Ekakskin mun jalat on ihan paskana. Toissapäivänä raavin mun jalkapöydän rikki, ja ei hemmetti että on nyt jälkikäteen kipee. Eilen taas viilsin aika mukavan viillon. Just joo oli taas ihan pakko. En tiiä kuinka monet kerrat olisin tarvinnu tikkejä.. tai tarvinnu ja tarvinnu mut jää ihan helvetin rumat arvet. Yks arpi mikä on jo kohta 3kk vanha on vieläkin ihan punanen ja varmaan jotain puol senttii leveä. Varmasti olis tullu siistimpi arpi kun olis tikattu.. no mutta enään ei voi mitään
Sit toinen asia mitä en ymmärrä, on nää mun syömishommelit. Ensin oon kaks viikkoo silleen että syön kun hyttynen, ja sit jonain päivänä mulla iskee hirvee ahmimiskohtaus ja sitten oonkin jo oksentamassa. Tänään kävi just niin. Meinasin pyörtyä sinne vessaan. Jalat vaan täris ja silmissä meinas sumeta. Huhhuh. Miksi miksi miksi oon tällanen?
Mun pää räjähtää kaikista ajatuksista. Ajatuksia vaan kertyy ja kertyy enkä mä saa niitä mun päästä ulos. Nytkin tahdon nähdä verta, paljon verta. Mä nyt jo tiedän että kun nousen tästä koneelta niin mä tartun terään, mä vaan tiedän. En vaan enään pysty hillitä itteeni. Viiltely on vähän sama kun tupakka, tai laihduttaminen. Aluks tupakka ei aiheuta mitään mielihyvää, mutta hetken polttamisen jälkeen jokainen poltettu tupakka saa aikaan ihanan olon, mielihyvän olon. Sen olon haluu kokea aina uudestaan ja uudestaan, joten tupakan polttaminen jatkuu. Sama laihduttamisessa. Alussa tuntuu, että paino ei putoo mihinkään. Sitten kun pari kiloa onkin yhtäkkiä pudonnut, tulee ihana mielihyvän olo. Sen olon haluu kokea aina uudestaan ja uudestaan, joten laihduttaminen jatkuu. Sama viiltelyssä. Alussa tuntuu, että no auttaako tää ees yhtään ja hui kun tekee kipeetä. Sitten kun kipuun vähän tottuu ja ihastuu siihen vereen, saa viiltely aikaan ihanan olon. Sen olon haluu kokea aina uudestaan ja uudestaan, joten viiltely jatkuu.
Nyt
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti