tiistai 26. marraskuuta 2013

177.

Hui, teitä on jo niin paljon.
Kiitos kaikesta ihanat!
Olisko teillä toivepostausideoita?
Nyt on kamerakin taas. :)

Viime viikko ja viikonloppu oli kamalia.
Söin, en syönyt.
Ahmin, en ahminut.
Oksensin, en oksentanut.
Kurkku on vieläkin kipeä kaikeasta oksentamisesta.
Tänään liikkatunnilla hengästyessä tuntui, että mun kurkku on tulessa.
Ihan kuin se olis ollut täynnä partateriä.

Ope: "Tyttö, onko kaikki ihan ok?"
Minä: "Joo, on. Vähän oksettaa."

Syömiset mennyt tänään ihan ok.
Söin koulussa muutamia lusikallisia kasvissosekeittoa.
Kotona porukat ei ollut kotona, käski syömään jääkaapista salaattia, perunamuusia ja jotain ihmeellisiä broilerlihapullia.
Otin kaikkia vähän muovipussiin ja vein roskiin.
Näkevät, että ruokaa on kadonnut.
En tiennyt olisivatko huomanneet jos ei, mutta varmuudeksi...

Oon saanut viime aikoina hirveästi laihtumiskommentteja.
Miksi?
En ymmärrä, menen hämilleni!
Mun peilikuvahan vain levenee koko ajan!

Tilasin tänään pari mekkoa netistä.
Kamala morkkis.
Sinne meni 50euroa.
En olisi saanut!
Mä olen aivan liian iso.

maanantai 18. marraskuuta 2013

176.

Hetken kun jo luulin, että olen löytänyt itsekurin, mokasin.
Torstaina yön pimeydessä ahmin suklaata ja sipsejä ja oksensin mun huoneessa.
Koko muu talo nukkui, ja mä tein ittelleni pahaa.
Lopetin siinä vaiheessa, kun kurkusta ja rystysistä tuli verta.

Olin viikonloppuna myös Heurekassa.
Siellä oli Heureka tulee hulluksi -näyttely.
Siellä näyttelyn osastolla oli Minäkuva-peili.
Tuli teksti: "Näet itsesi suurempana kuin olet".
No, yllätys.
Olin kyllä iloinen siitä.
Myöhemmin väänsin sen peilin nupin kaikista pienimmälle.
Näytin niin uskomattoman laihalta.
Sitten painoin nappulaa uudestaan, ja peili näytti kuvan taas normaalina.
Jouduin pidättelemään itkua.

Olin viikonloppuna myös ryyppäämässä ja syömiset meni vähän plörinäksi.
Alotetaan huomenna äidin kanssa 1.1.2014 asti kestävä herkkulakko.
Kaikki alkoi siitä, kun äiti sanoi että on huomannut mun laihtuneen. (?!)
Totesi että hänenkin pitäisi laihduttaa, jolloin ehdotin herkkulakkoa.
Lähti innolla mukaan.
Jes.

Eilen olin K:n ja P:n kanssa kahvilla.
Ne koitti tarjota syötävää, mutta kerroin että oon menossa myöhemmin syömään.
Kaikki meni ihan hyvin ja meillä oli ihan mukavaa.
Sitten tuli puheeksi pikkujoulut joista jo vähän mainitsinkin.
Molemmat jankutti, että mun pitäis kertoa miks en oo tulossa.
Varmaan tunnin vitkuttelun jälkeen sanoin, että en vaan koe ansaitsevani mitään kivaa. En kyllä maininnut pikkijoulujen tavoitepainosta mitään.
Sitten K sanoi jotain, mihin vastasin "Ihan kuin mä en muka yrittäis".
Sydän alko hakkaamaan.
Kaikki tuntui epätodelliselta.
Sitten tulikin itku.
P koetti halata, mutta mä työnsin sen pois ja sanoin että en tahdo haleja.
Ihan sekunneissa kokosin itteni ja pyyhin kyyneleet.
Loppuaika menikin siinä että mä tuijotin syliini ja näpräsin korua.
P ja enimmäkseen K koetti selittää kuinka olen ihana ja tahtoo että tulen.
Plaa plaa.
Hyväähän ne tarkoitti, mutta silti.
Lisäksi jäi hämäämään kun jankuttamisvaiheessa K sanoi:
"Niin ja jos et tuu siks että et tahdo syödä, niin otat vaikka jonkun alkupalan tai sit et syö mitään. Ei sun oo pakko jos et tahdo"
Mitä ihmettä?
En mä ole K:lle puhunut mitään mun syömisjutuista..
 
Ainiin, ens viikon tiistaina alkaa Samassa sopassa -ryhmä.
Jännittää.
Entä jos muut on ihmisiä jotka syö tyyliin omenan päivässä?
Jos kertoisin, että ahmin ja oksennan, saisin varmasti kuvoksuvia katseita.
Tai entä jos muut on todella laihoja?
Ne kauhistelis kuinka oon voinut päästänyt ittenä näin isoksi, ja että oon läski.
En tahdo mennä, mutta en kuulema saa enää perua.

Auttakaa?

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

175.

"When she was just a girl
She expected the world
But it flew away from her reach so
She ran away in her sleep
And dreamed of
Para-para-paradise

 Every time she closed her eyes"


Tuntuu, että en saa happea.

tiistai 12. marraskuuta 2013

174. I'm getting tired and I need someone to rely on

Onnistunut ja iloinen ihminen täällä!
Oon ollut tänään tosi ylpeä ittestäni, vaikka olenkin vielä kaukana tavoitepainosta.
a) syömiset meni tänään tosi hyvin, n. 400kcal!
b) jaksoin lenkillä juosta pidemmän matkan kuin olisin uskonut!
c) kävin vaa'alla, ja näin lukeman jonka olen näkynyt viimeksi joulukuussa 2012!
d) kokeilin farkkuja jotka olivat kesällä aivan liian pienet (w: xs) ja sain napin kiinni!

Nyt mulla on motivaatiota vaikka muille jakaa!
Tää on ihan mahtava fiilis.
Ehkä mä pääsen sittenkin syntymäpäivän tavoitepainoon.
Niin, ja tulevaisuudessa olevien pikkujoulujenkin!


Tai no, valehtelin vähän.
 Oikeastaan mulla on tosi tyhjä olo.
Ei tunnu pahemmin miltään, vaikka esim. en olisi ikinä uskonut mahtuvani noihin farkkuihin.
Nyt mahdun.... ja mitä sitten? Ei mitään.
Ei kukaan näe onko mun housut kokoa S vai XS.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

173.

K: "Mä sanon sulle Tyttö, et sä oot laihtunu viime aikoina, ja sul ei oo oikeesti mitään hätää sen kans et vähän herkuttelee."

 Valhetta koko lause.
Suomeksi: "Hyi saatana, älä syö. Tai ihan sama syötkö, yhtä iso läskipaska ihraperse oot kuin aina ennenkin."

Mun olis ihan pakko laihtua.
Siis lisää.
Niin, että mä ite huomaisin sen edes jossain kohtaa kehoa.
Nyt oon 2 päivää syöny ihan holtittomasti, kun oli juhlia.
Hyi saatana.
Vaa'alla käyn vasta 16.11.
Aikasemmin en uskalla.
Jos paino on noussut, en saa juhlia.
Urheilen koko syntymäpäivän.
  Kyllä,
ens viikolla on mun syntymäpäivä.
Läski Tyttö täyttää 19-vuotta.
Hurraa hurraa.
Ei ole mitään juhlittavaa.
Ei ole mitään syytä olla iloinen.

Läskiläskiläski laihdulaihdulaihdu, ole kiltti ja laihdu.
Nyt.



PS: siskopuoli laihtuu silmissä.
Hän on yleensä ollut se pullukka, ja minä laiheliini.
Nyt on roolit vaihtuneet.
Koen itteni entistäkin lihavammaks.
En olis uskonut että mä voisin olla näin pettynyt itteeni ja näin kateellinen...

torstai 7. marraskuuta 2013

172.

Tahtoisin kirjoittaa teille siitä, kuinka olen onnistunut,
kuinka olen laihtunut,
kuinka elämä on mahtavaa.
Mutta kun mikään ei mene hyvin juuri nyt.
Tai kyllä, olen laihtunut (sain laittaa uuden x:än!), mutta tänään sorruin:
söin kananugetteja 9kpl ja suklaata jotain 300g.
Hyi hitto.
Niin, köhköh, mikä ihmeen lakko?
Oksensin tietty jo ihan yrittämättäkin, mutta olen täysin varma että vaa'an numero pongahtaa.
En kestä nähdä isompia numeroita.
En kestä.
Siksipä huomenna paasto.
Rakkaat, lupaan onnistua siinä!
Olen töissä, joten syömättömyys on ihan piece of cake!

Ainiin, polilla ehdotettiin että aloittaisin kuun lopussa ns. syömisongelmaisten ryhmän.
Siihen kuuluisi kymmenen kertaa ja siellä olis n.5 ihmistä mun lisäksi.
Ei tarvitse s-häiriö diagnoosia, vain muutoshaluisuus riittää.
Mutta mitä tehdä, jos en tiedä tahdonko muutosta?