tiistai 10. syyskuuta 2013

158. Kuka lupas että maailma on helppo paikka? Ei kukaan myönnä ainakaan. Tyttö itke vaan, vaikkei se mitään kyllä auta ei. Mut ei se haittaakkaan!

Englannin kuuntelu meni huonosti. 
a) se oli vaikea, ja b) kaijuttimet sammuili ja rätis.
Harjoittelukuunteluista on tullu yleensä 60-70p, nyt tulee varmaan 40p tai jotain.
Oon huono, surkea, kelvoton.


Mun piti tänään opiskella, mutta oon vaan maannu sängyllä, itkeny.
Tai, kyllä mä ihan hetken puhuin J:n kanssa.
Niin feikkiä feikkiä feikkiä.
Olisin tahtonu purskahtaa itkuun ja huutaa, että en jaksa.
Mutta ei, mä olin hiljaa.
"Nauroin" ja "hihittelin".
Mua itekin nykyään pelottaa, kuinka aidosti mä valehtelen ja esitän.

Tuli tänään mieleen myös P:n yks kommentti sunnuntailta:

"Mietin pitkään viitinkö sanoa tätä. Älä ota nyt ittees, mutta mä en oo aijemmin tajunnu tai ymmärtäny että sä oot noin yksinäinen. Tai sellanen kuva mulle tulee. Ootko sä?"

Kyllä, kyllä mä olen.
Ajatusteni kanssa ainakin.


"Juttelen vaikken tunne sanoja
Mun äidinkieli kuin hepreaa
Herään illalla
Nukahdan aamulla
Elän valveunessa
Mä olen yksin vaik metro täynnä on ihmisii
Ne katsoo läpi vaik tartun niiden käsistä kii

Jos mä oon oikee
miksei peili heijasta mua enää?
Jos oon oikee
miksen muista omaa nimeänikään?
Kai mä hengitän?"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti