maanantai 23. syyskuuta 2013

165.

 
Tuijotan taksin ikkunasta heijastuvaa peilikuvaani.
Silmäni punoittavat.
Näen naamani yksityiskohdat oudosti kahtena.
 Kun liikutan päätäni, näyttää kuin liike tulisi "jäljessä".
Kuplivaa naurua.
 
"Äiti, en mä voi mennä kyytiin. Toi kuski huomaa."

Lisää naurua.

Astun taksiin ja koitan olla hiljaa vaikka olisi hirveästi sanottavaa.
Päässä lyö tyhjää, mutta samalla ajatuksia on todella paljon.
Tuijotan ulos auton ikkunasta ja huomaan kaikki pienet yksityiskohdat.
Kuinka en ole aikaisemmin huomannut kaikkia niitä pieniä asioita?

Sitten huomaan ja tunnen musiikin.
 Musiikki oikeasti tuntuu erilaiselta.
Se solisee korviini kuin vesi ja liikuskelee siellä.
Se  hiipii hitaasti suuhun ja tanssii kielelläni.
Se maistuu makealta.
Se myös näyttää hyvältä, värikkäältä.
Ajattelen, että onpas tämä hyvä kappale.
Mutta hetkonen, onko radio edes päällä?

Taas lisää naurua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti