Päivällä esitän normaalii ja leikin et oon elämässä kii

Tästäkään kirjotuksesta ei tuu varmaan mitään fiksua. Pahoittelen jo etukäteen.
Väsyttää, joten en vaan jaksa ajatella mitä kirjotan.

Äiti näki eilen mun viiltelyjäljet. Ahdistaa.

Tahtoisin kaikki arvet vaan pois, mutta samalla teen niitä jatkuvasti lisää.

Mikä järki?

Mun olo on sama kuin eilenkin. Viime yö meni itkiessä ja miettiessä itsemurhaa.

Niin menee varmaan tämäkin yö. Eikä oo ketään kelle kehtaisin soittaa ja kertoa.

Oon ihan yksin tän kaiken kanssa.

Pelottaa, että kukaan ei voi ikinä ymmärtää tätä kaikkea.

Enhän mä itsekään ymmärrä. Kuinka voisin, kun kaikki on niin helvetin sekavaa.

Tänään näin kolmea eri kaveria. Ne oli niin nätteinä kaikki.
Inhotti kun omat hiukset oli aivan paskaset ja en ollu jaksanu meikata ollenkaan. Laiska..

Niiden seurassa tuli myös syötyä taas ihan liikaa. Ei se mun uudenvuodenlupaus siis pitänytkään. Mä kyllä päätin että kun koulu alkaa niin en enää syö läheskään näin paljoa. En saa, enkä vaan voi. En tahdo.

Kattelin maanantain keikalta videoita. Teki mieli itkeä. Ennen keikat oli mun tärkein asia kavereiden lisäks, ja siis on ne edelleenkin, mutta en jotenkin tuu niistä enää samalla tavalla onnelliseks kuin ennen. Se ei oo bändin eikä musiikin eikä minkään muunkaan vika, ainoastaan mun ja mun pään.
En anna itteni olla onnellinen.
Ennen olin keikan jälkeen monta päivää ilonen, nykyään oon yleensä vain ja ainoastaan sen keikan ajan. Usein jossain vaiheessa heti keikan jälkeen iskee ällöttävä ahdistus ja suru. Tulee aina yllättäen sellanen iso pudotus tähän samaan inhottavaan mömmöön missä lillun nytkin.

En uskalla olla onnellinen, kun tiedän että onnellisen hetken jälkeen mun paha olo tuntuu kolme kertaa pahemmalta kuin ennen sitä onnellista hetkeä.

Mikä mua vaivaa, kun edes joululoma ei auta väsymykseen.
Oon ihan yhtä uupunut nyt kuin sillonkin kun joululoma alkoi. Tahtoisin levätä, mutta kuinka voin kun pelkkä sängyssä makaaminen, olemassa oleminen ja hengittäminen tuntuu niin helvetin vaikealta ja raskaalta.

Tuntuu, että en vaan jaksa enää olla olemassa.

Tuntuu, että tappaisin itteni jos vaan uskaltaisin.

Tuntuu, että jos uskaltaisin, olisin onnellinen.

"Älä enää vastaa tähän

Teen sen mitä aijon tänään

Sä et sitten tiennyt mitään

jos ne kysyy myöhemmin"

PMMP - Korkeasaari