Mulla on niin tarpeeton olo, yksinäinen. Jos oon vaan yksin tän kaiken kanssa, niin miks ihmeessä mun pitäis taistella ja jaksaa? Sitä paitsi vaikka joku mua koettaiskin auttaa, niin en usko että kenekään köysi on niin pitkä että se yltäis tänne pohjalle asti. Ehkä mä vaan jään tänne pohjalle loppu elämäkseni. Luovutan vaan. Tää olohan on ihan mukava, kun tietää että ei tarvii taistella koska se on turhaa.
Mua itkettää ihan hulluna. Tyyny ja naama kostuu kyyneleistä. En tahtois itkeä, mutta en voi sille mitään. Tuntuu että en saa happea. Pää meinaa räjähtää hapenpuutteesta, kunnes aina saan viime hetkellä haukattua taas happea ennen kuin itku taas jatkuu. Oksettaa. Pyörryttää.
Musta tuntuu et en oo tarpeellinen, tärkeä. Tuntuu, että ite välitän muista ihmisistä, mutta harvat musta. Se näkyy esim. mun joissain kaverisuhteissa. Harvemmin kukaan pyytää mua minnekään. Se on minä ketä änkee seuraan. En siis oo niille tärkeä. Jos ne välittäis musta ja olisin niitten mielestä hyvää seuraa, niin ne haluis nähdä mua. Mutta ei, kun se ei mene niin. Mikä mussa on sitten vialla? Miks mä en kelpaa? Inhottaa, että oon mulle tärkeille ihmisille ihan yks ja sama. Ne ei varmaan välittäis vaikka olisin kuollu.
Nyt uus unensaanti yritys, wish me luck.
Mulla on ollu ihan samanlaiset fiilikset jo muutaman viikon. Ei kukaan kysy mua mukaan ja olo on niin yksinäinen ja hylätty. Toisaalta ihan mukava olla yksin kun kavereitten kanssa pitäis koko ajan miettiä mitä sanoo ja hymyillä ja nauraa. Ja en enää jaksa tunkeakaan mihinkään mukaan kun olo on aina niin ei-toivottu. Toivottavasti tää on molemmilla vaan vainoharhaa...
VastaaPoistaVoimia sulle<3
Voi ei :/ Samassa veneessä siis ollaan.. Itekin tykkään yksin olosta silloin kun se on itse toivottua, mutta muuten se on inhottavaa.
PoistaVoimia myös sulle <3