuin äiti
Ö = niin kuin överit.

Anteeksi, en ihan osannut!

Kun ilmalento alkaa, on hyvä antaa sen tapahtua

Mun uus löytö! En vaan voi lopettaa kuuntelemista koska kertsi iskee muhun niin kovaa, huh!


"Kädet osuu maahan
Ja ensimmäinen ajatus on olla
Nousematta enää koskaan
Luovuttaa suosiolla
Jäisit vaan siihen eikä kukaan tulisi
Tulisi yö ja kasvattaisit juuret maahan
Tuntisit, sen sydän lyö
Olisit puu, olisit jotain oikeaa ja suurta
Olisit vuori joka vavahduttaisi maan kuorta"

Pariisin kevät - Tulivuoria 

Ilma on kauniimpi kuin milloinkaan, enkä itkekään

Anteeksi, en oo taaskaan päässy kirjottamaan. Multa otettiin läppäri pois koska jäin kiinni juomisesta. Joo-o, on menny taas kaikki ihan putkeen. Lisäks jäin kiinni siitä, että olin pitäny pienet pippalot meillä kun noi oli poissa kotoa. Noi on pikkasen raivona mulle koko ajan ja piilovittuilee joka asiasta. Ahdistaa ihan hulluna, kun tuntuu että ei hetkeekään saa olla rauhassa. Torstaiyön keskustelu kun jäin kiinni juomisesta:

"Miks sun piti just tänään juoda? Noh?"
"En mä tiedä.."
"Kyllä sä tiedät! Miksi?"
Aloi itkemään hulluna.
"Mulla on vaan niin paha olla.."

Mun vika lause johti sitten melkeenpä huutoon siitä, kuinka alkoholi ei ole ratkaisu. En edes jaksanut koettaa selittää kuinka tuntuu että mikään muu ei vaan auta, ja kuinka mä en vaan jaksa enää yhtään. Mä itkin loduttomana yksin, ja iskä seiso edessä saarnaten. Oon oikeasti niin väsynyt kaikkeen. Haluun kuolla, vaikka oonkin jo kuollut.


Itkin myös keskiviikkona kun mulla oli ne pippalot. Mikä mua vaivaa? Aina mä itken ja sanon kaikkea mitä en oikeasti haluis muiden tietävän. Ottaa niin päähän mun käytös. Koetan sallii ittelleni itkemisen vaan yksin, en muiden ihmisten seurassa. Muiden seurassa mun pitää hymyillä. Jos en hymyile, niin ainakaan en itke. En saa enkä voi, koska mullahan on kaikki hyvin.


Onpas outoa. Viikon päästä on taas eka poli tän loman jälkeen. En tiedä yhtään mitä mun pitäis sanoa. Että kesä on menny tosi hyvin? Että mulla on ollu tosi hyvä fiilis? Että en oo satuttanu itteäni yhtään? Että oon syöny ihan normaalisti? Että oon alkanu pitää itestäni? Valehdella, vaiko sanoa totuus? Että en jaksa? Että en kestä? Että en tahdo olla täällä enään? Tai sitten vain kaunistelen faktoja. Kauheeta aiheuttaa psykalle sellanen fiilis että mun tilanne et etene mihinkään, ja että mua ei voi kukaan auttaa.  En myöskään halua aiheuttaa sitä fiilistä mun kavereille. Sen takii täytyy vaan aina välillä valehdella että asiat on jo vähän paremmin. Kyllähän se tekee kipeetä, mutta se on kaikki sen kaverin iloisen hymyn arvosta.


Kun 50 lukijaa tulee täyteen, niin olisko jotain postaustoiveita? :)

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Enpä taida hengissä selvitä elämästä

Apua, taas. Taas tää paha oli iski vaan ihan tyhjästä. Vielä äsköin olin ulkona kaverin kanssa; rupateltiin ja poltettiin parit tupakat. Tulin kotiin, söin (hm, ehkä n. 200kcal) ja menin koneelle. Tässä oon hetken istunut ja nyt tuntuu et hemmetti voisin ampua aivot pihalle vaikka heti jos olis siihen mahdollisuus. En tiedä. En vaan jaksais edes istua tässä ja hengittää. Tuntuu raskaalta ihan vaan laittaa facebookin chatissa viesteihin hymiöitä, koska ei mua oikeasti hymyilytä. Itku on koko ajan kurkussa, mutta mulla on tän päivän meikit naamassa ja ajattelin vielä huomisen vetästä näillä (kyllä, olen laiskapaska), joten koetan vaan taistella kyyneleitä vastaan. Tää on hirveetä. Mä oon vielä ihan yksin taas tän kanssa, mulla ei oo tällä hetkellä ketään. P on matkalla, enkä millään tahtois häiritä sitä. "Kyllä sä voit, laita vaan viestiä. sille.." Ei, en voi! Mun aivot ei vaan ole millään hiljaa.


"Voisit hakea keittiöstä sen terävän veitsen.." Hemmetin aivot, ihan oikeasti. En mä voi viillellä. Hyvä kun pystyn hammasta purren kävelemään.. sattuu niin perkeleesti. Enkä mä edes pystyis hakemaan sitä veistä kun äitipuoli on siellä. "No, mutta onhan sulla ne uudet sheiverin terät laatikossas.." Ainiin, niin onkin.. mutta en tahdo. "Tahdotpas!" Niin... kai mä tahdon. En vaan myönnä sitä ittelleni. Esitän ittelleni että en nauttis siitä tippaakaan, enkä ollenkaan tahtoisi tehä sitä. Mitä mun elämästä on oikeasti tullu, kun joudun jo esittämään ittellenikin? En kestä, en vaan kestä.


Haluun pois.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Hetkeksi hiljaisuus saapui luokseni kuin olento ja huusi: "Älä pelkää maailmaa"

"Istun hämärässä, odotan vieläkin hetkeä joka ei lopu koskaan
Saapuisi hiljaisuus, kertoisi minulle kuinka kaikki lopulta katoaa"

Mä en tiedä kuinka mä jaksan tätä kaikkea. Tätä elämää. Tuntuu että joku imee musta koko ajan energiaa. Onko se mun oma asenne? Tää kurja maailma? Mikä? En tiedä, en oikeasti tiedä.


Pitäiskö mun vaan jaksaa täällä, ja lohduttautua aina sillä ajatuksella että voin lähteä täältä sillon kun haluan? En usko että voisin oikeasti, koska en varmaan pystyisi olla niin itsekäs ja myöntää ittelleni mun heikkoutta. Voinhan mä kuitenkin aina lohduttaa itteeni ajattelemalla niin... vai voinko? Onko jo pelkkä itsemurhan ajattelu kiellettyä? Entä sen sanan kirjoittaminen tänne blogiin?


Oon miettiny erilaisia itsemurhatapoja. En siis että mitään niistä toteuttaisin, mutta kuitenkin..
Hyppäämällä jostain korkealta: Saattais olla hieno kokemus. Siinä sais hetken lentää. Siinä kyllä tosiaan saattais kesken tippumisen alkaa kaduttamaan, joten sitä ei vois tehdä ennen kuin on oikeasti aaivan täysin varma että ei halua enää olla täällä. Sitä paitsi lentämisen tunteen voi kokea vaikka benji- tai laskuvarjohyppäämällä. Jompaa kumpaa haluan kyllä elämäni aikana kokeilla!
Hukuttautumalla: Ehdoton ei, paitsi houkuttaisi se euforia mikä tulee ymmärtääkseni juuri ennen tajun lähtemistä.
Ampumalla: En usko että mä kykenisin koskaan painamaan sitä liipasinta. Muuten olis kyllä tosi nopea kuolema. Tosin tämä pitäisi varmaan suorittaa jossain metsässä, ettei mun aivonpalaset jäis johkin mun huoneeseen ylläriksi vanhemmille. Sitäpaitsi; mistä ikinä saisin aseen?
Hirttäytymällä: Ehkä ok, jos rojahtaisin niin korkealta että niskat menee poikki ja henki lähtee samantien. Muuten ei missään nimessa koska en haluis jäädä köyden jatkeeksi sätkimään ja panikoimaan.
Yliannostuksella: Luulen että olisi hyvä keino, pitäisi kyllä vaan vetää tarpeeksi nappeja naamaan, koska sehän vasta vituttavaa olisikin jos söisi liian vähän eikä tappavaa yliannostusta syntyisikään. Oon kuullut että tämäkin keino on usein hieman tuskallinen? Kai riippuu että mitä lääkkeitä vetää.

Äh, nyt en jaksa enempää ajatella. Alkaa ahdistaa.


Tänään alko kesätyöt. Yksi päivä takana, vielä yhdeksän jäljellä. Kuinka mä jaksan? Tai entä jos en jaksa?

lauantai 14. heinäkuuta 2012

It's not a cry that you hear at night

Mua oksettaa. Tai siis minä oksetan itteeni. Täällä mä yksin oon himassa feidattuna ja juon mun siidereitä ja lonkeroita. Masentaa. Ahdistaa. Tekis mieli tehä samalla tavalla kun eilenkin mutta.. en mä tiedä. En jaksa siivota. Just.

'
 


Veljeltä tuli viesti:
"Näin viillot sun jalassa kun kävin siellä. En sano äitille enkä iskälle mutta muista että jos joku painaa mieltä tai jokin masentaa niin voit aina soittaa mulle jos haluat jutella. Yritä pärjätä."
 Voihan helvetti. Ei, ei näin. En oo ees mun isoveljen kanssa läheinen, ja just se sitten huomaa. Ei, ei ei. En edes tiiä mitä vastaisin. Mua hävettää. Hävettää niin kamalasti!



Auttakaa mua..

perjantai 13. heinäkuuta 2012

I count on the make-up to cover it all

Kuva kertoo enemmäin kun tuhat sanaa. Tää ilta... hemmetti.






Voi helvetti tätä veren määrää. En jaksa.
Anteeksi.

Ethän pelkää pimeää, siel' on monta kynttilää

Nyt mä sen päätin. Herkkulakko! En syö enää..

..sipsejä,


suklaata,


leivonnaisia tms.,













                                       pikaruokaa,


karkkia,


enkä jäätelöä.


Ihanaa että kerrankin oon näin varma päätökseni kanssa. Haluan vaan oikeasti laihtua, eikä siitä tuu mitään jos syön samalla tavalla kuin nyt. Enkä halua oksentaa, joka sekin vähenee kun en ahmi jäätelöä ja suklaata.

Oon nyt äidin luona yksin kotona kolme päivää. Jätti mulle kamalasti ruokaa ja rahaa että saan lisää ruokaa kaupasta tarvittaessa, tai sitten jos haluan jotain herkkuja. Hyi, no en halua! Voisin kyllä ryypätä jos keksis seuraa.. Saa nähdä.

Mitä ihmettä, teitä on 40! En ymmärrä kuinka joku haluu lukea tällaista blogia? Olette ihania :)

torstai 12. heinäkuuta 2012

The dreams in which i'm dying are the best I've ever had

"Luovutan, nyt mä luovutan
Tähän aikaan aamusta mitään
en voi tehdä millekään
Antaudun, joo mä antaudun
Lattialla pölyssä makaan"

Oon henkisesti niin väsynyt, että en jaksa edes ajatella mitään. En tehdä mitään. Tää loma polista on kamalampi kun luulin. Koko ajan meinaan olla häiritsemässä jotain, koska olo on niin kamala ja tuntuu että en vaan pysty olla yksin. En hemmetti jaksa tätä. Nukun joka yö jotain 11h ja silti väsyttää ihan hulluna.

Aloin taas syömään lääkkeitä, koska en kestäny sitä huimausta, oksetusta, kuvotusta ja päänsärkyä mitä mulle tuli kun en syöny niitä. Joskus kun koulut alkaa, niin mulla pitäis olla joku lääkekontrolli tms missä katotaan että onko mulla sopivat lääkkeet. Jos ei oo ja mun lääkkeet vaihetaan, niin joudun osastolle lääkkeiden alotusajaks. Jes? Vittu.

Oon alkanu ajattelemaan, että mä en varmaan oo tällä siihen asti kunnes kuolen, vaan siihen asti kunnes tapan itteni. Ehkä kuukauden, tai kymmenen vuoden päästä. Ei voi tietää millon oon tarpeeks itsekäs, väsyny ja yksinäinen että koen että se on paras vaihtoehto. Pelottavaa.

En tosiaan sitten sunnuntaina kirjotellukaan Ruisrock-reissusta. Se kyllä meni tosi hyvin! Oli hyvä sää ja hyvät keikat, ja nautin kyllä kovasti musiikista ja seurasta. Oon pahoillani että oon taas ollu vähän laiska tän kirjottelun suhteen, enkä jaksanu nyt laittaa ees kuvia..

Mitä teille kuuluu?






perjantai 6. heinäkuuta 2012

Täällä ikuisesti odotan, odotan, odotan, odotan et tapahtuis jotain

Huimaaa... en ymmärrä mistä tää johtuu. Oon kuitenkin juonu tänään paljon vettä ja syönyki liikaa sopivasti, että ei mua liian vähäsen ruuankaan takia pitäis huimata. Voiskohan tää johtua siitä että en oo nyt kolmeen päivään syöny mun mielialalääkkeitä? Tai siitä että en oo nyt kolmeen päivään tupakoinu? En tiedä. Inhottaa vaan kun vähän väliä näkökenttä heittää volttia. Päähänkin sattuu.. yäh.


Toivon että tää olo vähän helpottais, nimittäin huomenna mun matka käy kohti Ruisrockia, jes! Toisaalta kyllä inhoon tollasia päiviä kun ollaan koko päivä ulkona, koska sillon on pakko syödä vähän enemmän kuin se yks leipä päivässä, ettei lähe taju. Eipä mulla tässä nyt muuta erikoista oo päässä sanottavana.. kirjottelen sunnuntaina sitten Ruisrockin jälkeisistä fiiliksistä ja muista!


Aurinkoista viikonloppua teille kaikille! :)

torstai 5. heinäkuuta 2012

Anna rakas voimia jaksamaan alusvaatemainokset kaduilla. Joka puolella muija kuvissaan luottaa itseensä pikkuhousuissaan

Vihainen, surullinen, lihava, oksettava. Noi sanat kuvaa mun tän hetkistä oloa aika hyvin. Tänään oon syöny liikaa, pyöräilly, itkeny ja ottanu hetken aurinkoa. Pystyin makaa pihalla auringossa ehkä n.10 min kunnes piti mennä sisään. Naapurit kuitenkin kattellu että hyi mikä valas tuolla makaa. Haluun tän läskiläskiläski-äänen pois mun päästä. Nyt. Heti. Tai itseasiassa haluun vaan olla laiha, ja haluun nää läskit pois mun kehosta. Nyt. Heti.


Musta tuntuu että oon pelkkää läskimössöä. Kaikki mun luut peittyy tän läskikerroksen alle. Ällötää ihan vaan kävelläkin shortsit päällä kun mun läskireidet ja maha höllyy. Melkeen alkaa itkettämään kun kattoo vanhoja kuvia joissa oon 13v. Olin sillon ihan sairaan laiha kasvupyrähdyksen takia. Reidet oli ihanan laihat ja solisluutkin näky. En ollu naamastakaan näin pyöreä mitä oon nyt. Pömppistäkään ei ollut yhtään. Tahdon takasin siihen aikaan.



Mulla ja iskällä oli tänään taas väittely mun Ruisrockiin menemisestä. Sen mielestä oon liian lapsi ja liian köyhä mennäkseni sinne. Sen mielestä mun pitää olla 18v. En ymmärrä. Mun sisko  15-vuotiaana jo kolus kaikki suomen festarit, ja mä en saa mennä vaikka oon kuukausia vaille 18v? Raha-asiakin korjaantuu kun meen pariks viikoks heinäkuun lopulla töihin, mutta nähtävästi se ei riitä mun iskälle. Vitun kusipää. Inhoon sitä. Miks se ei muka vois luottaa muhun? En oo tehny mitään pahaa tai sellasta että en olis sen luottamuksen arvonen (tai se ei ainakaan tiedä mistään mun jutuista :D). Enkä mä oikeasti olis menossa sinne Ruisrockiin ryyppäämään ja panemaan pusikossa, en todellakaan. Menisin vaan nauttimaan auringosta, musiikista ja ystävien seurasta. Ehkä mun iskä haluu että vajoon vaan enemmän ja enemmän synkkyyteen. Täytyy koettaa vielä keskustella sen kanssa. Se ei vaan oikeen onnistu kun mulla tulee koko ajan itku kurkkuun ja puhumisesta ei tuu sillon mitään. Hieno kesä tulossa jos joudun istumaan vaan kotona.







MÄ TAHDON!
Itkettää ja vituttaa


keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Huulet valheista rohtuneet, iho huolessa hiertynyt



Mun elämä. Mistä se koostuu? Enimmäkseen itkusta, kivusta, väsymyksestä, uupumuksesta, yksinäisyydestä, humalasta, itseinhosta, syyllisyydestä, itsetuhosuudesta, nukkumisesta, syömisen välttelemisestä.. eihän mun elämässä oo mitään järkeä. En vaan tiedä kuinka saisin mun elämään enemmän positiivisia asioita. Tuntuu että oon vaan jämähtäny tällaseen hemmetin lapselliseen ja ärsyttävään itsesääliin. On varmaan mahdotonta päästä täältä pohjalta pois. Aina mitä tarkemmin mietin itteäni, käytöstäni, ja ajatteluani, sitä vähemmän ihmettelen mun yksinäisyyttä ja sitä, että en oo ikinä se ensimmäinen ihminen jonka kanssa ihmiset tahtoo viettää aikaa. Siitä johtuu se että mulla on yksinäinen olo usein, siis niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tuntuu et oon ilman ihmisseuraa, ja ilman ajatusseuraa. Tai siis kun mä vaan tiedän että kukaan ei voi koskaan ymmärtää ja tietää mun ajatuksia täysin, vaikka kuinka tahtoisinkin niin. Inhottavaa. Oon vaan yksin kaiken kanssa.


Mä uskon että mä en parannu koskaan, mutta periaatteessa mä uskon myös siihen että mä joku päivä parannun. Se osa mikä musta uskoo parantumiseen, on kuitenkin vaan ehkä yhen prosentin kokonen, eli hyvin pieni ja säälittävä. Mä en vaan jaksa uskoa. En jaksa taistella. Miks mun pitäis tuhlata energiaan johonkin turhaan? Mä en usko että minä ite, tai kukaan muu vois parantaa mua. Mun täytyy tehä niin hirveesti töitä jo sen eteen että saan itteni ees ihan vähän piristymään, niin entä sitten sen eteen että saisin itteni parantumaan, tai edes uskomaan parantumiseen? Turhaa, turhaa, turhaa kaikki.


Musta tuntuu että ihan sama missä oon tai mitä teen, niin mä esitän. Tai ainakaan osa musta ei oo oma ittensä. Alkaa vaan väsyttämään koko touhu ja pelleily. Esitän hymyileväni. Esitän että peiliin kattoessani pidän näkemästäni. Esitän että en kuule viiltelyitsemurha-vitsejä joita ihmiset sanoo. Esitän että ruuan syöminen ei aiheuta ahdistusta. Esitän että kaikki on hyvin. Oikeasti kaikki mitä mä esitän, satuttaa mua. Satuttaa niin perkeleesti.


Miten mä jaksan tän kesäloman loppuun? Miten mä jaksan lukion loppuun? Miten mä jaksan tän elämän loppuun? Ehkä mun on pakko jossain vaiheessa vaan viheltää peli poikki ja luovuttaa lopullisesti.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Vie mut pois, tahdon paikkaan jossa hengähtää. Ei riitä vain että sulkee silmänsä kaiken keskellä

Oonpas ollu kamala. En oo kirjottanu ihan hiiiirmu pitkään aikaan. Joko mulla on ollu liikaa kirjotettavaa, tai sitten en oo jaksanu. Oon pahoillani. Taas.

Kesäloma on ihan perseestä. Koetin uskotella ittelleni että kesäloma auttaa, ihan  varmasti auttaa. Olin väärässä. Mulla on vaan hirvee lomastressi ja en jaksais tehä oikeen mitään. Tänäänkin heräsin yheltä. Katoin ulos että onpa ihana sää, ja ajattelin että vois mennä ulos. No, jäinkin sitten vielä tunniks makaamaan sänkyyn kun en vaan jaksanut nousta vaikka olisin halunnut. Inhottavaa. Itkettää että oon tällanen. Haluun vaan helvettiin täältä. Kuolla.


 







En jaksanu tänään nousta sängystä. En oo jaksanu syödä. En käydä suihkussa. Enkä nyt kirjottaa tänne. Oon niin pahoillani kun en vaan jaksa..

"Sillä kuule mun huudot
kun jää heikko pettää
En halua paeta todellisuutta,
ainoastaan hengittää"

Olette rakkaita