Seison metsässä puun juurella.
Vasen käsi pitää koiran hihnaa,
oikean käden sormet on mun kurkussa.
Luotan, että koira haukkuu jos se näkee ihmisen.
Täällä voin oksentaa, äitini luona en koska veli on siellä.
Tai voin, suihkussa, mutta sen säästän myöhempään iltaan.
Onhan mulla pakastimessa vielä jäätelöä ja suklaata.
Oksentamisen jälkeen sytytän röökin ja lähden kävelemään kotiin.
Tuntematon mies kävelee vastaan,
suuntaan vetisen katseen maahan ja huomaan oikean käden veriset rystyset ja oksennuksessa olevat sormet.
Puristan oikean käden nyrkkiin ja kävelen rivakasti miehen ohi.
Hävettäää.
Hävettää niin paljon olla minä.
Millon mä vajosinkaan näin alas.
Hei mulle tulee hirveän kamalan järkyttävän paha mieli sun puolesta kun luen sun blogia. Mulla kesti anoreksian jälkeen puhjennut bulimia sen 5 vuotta. Täällä on niin paljon kaikkia samoja tunteita että ei helvetti en tiedä, kamalaa vaan lukea koska voin sanoa, että tiedän mitä käyt läpi, ja toivon sydämeni pohjasta että pääset eroon oksentamisesta. Se oli ehkä mun elämäni surkeinta aikaa, se oksentaminen vie kaikki voimat. En mä enää tiedä mitä mun piti tähän kommentoida, jotenkin oon nyt herkällä päällä ja mua alkoi itkettämään sun puolesta. Mä oksentaisin 100% varmasti edelleen, ellei mun hampaat olis jo niiiin kuluneet, että ne hädin tuskin osuu ruokaan kun pureskelen, sen takia oli pakko lopettaa koska mun hampaat on maailman järkyttävimmät. Toivon että sä et kokonaan onnistu pilaamaan hampaitas, ne kun ei valitettavasti palaa ennalleen. Joo ei mulla mitään asiaa ollut mutta voimia rakas tyttö, ei ole mitään mitä voisin sanoa, joka auttais sua lopettamaan, mutta yritä silti. kaikkea hyvää
VastaaPoista