"Mietittiin tossa lääkärin kanssa että riittääkö avohoito sulle enää" "Nyt on sellanen mahdollisuus että tää sun viiltely saattaa riistäytyä käsistä" "Jos sun viiltely vielä jatkuu ja pahenee nii meijän täytyy soittaa sun vanhemmille"
Tänään tosiaan oli siis poli ja se oli lukenut mun pari sille lähettämää meiliä missä puhuin tosta mun pahentuneesta viiltelystä ja itsetuhosista ajatuksista ja veren kaipuusta. Mä en tiedä mitä ajatella. Pää ja maha on tyhjä. Itkettää, mutta kyyneleitä ei tule. Ahdistaa. Vaatteet puristaa. Eilisiin viiltoihin jomottaa ja särkee. Oksettaa. Haluun nukkumaan. Haluun röökiö. Haluun pois täältä.. tai itseasiassa haluun tän kaiken paskan pois mun luota.
Oon syöny tänään 3 kinkkuviipaletta ja 100g hedelmäpaloja liemessä. Loppupäivänä en sit tahdokaan syödä enää mitään.. ei mulla kyllä ole edes nälkä.
Olin kaverin kanssa tänään kahvilla ja jossain vaiheessa ohimennen mainitsin et mulla on masennuslääkkeet ollu jo jonkin aikaa.
"Ai on vai? Ooksä jotenki masentunu?" "Haha, no kai mä vähän"
Hymyilin. "Aijaa.. no mut eihä siinä mitää vaikka oot masentunu kunha et tee ittelles mitää!" "En mä nyt itteeni oo tappamassa.." "No en mä sitä ny meinannukkaa vaa että ethä viiltele tai muuta sellasta"
Naurahdin hermostuneesti. Pala nous kurkkuun. "No en tietenkään.." "No hyvä. Sanoin nyt vaan vaikka et yhtää sellaselta itteensä viilteveltä ihmiseltä vaikutakaan"
Kaveri hymyili mulle ja mä hymyilin takasin, vaikka mun olis tehny mieli purskahtaa itkuun..
Tän päivän paino 55.3kg = liikaa
Tän päivän syömiset + liikunnat = about -300kcal
Jes, tän päivän kalorit miinuksella! Pyöräilin kouluun ja takasin (yht. 3km) ja sitten koulussa oli liikunnassa Step-tunti, mikä kulutti ihan hyvin. Kun noi yhdistää mun tän päivän syömisiin, eli jonkusen verran salaattia (salaattia, kurkkua, tomaattia) ja yksi nokkoslettu, niin tulos on nolla tai luultavasti jotain miinustakin. Ah, ihana onnistunut olo taas!
Sain toissapäivänä uuden pyörän ja oon ihan innostunu pyöräilystä. Tai en mä nyt mitenkään vapaa-ajalla ole pyöräilly, mutta kouluun on huomattavasti mukavampi lähteä kepeästi pyörällä kuin että löntystäen jalkasin. Samalla siinä kuluttaa kaloreita, ja muutenkin se on ihan mukavaa hommaa kun paistaa aurinko ja kesä tekee tuloaan!
Loppuun viel yks kuva mikä kuvaa aika hyvin mun fiiliksiä.
Tästä tulee taas varmaan joku superlyhyt postaus, haluun vaan mahdollisimman nopeesti nukkumaan.
Ekakskin mun jalat on ihan paskana. Toissapäivänä raavin mun jalkapöydän rikki, ja ei hemmetti että on nyt jälkikäteen kipee. Eilen taas viilsin aika mukavan viillon. Just joo oli taas ihan pakko. En tiiä kuinka monet kerrat olisin tarvinnu tikkejä.. tai tarvinnu ja tarvinnu mut jää ihan helvetin rumat arvet. Yks arpi mikä on jo kohta 3kk vanha on vieläkin ihan punanen ja varmaan jotain puol senttii leveä. Varmasti olis tullu siistimpi arpi kun olis tikattu.. no mutta enään ei voi mitään
Sit toinen asia mitä en ymmärrä, on nää mun syömishommelit. Ensin oon kaks viikkoo silleen että syön kun hyttynen, ja sit jonain päivänä mulla iskee hirvee ahmimiskohtaus ja sitten oonkin jo oksentamassa. Tänään kävi just niin. Meinasin pyörtyä sinne vessaan. Jalat vaan täris ja silmissä meinas sumeta. Huhhuh. Miksi miksi miksi oon tällanen?
Mun pää räjähtää kaikista ajatuksista. Ajatuksia vaan kertyy ja kertyy enkä mä saa niitä mun päästä ulos. Nytkin tahdon nähdä verta, paljon verta. Mä nyt jo tiedän että kun nousen tästä koneelta niin mä tartun terään, mä vaan tiedän. En vaan enään pysty hillitä itteeni. Viiltely on vähän sama kun tupakka, tai laihduttaminen. Aluks tupakka ei aiheuta mitään mielihyvää, mutta hetken polttamisen jälkeen jokainen poltettu tupakka saa aikaan ihanan olon, mielihyvän olon. Sen olon haluu kokea aina uudestaan ja uudestaan, joten tupakan polttaminen jatkuu. Sama laihduttamisessa. Alussa tuntuu, että paino ei putoo mihinkään. Sitten kun pari kiloa onkin yhtäkkiä pudonnut, tulee ihana mielihyvän olo. Sen olon haluu kokea aina uudestaan ja uudestaan, joten laihduttaminen jatkuu. Sama viiltelyssä. Alussa tuntuu, että no auttaako tää ees yhtään ja hui kun tekee kipeetä. Sitten kun kipuun vähän tottuu ja ihastuu siihen vereen, saa viiltely aikaan ihanan olon. Sen olon haluu kokea aina uudestaan ja uudestaan, joten viiltely jatkuu.
Mä en vaan pysty olla. Eilen illalla päähän tuli jostain ihan yhtäkkiä
ajatus että haluun kuolla. Tietysti säikähdin sitä ja sit vaan
lohduttomana itkin yksin ja olisin niin halunnu laittaa P:lle viestiä mut en mä sit kehdannu kun just toissapäivänä olin laittanu. Päätin et
jaksan sen tiedon avulla et huomenna on poli. Tänään aamulla heräsin
ja tarkistin sit sen ajan, niin se olikin vasta ens viikon torstai! Mua vaan itketti. Olisin kerrankin oikeesti halunnu sinne. Lintsasin sit taas kaks ekaa oppituntia ja
istuin vaan yhen koulun portailla ja kuuntelin musaa. Seisoin myös
sillalla ja kattelin alas. Mietin, että tulis varmaan aika rumaa jälkeä
kun sieltä hyppäis auton alle. Just.
Anteeks, nyt en vaan jaksa tai pysty kirjottaa enempää..
Mikä mua vaivaa mikä mua vaivaa mikä mua vaivaa mikä mua vaivaa?
En tiedä, en tosissani tiedä. Oon niin kyllästyny tähän elämään ja kaikkeen paskaan mitä mun omat aivot mulle syöttää. Niin kyllästyny.
Vappuna oli tosiaan PMMPn perinteinen vappukeikka Helsingissä. Itse keikka oli ihan huippu, melko aggressiivinen ja rajukin. Taisin olla hieman liian kännissä kun en keikasta joitain biisejä muista ollenkaan. Yks biisi jäi kuitenkin elävästi mieleen, nimittäi Päiväkoti. Muistan vaan siinä tuijottaneeni ilmeettömänä tyttöjä lavalla, lauloin hiljaa mukana ja itku ei ollu kaukana. Luultavasti humalakin vähän vaikutti asiaan..
"Päiväkodin lapset ovat pihalla taas,
Ne tuli leikkimään. Ilma on kauniimpi kuin milloinkaan, Enkä itkekään.
Päiväkodin lapset ovat pihalla taas,
Siellä nauretaan.
Ilma on kauniimpi kuin aikoihin. Miksi itkisin?"
Keikan jälkeisenä iltana ja seuraavana päivä oli vielä hyvä fiilis. Eilen illalla kaikki kuitenkin muuttu. Masennus palas takasin. Tai en mä sitä että masennus olis tossa välissä maagisesti kadonnut, mutta hellittänyt ainakin. Mä en kuitenkaan käsitä? Yleensä hyvä fiilis kestää edes sen kolme tai neljä päivää.. Nytkin kun olin vappuna ihan onneni huipulla, niin pudotus tänne alas teki niiiin kipeetä. Eilen sorruin myös viiltämään. Koitin, mä oikeesti koitin raapia ja puristaa kynsillä mun käsiä ja jalkoja mutta mä en vaan saanu sitä ahdistusta pois, joten viilsin. Tuijotin taas vaan ilmeettömänä siinä että mitä hemmettiä mä taas tein. Niin, ja miksi? Miks mun piti taas tehdä noin. Tästä ei oikeesti tuu mitään jos tää jatkuu näin.
Tänään oon ollu tosi masentunu ja alavireinen. Eka nukuin aamulla pommiin, meniks yhdeks tunniks kouluun ja lintsasin vikan tunnin. Kun pääsin kotiin rojahdin vaan mun sänkyyn ja toivoin olevani kuollut. Makasin siinä vajaa neljä tuntia. Välillä torkahtelin, kuuntelin jonkun kappaleen kännykästä tai itkin pari kyyneltä. Suurimmaks osaks mä kuitenkin vaan olin ja makasin siinä hiljaa. Sitten yhessä vaiheessa mun iskä tuli mun huoneeseen.
"Mitä sä siellä taas makaat? Nukutsä?"
"Muuten vaan makaan"
Tunnin päästä se tuli uudelleen.
"Vieläkö sä siellä makaat? Ei tollanen oo normaalia!"
"No en mä jaksa tehä mitään, en ees olla koneella!"
"No on sulla varmasti jotain läksyjä tehtävänä. Sulta otetaan kohta kone ja kännykkä iltasin pois että et niiden takia valvo ja oo sen takia sit noin väsyny aina"
Just joo. Toinen tulee huutamaan mulle että en oo normaali, eikä ees koeta ymmärtää mun oloa. Yleensä valittaa siitä, että oon paljon koneella. Nyt se valittaa että en sais makoilla, ja että mun pitäis tehä läksyjä vaikka en jaksa ees nousta siitä sängystä koneelle tai syömään tai vessaan tai mitään. En mä ymmärrä. Onko vika mussa? Oonko vaan jotenkin ymmärtäny väärin ja ottanu turhaan tosta itteeni?
Mun ihananihana pikkusisko tuli heti ton keskustelun jälkeen siihen mun sänkyyn ja selitti ties mitä kaikkea hassua mulle. Mulla oli kyyneleet poskilla ja silti mä vaan koitin hymyillä. Eihän noin pieni varmaan ymmärrä jos siinä itken ja mökötän. Pikkusisko on ainut kenen seurassa mun on ihan pakko hymyillä vaikka tekis kuinka kipeetä.
Miten teijän ihanien vappu meni? Toivottavasti hyvin.
Laitoin tähän postaukseen nyt jotain ihan muita kun tollasia angstimasennus-kuvia.. piristävää. Toivoisin kovasti että jos joku mun kirjotus- tai postaustyylissä häiritsee tai jotain, niin sanoisitte siitä ja kertoisitte kuinka voisin parantaa sitä :)
_large.jpg)
