tiistai 24. syyskuuta 2013

166.


J: "Onko jotain pientä asiaa mistä pitäis itessäs? Oli se sit ulkonäössä joku, luonteessa joku, sun taidoissa joku?"
M: "No eipä oikeestaan"
Monen minuutin hiljaisuus
 M: "Tai.. luonteessa se et oon yleensä aika ystävällinen. Ehkä vähän liianki varovainen, tai harvemmin tahdon loukata tai loukkaan ketään. Nykyää vähä liian lyhyt pinna kylläkin..."
J: "Jeee, löysit edes yhden hyvän asian!
 ....vaikka siitäki heti löysit parantamisen varaa."
 
Tahtoisin rakastaa itteäni tälläsena kun oon.
Siispä, laihdulaihulaihdu. 

maanantai 23. syyskuuta 2013

165.

 
Tuijotan taksin ikkunasta heijastuvaa peilikuvaani.
Silmäni punoittavat.
Näen naamani yksityiskohdat oudosti kahtena.
 Kun liikutan päätäni, näyttää kuin liike tulisi "jäljessä".
Kuplivaa naurua.
 
"Äiti, en mä voi mennä kyytiin. Toi kuski huomaa."

Lisää naurua.

Astun taksiin ja koitan olla hiljaa vaikka olisi hirveästi sanottavaa.
Päässä lyö tyhjää, mutta samalla ajatuksia on todella paljon.
Tuijotan ulos auton ikkunasta ja huomaan kaikki pienet yksityiskohdat.
Kuinka en ole aikaisemmin huomannut kaikkia niitä pieniä asioita?

Sitten huomaan ja tunnen musiikin.
 Musiikki oikeasti tuntuu erilaiselta.
Se solisee korviini kuin vesi ja liikuskelee siellä.
Se  hiipii hitaasti suuhun ja tanssii kielelläni.
Se maistuu makealta.
Se myös näyttää hyvältä, värikkäältä.
Ajattelen, että onpas tämä hyvä kappale.
Mutta hetkonen, onko radio edes päällä?

Taas lisää naurua.

torstai 19. syyskuuta 2013

164.

Kävinkin jo tänään vaa'alla ja se näytti 0,5kg enemmän kuin viimeks.
No, illallisen oksensinkin pitkästä aikaa ulos ja tein rääkkilenkin.
Saatanan läskit ja rasvat, lähtekää pois mun kropasta!


Kolmen viikon päästä on yks tapahtuma jonne kamalasti tahtoisin.
En kuitenkaan päästä itteäni sinne, ellen paina sillon väh. 59.9kg.
En mä kehtaa enkä voi mennä sinne kavereiden joukkoon muuten.
Nyt mä sen päätin.


Kuinka vaikeeta voi muuten olla myöntää ittelleen se, että suhtautuminen ruokaan on vääränlainen/sairas/outo/epänormaali?
Esimerkkejä:
a) Ahistuin tänään aamulla, kun näkkärit oli loppu. Tuntu mahdottomalta ajatukselta syödä ruisleipä näkkärin sijaan, koska siinä on kuitenkin 20kcal enemmän.
b) Luin päivällä lidlin mainosta, ja siinä oli sellanen hyvä mutakakko tarjouksessa. Ensimmäinen ajatus oli "Ei hitsi, vois viikonloppuna ostaa tollasen ja ahmia ja oksentaa"
ja sit c) oon huomannu, että koen olevani kauniimpi ja kokonaan parempi ihminen sillon kun mun vatsa on tyhjä, kun kieltäydyn ruuasta, kun oksennan tai kun vaikka juoksen tietyn matkan.

Ihan vitun typerää, mut en osaa lopettaa.
Mut miks ihmeessä pitäiskään?

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

163.

Eilen  katoin että oli tullu puhelu oudosta numerosta.
Soitin tietty takasin.

A: "Hei, täällä A."
M: "Heiii, täällä Tyttö?"
A: "Niin siis psykiatrian poliklinikalta soittelen. Kävit mun luona keväällä"
Sydän hyppäs kurkkuun tässä vaiheessa.
M: "Ai... joo"
A: "Sain tän sun uuden lähetteen. No, miten sulla menee?"
M: "Ai. En oikein pysty ny puhumaan kun en oo yksin"
A: "Okei, selvä. Haluaisitko sä ajan?"
Miksköhän sinne on se lähete laitettu? URPO
M: "Joo.."
A: "Käviskö ens perjantai kello kymmenen?"
M: "Mmmh."
A: "Okei, no nähdään sit sillon. Sama huone kuin ennenkin..."
M: "......okei"

Puhelu loppu, ja mä itkin enemmän kuin pitkään aikaan.
Ahdistaa.
En voi mennä sinne tän kokosena puhumaan.

Tein ittelleni eilen myös lupauksen, että kävisin tänään vaa'alla.
No, enhän mä uskaltanut koska syöny hirveitä määriä enkä siltikään oo oksentanu.
Pelottaa, että vaaka näyttää jotain +5kg, kun sen pitäisi näyttää -0,8kg.
Jos lauantain paastoais, niin sunnuntaina vois kattoa painon.

Näänytän, urheilen, paastoan ja toivon parasta.

maanantai 16. syyskuuta 2013

162.

Tällä viikolla pitäis saavuttaa 62kg.
Viime viikolla tuntu ihan mahdolliselta, mutta ei enää.
Viikonloppu meni mässäillessä.
Kaikki lähti perjantaina kirjoituseväistä ja siitä suklaalevystä...
Namnam, kivaa olla läski.
Tää viikko mennäänkin sitten ihan minimaalisilla syömisillä.
Lisäks joka päivä lenkille.
Mun pää ei vaan kestä.
Eikä kukaan usko tai huomaa.

torstai 12. syyskuuta 2013

161.

Päivän suurin pohdinnan aihe:
pitäiskö sallia huomisissa kirjotuksissa suklaa?
Äitipuoli osti mulle viinirypäleitä evääksi, ja samalla suklaata.
Äh, en tiedä.
Tarkotus olis kuitenkin laihtua 3,5kg neljässä viikossa.
Ehkä se olis todennäkösempää jos en söis suklaata vaikka onkin kirjotukset?
Don't know.

PS: tänään olin lääkärillä, ja sinne lähti lähete polille.
Nyt sit vaan ootetaan psykiatrian poliklinikalta yhteydeottoa.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

160. wohoo

Vatsa kurnii.
Se tarkoittaa nälkää.
Nälkä hyvä.
Täysi olo ahdistaa.
Täysi olo huono.
Oksentaminen vie täyden olon pois.
Oksentaminen hyvä.

159.

Paino 63,5kg,
Wou, edistystä, -1,0kg.
Mutta miks ihmeessä mun olo on lihavampi kuin 69,5kilosena?

Niin, ja taisin saada elämäni ekan ja toivottavasti vikan paniikkikohtauksen tänään.
Mikä mulla on?

tiistai 10. syyskuuta 2013

158. Kuka lupas että maailma on helppo paikka? Ei kukaan myönnä ainakaan. Tyttö itke vaan, vaikkei se mitään kyllä auta ei. Mut ei se haittaakkaan!

Englannin kuuntelu meni huonosti. 
a) se oli vaikea, ja b) kaijuttimet sammuili ja rätis.
Harjoittelukuunteluista on tullu yleensä 60-70p, nyt tulee varmaan 40p tai jotain.
Oon huono, surkea, kelvoton.


Mun piti tänään opiskella, mutta oon vaan maannu sängyllä, itkeny.
Tai, kyllä mä ihan hetken puhuin J:n kanssa.
Niin feikkiä feikkiä feikkiä.
Olisin tahtonu purskahtaa itkuun ja huutaa, että en jaksa.
Mutta ei, mä olin hiljaa.
"Nauroin" ja "hihittelin".
Mua itekin nykyään pelottaa, kuinka aidosti mä valehtelen ja esitän.

Tuli tänään mieleen myös P:n yks kommentti sunnuntailta:

"Mietin pitkään viitinkö sanoa tätä. Älä ota nyt ittees, mutta mä en oo aijemmin tajunnu tai ymmärtäny että sä oot noin yksinäinen. Tai sellanen kuva mulle tulee. Ootko sä?"

Kyllä, kyllä mä olen.
Ajatusteni kanssa ainakin.


"Juttelen vaikken tunne sanoja
Mun äidinkieli kuin hepreaa
Herään illalla
Nukahdan aamulla
Elän valveunessa
Mä olen yksin vaik metro täynnä on ihmisii
Ne katsoo läpi vaik tartun niiden käsistä kii

Jos mä oon oikee
miksei peili heijasta mua enää?
Jos oon oikee
miksen muista omaa nimeänikään?
Kai mä hengitän?"


maanantai 9. syyskuuta 2013

157.

Tänään itkin taas sovituskopissa.
T: "Luuletko, että toi menee sun päälle?"
"Vittu sulla on isot tissit ja perse!"
Kiitos, kaveri.

Mulla olis huomenna enkun yo-kuuntelu.
Miten mä saan aivot muka siihen?
En mitenkään.
Aivoissa pyörii vaan mun valtava kroppa, kalorit, ittensä tappaminen...
Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa.

Rehellisesti sanottuna musta tuntuu, että mä en jaksa.
En nää montaa syytä elää tässä hirveässä kropassa oksennellen ja ahdistuneena.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

156.

P: "Sä oot pienentyny viime näkemästä"
M: "................."
P: "Tai siis laihtunu..."
M: "Enhän ole!"
P: "No siltä sen mun silmiin näyttää"

Toi kommentti sai mut niin ahdistumaan. P kun vielä tietääkin kaikenlaista. En oo laihtunu niin paljoa viime näkemästä, että se sitä huomais. Eli miks se sitten sano niin? Sitä paitsi, oon lihonu kaikki kilot varmaan takasin nyt viikonlopun aikana. Oon syöny järkyttäviä määriä oksentamatta; alkoholia, roskaruokaa, karkkia, suklaata... Kuvottaa kuvottaa kuvottaa.

Nyt mun pitää tsempata ihan tosissaan. Sillein, että kun P tai joku muu ens kerran sanoo mun laihtuneen, voin sanoa että: "Kyllä, olen laihtunut!"

PS: Äiti lupas 50e jos oon uuteenvuoteen asti ilman herkkuja. Mä ajoin näyttää sille ja mun siskolle jotka vaan nauro: "Ai sinä vai?!"

perjantai 6. syyskuuta 2013

155.

Kehon jokaseen lihakseen särkee.
Huimaa.
Väsyttää.
Eilinen päivä meni ahmiessa ja oksennellessa.
Mun piti tehdä enkun pari esseetä koska ope piti mulle saarnan, mutta...
päädyin itkemäät koulun vessaan.
Pikanen naaman huuhtelu ja kaupan kautta mättöjen kanssa kotiin.
"Se auttaa!", sano ääni pään sisällä.
Kyllä, hetkellisesti. Lopullisesti ei, ei vittu todellakaan.
Olo on nyt kuvottavampi kuin ikinä ja vaa'alle en meinaa astua ainakaan viikkoon.
Tänään en syö, koska illalla meinaan nollata aivoja alkomaholilla.

Niin, ja Millikeijun kanssa lintsille ennen jatkoja, huippuaaa!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

154.

Päivän syömiset on menny ihan jees:
- kaks näkkäriä ~150kcal
- valkuaismunakas tomaatilla ~ 70kcal
Total: ~220kcal


Äsken oli iltapalaks tarjolla omenakaurahiutalepaistosta.
Siinä on omenan ja hiutaleiden lisäks sokeria, voita, kanelia...
Mulle ei ees tyrkyetty sitä, mutta otin pienen kipollisen ja päälle vaniljavaahtoa.
Nam, se oli taivaallista.
Otin vähän lisää.
Nam, niin hyvää.
Siinä vaiheessa kun söin toista kipollista, tajusin, että en mä tätä sisälläni pidä.
Siis kävinpä taas vähän ruokkimassa posliinikuningatarta.
Siinä pöntön päällä kumarrellessa tajusin, että oon ihan typerä.
Jos oon päivässä syöny päälle 200kcal, en mä kuole jos syön vielä toiset 200kcal!
Mutta silti mä en tottele järkeä, vaan ääntä pääni sisällä.
"Typerä läski, sä olet ansainnu tän"
En piittaa kurkkukivusta, en verestä, en pyörrytyksestä.
Itepähän olin heikko ja sorruin kiellettyyn.

Mä olen ansainnut tän kaiken.

Ainiin,  huomenna terkkari.
Mitä ihmettä mä sanon?
Tai entä jos en sano mitään?
Valehtelen ja hymyilen vaan.

153.

Eilisestä paino -0,5kg
Kokonaisuudessaan paino -5,2kg

Silti mun olo on lihavampi kuin koskaan.
Yks todiste on esim. se, että itkin tänään sovituskopissa.
Läski.
Lihava.
Luuseri.
Ruma.

Koulukuvauskin oli tänään.
Kuinka hymyily voikin olla niiin väkinäistä ja feikkiä?

maanantai 2. syyskuuta 2013

152.

Mä oon huono ihminen;
Syön kaikkea epäterveellistä.
En urheile.
En lue ylppäreihin, vaikka pitäisi.
Valitan.
En huolehdi itestäni.
Loukkaan mun ystäviä.

Lista on loputon.

Eräs päivä viime viikolla puhuin ystävän, sanotaan nyt vaikka P:n kanssa.
Puhuttiin paljon ja laajasti kaikenlaista, ja jopa avauduin vähän asioista.
Eräs päivä mua alko kuitenkin ahistamaan, että P tietää.
Mua ahdisti sen huolestuneisuus ja kysymykset, joihin en osannut vastata.

Minä: "Ehkä jotenkin sovitaan, että unohdit että ikinä sanoin mitään? Varmaan helpompi niin."
P: "Mä en nyt tiedä mitä mun pitäis ajatella tästä sun viimeisimmästä viestistä. Olenko mä nyt sanonut jotain liikaa tai liian vähän? Välittänyt liikaa tai liian vähän?"
M: "Ei, et mitään noista."

Ton viestin jälkeen P on käyttäytyny todella oudosti ja erilailla kuin ennen.
Tänään tivasin, että jäikö sitä vaivaamaan toi mun kommentti.
Loppujenlopuksi, P suostu puhumaan asiasta.

P: "Toi sun kommentti ärsytti mua enemmän kun mikään muu mitä oot ikinä sanonu."
M: "Noni, hyvä et sanoit! Miks se sit ärsytti?"
P: "No mun mielestä jos puhutaan niin puhutaan eikä unohdeta. Eihän siinä oo mitään järkeä jos aina vaan unohdetaan (kenenkään kanssa keskustellessa), se ei johda mihinkään."

Ei vois kyllä enempää totta puhua.
Kuinka typerä ihminen voi olla? Minä siis.
Hävettää ja inhottaa olla minä.
En mä osannu edes vastata kunnolla mitään, kun tajusin kuinka typerästi käyttäydyin...

 M: "Anteeksi, P"

...ja kuinka typerästi aina käyttäydyn.
Ehkä mua ei oo luotu ihmissuhteisiin?
En mä ansaitse mun ystäviä.


ps. Puhuin tänään J:n kanssa puhelimessa.
Oon vaan itkeny puhelun jälkeen, koska mulla on niin järjetön ikävä sitä
ja koska mietin vaan, että mikä päivä mä tahtomatta satutan sitäkin.
Ihmistä, jolle viimeisenä tekisin pahaa.
Vai oonkohan mä satuttanu jo?