sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Eikä kukaan tiedä et on onneton

Musta tuntuu, että mun ote itestäni lipeää pikkuhiljaa. Pelottaa millon ote irtoo kokonaan. Lopullisesti. Mä en tiedä mitä sillon tapahtuu.

Oon huomannu, että häpeä nykyään itteäni ihan kamalasti. Ennen osasin luoda sellasen kuplan mun ympärille, tai että kavereiden kanssa ollessa en ajatellu hirveesti ulkonäköä. Mutta nyt... ajattelen sitä ihan liikaa. Tai pikemminkin mun kroppaa ja painoa. Saatan peiliin kattoessa jopa sanoa ääneen "hyi vittu" tai muuta vastaa  Kaikki tietysti luulee, että haluan sillä jotain huomiota, mutta en vaan voi sille mitään. En mä huomiota halua, se vaan lipsahtaa suusta automaattisesti silloin kun oma ulkonäkö ahdistaa näin helvetin paljon.

Hävettää olla perheen kanssa, kavereiden kanssa, julkisilla paikoilla, ihan lähikaupassakin. Tuntuu että kaikki kattoo, että hyi mikä läski. Ihan sama missä oon, niin mun kroppa hävettää ja ahdistaa. Kaikkialla. Jopa sillo, kun oon yksin.

Palasin eilen reissusta, ja tän päivän oon vaan maannu kotona. Syöny ihan normaalisti enempää miettimättä. Paikoittain on ollu jopa ns. normaali olo. Joskus tunti sitten romahdus kuitenkin iski taas. Ahmin jotain makaronipaskaa ja ylläriylläri oksensin. Oksentamisen jälkeen olo oli kuitenkin entistäkin paskempi, ihan kamala. Itkien ja sumein silmin ryntäsin kylppärin lattialta vessan peilikaapille ja paskoin sheiverin. Joo-o. Mikä helvetin järki, ihan oikeasti?  En tiedä onko mulla mitään kontrollia koko touhuun enään.

Nykyään tekis mieli työntää läheiset ihmiset pois mun läheltä. Olla pitämättä yhteyttä, tiuskia ja antaa nille sellainen kuva että en välitä niistä. Vaikka kyllä, kyllähän mä välitän. Juuri sen takia tahtoisinkin työntää ne pois. En tahdo satuttaa niitä enää enempää. Niin, ja voiko tällainen ihminen muka olla kovinkaan hyvää seuraa? "Näytät masentuneelta" ja "Älä mökötä" on jo liian tuttuja lauseita.

"Monta kertaa näin käy:
kaikki päälle ei näy.
Suutuit, kun et päässyt mun
suljettuihin huoneisiin,

tahdoit tietää, miksi aina
puuttui vielä palanen,
miksi harhailin ja väistin.
Voi, jos itsekin tietäisin.


Vaikka kaikki saa unohtua,
kiitos siitä, kun liiankin kauan jaksoit mua.

Huolit hulluuttas puolikkaan,
enempää en oo osannut koskaan antaakaan."

PMMP - Kiitos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti