tiistai 17. heinäkuuta 2012

Enpä taida hengissä selvitä elämästä

Apua, taas. Taas tää paha oli iski vaan ihan tyhjästä. Vielä äsköin olin ulkona kaverin kanssa; rupateltiin ja poltettiin parit tupakat. Tulin kotiin, söin (hm, ehkä n. 200kcal) ja menin koneelle. Tässä oon hetken istunut ja nyt tuntuu et hemmetti voisin ampua aivot pihalle vaikka heti jos olis siihen mahdollisuus. En tiedä. En vaan jaksais edes istua tässä ja hengittää. Tuntuu raskaalta ihan vaan laittaa facebookin chatissa viesteihin hymiöitä, koska ei mua oikeasti hymyilytä. Itku on koko ajan kurkussa, mutta mulla on tän päivän meikit naamassa ja ajattelin vielä huomisen vetästä näillä (kyllä, olen laiskapaska), joten koetan vaan taistella kyyneleitä vastaan. Tää on hirveetä. Mä oon vielä ihan yksin taas tän kanssa, mulla ei oo tällä hetkellä ketään. P on matkalla, enkä millään tahtois häiritä sitä. "Kyllä sä voit, laita vaan viestiä. sille.." Ei, en voi! Mun aivot ei vaan ole millään hiljaa.


"Voisit hakea keittiöstä sen terävän veitsen.." Hemmetin aivot, ihan oikeasti. En mä voi viillellä. Hyvä kun pystyn hammasta purren kävelemään.. sattuu niin perkeleesti. Enkä mä edes pystyis hakemaan sitä veistä kun äitipuoli on siellä. "No, mutta onhan sulla ne uudet sheiverin terät laatikossas.." Ainiin, niin onkin.. mutta en tahdo. "Tahdotpas!" Niin... kai mä tahdon. En vaan myönnä sitä ittelleni. Esitän ittelleni että en nauttis siitä tippaakaan, enkä ollenkaan tahtoisi tehä sitä. Mitä mun elämästä on oikeasti tullu, kun joudun jo esittämään ittellenikin? En kestä, en vaan kestä.


Haluun pois.

4 kommenttia:

  1. Mulla on ollu monesti tuo sama tunne sekä viiltämisen että itsarin suhteen. Välillä on päiviä, kun mikään ei tunnu miltään ja eläminen on liian raskasta, et luovuttaminen olis täydellinen ratkaisu ongelmiin. Tuo olo menee ohi jossakin vaiheessa (mutta se myös tulee takaisin), ne on vaan kestettävä. On oltava sisukas, eikä saa luovuttaa. Varmasti parempiakin päiviä löytyy ja hetkiä, jolloin olet onnellinen, että et viiltännyt tai tehnyt sitä itsaria. Tuntuu hieman pahalta kirjoittaa tätä tekstiä, koska tiedän että nuo sanat ovat aivan merkityksettömiä (ainakin minun korvaani..).

    VastaaPoista
  2. :( tulen surulliseksi kun luen tekstejäsi, mutta en voi jättää niitä lukemattakaan. olisin halunnut jotenkin piristää, mutta sanoja ei löydy..

    älä tee mitään tyhmää, kyllä se siitä !! tsemppiä, paljon tsemppiä !<3 ISOhali<3 !

    VastaaPoista
  3. :/ Voi kun voisin sanoa jotain, joka auttais enemmänkin; Jaksamisia, hali<3

    Tsekkaappa tuo sivu, mun edellinen psyka neuvo tonne, että jos haluaa ajatuksia sanoiks pukea. Tosin sä teet sitä jo täällä, mutta tulipa kuitenkin mieleen; https://www.tukinet.net/ (ellei satu olemaan sulle jo tuttu) Siellä on tota keskustelu puolta ja henkilökohtaista tukea jonne voi just nimettömänä laittaa viestiä.

    Toivottavasti et pahastu, kun tuota vinkkaan.

    VastaaPoista
  4. Tuttuja tunteita.

    Jäin seurailemaan, voimia. ♥

    VastaaPoista