Ajatella, minä melkein luovutin

Humala.

Mikä ihana tunne, ah.

Mä rakastan tätä.

Oon juonu varmaan lähemmäs 1500kaloria, mutta en jaksa välittää.

Tää humalatila on niin lumoava. 

Hävettää, kun oon sanonu tän niin monta kertaa, mutta: huomenna tänään alkaa uus elämä!

Mä otan laihduttamisen tosissani, ja syömättömyyden kans.

Tänään aijon olla syömättä kokonaan. Juon vaan mustaa kahvia ja vettä.

Mä tahdon, ja mun on pakko.

P sanoi tänään illalla: "Toi sun syömisten kyttäämises kuulostaa kyl huonolta taas..."

Ei, ei se kuulosta huonolta. Se kuulosta hyvältä.

Kerrankin oon taas motivoitunu tähän hommaan.

 Huomenna hävettää et kerron nyt kerron tän, mut tosiaan mun paino on tällä hetkellä jotain ----kg.

En tosiaankaan tiedä miten mun paino on noussu tähän. Tai noh, syömällä of course. Hyi

Hienoa puhua tän kokosena polilla siitä, kuinka syöminen ahdistaa ja valtaa kaikki ajatukset.

Just, en todellakaan kehtaa.

Näin aluks tavoitteena ois päästä vähintään sinne ----kg missä olin joskus.

Lopullinen tavoitepaino olis sit jotain ----kg. Kyllä mä sen saavutan.

Vai saavutanko?

 Ennen mua ei oikeastaan häirinny et kaks mun hyvää kaveri lukee tätä aina silloin tällöin, mutta nykyään se ahdistaa.

Ja paljon.

Enn enää uskalla tai pysty kirjoittaa tänne kaikkea mitä tahtoisin.

Pitäiskö mun kieltää mun kavereita lukemasta tätä?

Mä en kestä.

 Valehtelen mun parhaille kavereille.

Musta tuntuu niiin pahalta.

En mä tiedä mitä pystyn/voin kirjoittaa tänne enää.

Tänään oikeasti, siis oikeasti mietin itteni tappamista kun olin käyny vaa'alla.

En oo ikinä ajatellu itteni tappamista noin vakavissani.

Pelottaa.

Ja oo yksin.

Tietty.

Aina.

Vittu saatana.

Mä en tiedä mitä mä teen,

tai mitä mun pitäis tehdä.

Olla syömättä, liikkua, ja laihtua ainakin.

Hah.

Tää on hana.

EDIT: postin painot..... eipä teidän tarviin ainakaan ällööntyä.