sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Help me

Ihan ensimmäiseksi pahottelen että en oo kirjotellu. Tosiaan olin viikon etelässä perheen kanssa, niin en siellä päässy kirjottelemaan. Niin, ja mietin tossa reissun aikana just sitä kuinka ihania te kaikki ootte.  Laitan tänne nyt ekan oman kuvan (apuaaa). Tässä kuvassa olen minä ja mun rakas pikkusiskoni rannalla vikana iltana (mä oon toi valtava pallo kuvan vasemmassa reunassa, ei varmana jää huomaamatta).


Reissu oli kokonaisuudessaan ihan ok. Sää oli melko epävakaata, mutta pari lämmintä rantapäivääkin onneks oli. Ahdistaa vaan se järkyttävä ruuan määrä mitä tuli siellä syötyä. Kaikki ruoka oli siellä myös paljon suolasempaa ja reilusti öljysempää kuin suomessa. Hyi. Hyvä oli sit siellä koettaa olla itsevarmana bikineissä ja muissa shortseissa ja topeissa kun tuntuu että läskiä tursuu joka suunnasta ja oli koko ajan tosi täys olo. Huomisesta lähtien jatkankin samaa linjaa kuin ennenkin, eli syön joka päivä vaan päivällisen jos ei oo ihan pakko syödä muulloinkin jotain. Joskus saatan ottaa aamulla leivän tai pari jos nyt on ihan pakko... mun itsekuri kun on mitä on.



Huomenna kouluun. Tää ahistus on ihan valtava. Mun liikunnanope soitti ennen syyslomaa mun iskälle yhdestä liikunnankurssista jonka joudun käymää uudestaan koska mulla oli liikaa poissaoloja. Noh, mun iskä sitten päätti kattoa wilmaa ekan kerran mun koko lukio aikana, ja kappas. Siellä oli ihan muutama selvittämätön poissaolomerkintä kun oon lintsannu niin paljon. On sanonu että jos mulla tulee ykskin poissaolo vielä, niin tulee rangaistus. Mun pitää siis istua joka ikinen oppitunti koulussa? Kuinkas se onnistuu kun itkettää? Tai kun tuntuu että kaikki romahtaa? Tai kun tuntuu että istuu siellä turhaan koska tappaa ittensä kuitenkin? En tiedä kuinka tuun selviimään. Lisäks mun iskä saa varmaan pian selville että oon väärentäny sen nimmarin lukemattomia kertoja mun poissaolojen selvityksiin. Se tappaa mut, se niin tappaa mut. Tai no, ei mua haittaa yhtään vaikka tappaiskin.


 Vittusaatana tää oleminen täällä on niin paskaa. Koko reissun ajan oon vaan pidätelly tätä itkua ja ahdistusta ja nyt se kaikki kasaantunu paha olo tahtois tulla ulos. Mä en tiedä kuinka mä pystyn käsitellä sen kaiken. En tahtois satuttaa. Tahdon satuttaa, tahdon niiin paljon. Nyt mun ei tarvii hyppiä vähissä vaatteissa kuin vasta ens kesänä. Siispä miks en vaan hakis veistä ja nauttis siitä veren määrästä? Tai saman tien voisin vaan vetää kaikki maholliset lääkkeet ja muut naamaan ja lopettaa kaiken heti.

Onkohan tässä maailmassa ketään ketä oikeasti vois auttaa mua muuttumaan, parantumaan?

7 kommenttia:

  1. Älä satuta itseäsi :( ymmärrän pahan olon reissun syömisten takia, mutta pura se muuten kuin veitsen kautta! Voimia<3

    VastaaPoista
  2. Niin tiiän ton tunteen ku palaa lomalta ja sit kaikki se ahdistus mitä oot patonu sisällä koko loman purkautuu kerralla. Ei yhtään kivaa. Paljon voimia! <3

    VastaaPoista
  3. Mä tiiän miltä susta tuntuu , täysin. Sitä on yrittäny olla normaalisti ja kestää kaiken , sitten palaa ja huomaa et on taas pahan olon ympäröimänä. Vaikka vasta alotin sun blogin seuraamisen ja vaikka mua et tunnekkaan , mä haluan auttaa. Voimia <3 t. edelliseen postaukseen kommentoinut anonyymi :D

    VastaaPoista