tiistai 30. lokakuuta 2012

Ei yksinäinen unta saa

Mä en kestä. Mä en jaksa. Itkettää vaan ihan koko ajan koska on niin paha olla ja stressaa kun on liikaa asioita mitä pitäisi muistaa ja osata ja tietää. Mä oon ihan hajalla.


Oon syöny tänään ihan mun "sääntöjen" mukaan, mut silti tuntuu että liikaa? Aamulla söin yhen leivän (80kcal) ja illallisella perus salaattia aika ison annoksen ja siinä oli vähän myös makaronia ja jauhelihaa (väh. 200kcal?). Oon tänään pyöräilly kouluun ja takasin ja lisäks tallille ja takasin (yht. 8km) ja sit tallilla ratsastin tunnin. Kulutuksesta ei mitään hajua, mutta olo on ihan kamala. Oon huomannu että aina kun mulla on vatsa tyhjä ja nälkä, niin mun olo on yleensä itseasiassa tosi hyvä. Tai jotenkin tunnen itteni sillon paremmaks ihmiseks? Sillon kun mulla on vatsa ihan normaalissa määrin täys, ei ähky, niin mun olo on ällöttävä ja heti lihavempi ja rumempi Pitäis vaan olla syömättä kokonaan.

Mä en tiedä yhtään mitä mun pitäis tehdä. Ärsyttää että toikin lause tuntuu kirjotettuna niin... pieneltä ja merkityksettömältä. Jos joutuisin sanomaan ton jollekin ihmiselle ääneen niin en pystyis varmaan pidättää itkua. Toivon että voisin sanoa sen äänneen teille kaikille. Huutaa. Itkeä. Kiskoa hiuksia. Puristaa kynnet mun ihoon. Toivon et voisin jotenkin näyttää sen epätoivon mikä mun sisällä myllertää ja nakertaa mua. Mut ei, en mä osaa enkä voi.

"Niin sataa raskaat pisarat,
puiden oksat taipuvat
ja sun päätä maata kohti ajatukset painavat
Telkkarissa kerrotaan, kuinka painoa pudottaa
Uutisissa ollaan taantumasta hyvin huolissaan
Kysyt, miksi kannattaa jäädä tänne jatkamaan,
mihin meitä tarvitaan, kun oikee ja hyvä aina maahan poljetaan.
Miks sen täytyi tehdä niin, sen jota paljon rakastettiin.
Kysyt miksei mekin voitais lähtee täältä helvettiin.

Toiset lähtee, toiset jää.

Ne jää tänne yrittämään, tulla toimeen keskenään, aivan kuin eilenkin.
Toiset lähtee, toiset jää
"

Haloo helsinki! - Toiset lähtee toiset jää

En enää teidä oonko mä se joka jää, vai se joka lähtee.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Help me

Ihan ensimmäiseksi pahottelen että en oo kirjotellu. Tosiaan olin viikon etelässä perheen kanssa, niin en siellä päässy kirjottelemaan. Niin, ja mietin tossa reissun aikana just sitä kuinka ihania te kaikki ootte.  Laitan tänne nyt ekan oman kuvan (apuaaa). Tässä kuvassa olen minä ja mun rakas pikkusiskoni rannalla vikana iltana (mä oon toi valtava pallo kuvan vasemmassa reunassa, ei varmana jää huomaamatta).


Reissu oli kokonaisuudessaan ihan ok. Sää oli melko epävakaata, mutta pari lämmintä rantapäivääkin onneks oli. Ahdistaa vaan se järkyttävä ruuan määrä mitä tuli siellä syötyä. Kaikki ruoka oli siellä myös paljon suolasempaa ja reilusti öljysempää kuin suomessa. Hyi. Hyvä oli sit siellä koettaa olla itsevarmana bikineissä ja muissa shortseissa ja topeissa kun tuntuu että läskiä tursuu joka suunnasta ja oli koko ajan tosi täys olo. Huomisesta lähtien jatkankin samaa linjaa kuin ennenkin, eli syön joka päivä vaan päivällisen jos ei oo ihan pakko syödä muulloinkin jotain. Joskus saatan ottaa aamulla leivän tai pari jos nyt on ihan pakko... mun itsekuri kun on mitä on.



Huomenna kouluun. Tää ahistus on ihan valtava. Mun liikunnanope soitti ennen syyslomaa mun iskälle yhdestä liikunnankurssista jonka joudun käymää uudestaan koska mulla oli liikaa poissaoloja. Noh, mun iskä sitten päätti kattoa wilmaa ekan kerran mun koko lukio aikana, ja kappas. Siellä oli ihan muutama selvittämätön poissaolomerkintä kun oon lintsannu niin paljon. On sanonu että jos mulla tulee ykskin poissaolo vielä, niin tulee rangaistus. Mun pitää siis istua joka ikinen oppitunti koulussa? Kuinkas se onnistuu kun itkettää? Tai kun tuntuu että kaikki romahtaa? Tai kun tuntuu että istuu siellä turhaan koska tappaa ittensä kuitenkin? En tiedä kuinka tuun selviimään. Lisäks mun iskä saa varmaan pian selville että oon väärentäny sen nimmarin lukemattomia kertoja mun poissaolojen selvityksiin. Se tappaa mut, se niin tappaa mut. Tai no, ei mua haittaa yhtään vaikka tappaiskin.


 Vittusaatana tää oleminen täällä on niin paskaa. Koko reissun ajan oon vaan pidätelly tätä itkua ja ahdistusta ja nyt se kaikki kasaantunu paha olo tahtois tulla ulos. Mä en tiedä kuinka mä pystyn käsitellä sen kaiken. En tahtois satuttaa. Tahdon satuttaa, tahdon niiin paljon. Nyt mun ei tarvii hyppiä vähissä vaatteissa kuin vasta ens kesänä. Siispä miks en vaan hakis veistä ja nauttis siitä veren määrästä? Tai saman tien voisin vaan vetää kaikki maholliset lääkkeet ja muut naamaan ja lopettaa kaiken heti.

Onkohan tässä maailmassa ketään ketä oikeasti vois auttaa mua muuttumaan, parantumaan?

perjantai 19. lokakuuta 2012

Don't forget

Niin vähän jäljellä, mutta niin vähän aikaa.
Tai siis 1kg, mutta vain 3pv.

Hmh, turha tämäkin.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

I don't know who I am anymore

Mua inhottaa hirveesti että mun blogi on tällanen. Valitan, valitan ja valitan. Miks mä en vois kirjottaa tänne aina kaikkea siitä kuinka mun elämä on niin mahtavaa ja hienoa? Hah, no ehkä siks että mun elämä ei oo mitenkään mahtavaa tai hienoa. Mun elämä on täyttä paskaa, ja jokanen päivä mä taistelen että mä en huku tähän kaikkeen paskaan. Jep, valitusta taas.


Oon niin pahoillani että en oo kirjottanu tänne pitkään aikaan mitään paria riviä pidempää. Mulla on vaan ollu älyttömän rankkaa. Olo on koko ajan tosi vetämätön ja itken ainakin pari kertaa päivässä. Joka päivä on tuntunu siltä että en enää jaksa huomista, siltä että ois pakko luovuttaa. Noh, tässä mä nyt kumminkin oon. Tuijotan väsyneillä silmillä tätä näyttöä ja koetan saada joitain ajatuksia siirtymään aivoista tähän tekstiin. Äh, niin vaikeeta. Ajatus ei vaan oikein kulje ja mun keskittymiskyky on älyttömän huono. 



Ajattelin tossa P:n kanssa, että P soittais mun isälle perjantaina ja koettais vähän puhua sille. Josko se vähän heräis kun joku muu puhuu sille mun pahasta olosta. Mua se kun ei oikeen kuuntele tai edes koeta ymmärtää.. kusipää. Tiistainakin se sano vaan että "Ihan uskomatonta" kun sanoin sille että en jaksa mennä harrastukseen, koska oon opiskellu matikkaa 8-10 ja ollu koulussa 11-16. Niin ja oikeastihan mun väsymys ei johtunu vaan siitä koulupäivästä ja pakollisesta matikan opiskelusta, vaan myös mun huonosti nukutuista öistä ja ihan mun henkisestä huonosta olosta. Oon varmaan viikon ajan joka päivä juossu mun huoneeseen että voin itkeä, mutta sitten en ookaan antanu ittelleni siihen lupaa. Haukon vaan henkeä ja koetan estää kyyneleitä valumasta, epäonnistun aina. En vaan ymmärrä miks en vois antaa kyyneleille samantien lupaa tulla? Oon outo. Oliko uutta..



Ajattelin pistää välit poikki muutamaan kaveriin. En sen takia että mä olisin niille vihanen jostain, vaan sen takia että mä en halua satuttaa niitä. En kestä sitä kuinka ne joutuu kattomaan ja kuuntelemaan mua kun oon näin palasina koko ajan.. Ehkä voin olla niitten kaveri sitten kun oon terve, mutta en vielä, en nyt kun oon sairas.



PS. Syysloman tavoite paino lähestyy (54 alkava luku)! Vielä 1,5kg.. :)

maanantai 8. lokakuuta 2012

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Missä mitenpäin täytyisi olla

En pysty käsittelemään tätä tunnetta mikä mulla on. Se on koko ajan läsnä, ja vähän väliä ottaa kylmillä käsillään kiinni mun kaulasta ja kuristaa. On niin vaikea hengittää ja olla. En tiedä mitä tehdä. Tahdon tästä tunteesta ja olosta eroon... keinolla millä hyvänsä.


Ainiiiin, näin viime yönä taas unta että tapoin itteni.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

I don't know anything at all

Pakko kirjotaa uudestaan. Tää mun läskiahdistus vaan pahenee koko ajan, kun kertaan mun päässä uudestaan ja uudestaan mitä mä oon syöny tänään:
-Ihan vähän kinkkukiusausta
-Salaattia (missä tomaattia kurkkua tonnikalaa)
-Kasvispihvejä 2kpl
-Ranskalaiset
-Nachoja puoli pussia (200g)

Tiedän, teidän. Hyi helvetti. Oksettaa, oksensinn ja oksennan. Kumpa mulla olis joku ihana ihminen joka oikesti tietäis miltä tällanen jokapäiväinen kamppailu tuntuu. Ällöttää istua tässä penkillä, kun tunnen mun vatsa- ja kylkimakkarat. Voisin ottaa veitsen ja leikata ne pois. En enää edes pysty nukkumaan muuten kuin mahallani tai selälläni. Kyljellään nukkuessa tunnen kuinka valtava mun maha on.
 Tänään aamulla kävin vaa'alla ja se näytti 57Kg - joten itkin. Milloin mun ajattelu oikeasti muuttui näin ruoka ja ulkonäkö keskeiseksi? Täähän on ihan sairasta.
Tein tällasen yks päivä. Ruksitin 19/20. Mitä helvettiä? Ei mulla oo syömishäiriötä? Tahdon vaan olla laiha.


 




Itkettää. Tahtoisin olla niin laiha ja kevyt, että voisin lentää. Niin kevyt, kuin lintu. Tai perhonen. Tahtoisin niiiin kovasti olla laiha.

Who am I to say you need me

läski läski läski läski läski läski läski läski läski läski
Kuinka saisin mun ajatukset hiljenemään? Tätä mun läskiläski-ahdistusta lisää se, että tiedän että en saa kevääseen asti pukeutua löysiin vaatteisiin. Alle kolmen viikon päästä on nimittäin meijän perheen yhteinen etelänmatka, ja mun pitäis siellä näyttäytyä bikineissä ja shortseissa? Ei ei ei, en tahdo!




Kuinka mun olo voi olla näin lihava koko ajan? Kuinka pystyn syödä koko ajan? Miks mulla ei ole itsekonrtollia? Auttakaa joku, en kestä enää elää tän näkösenä. Mun on pakko laihtua. Syyslomaan mennessä mä saan painaa max.55kg tai... mä en tiedä mitä mä teen.

Mä oon vaan kasa läskiä ja luuta, ei mulla oo merkitystä tai arvoa.