Eilen siis oli se hoitoneuvottelukokous. En muista koko hommasta melkeen mitään, koska olin niin paniikissa ja inhotti. Sydän hakkas kahtasataa ja mulle tuli hirveä hiki. Koko tunnin tuijotin mun käsiä, räpelsin mun Nomination korua ja koitin vaan olla kuuntelematta mitä ne kerto mun isälle musta. Ne kerto ihan liikaa kaikkea mistä en olis tahtonu mun iskän olevan tietonen.
En kestäny mun iskää kun se koitti päteä asioissa mistä se ei oikeesti tiedä mitään. Lääkäri sano, että lääke lisää aktiivisuutta tai siis auttaa jos esimerkiksi roskapussinkin vienti tuntuu ylivoimaselta. Mun iskä sitten siihen "Ei Tytöllä kyllä mitään tollasia ongelmia oo, kotityöt ja muut kyllä hoituu" Mua alko niin raivostuttamaan! Niinhän se luulee, mutta ei se oikeasti tiedä kuinka usein mä en jaksa pestä hampaitani tai meikkejäni, käydä suihkussa, vaihtaa alusvaatteitani... ja ei se koskaan oo nähny kun mä katon kotityölistasta viikon kotityöt ja kyyneleet kihoo mun silmiin. Ei, ei se tiedä musta mitään.
Lopussa se lääkäri sitten kirjotti reseptin ja iskä haki apteekista ne pillerit. Itse tahdoin kävellä kotiin. Olis ollu liian ahdistavaa mennä iskän kanssa samalla kyydillä kun se olis kuitenkin vaan pölötelly ja kyselly tekopirteenä multa kaikkea. Paitsi toisaalta olis ehkä pitäny mennä kyydillä kotiin, koska kun kävelin niin sorruin ostamaan kaupasta suklaata (läski, hyi)
Tänään olin vaan yhen tunnin koulussa. Huh, miten ykskin tunti voi tuntua niin pitkältä ja raskaalta, en vaan ymmärrä. Nyt jumituin tähän koneelle vaikka pitäis imuroida 4 huonetta, pestä kuivauskaappi ja pakata ja sitten lähteä matkaamaan äitin luo. Tää on niin vaikeeta..
PS: Jos jollain on kokemusta tosta Sepram lääkkeestä, niin saa laittaa kommenttia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti