Kun oon hauras kuin viljaa

"Minä auton takapenkillä
Otsa vasten ikkunaa
Ja liikun, vaik tulin tänne istumaan
En tunne edes kaukaisesti auton ohjaajaa
Keskellä liikenteen
En tiedä minne mä meen"

Väsyttää, väsyttää niin hirveesti.

Töitä teen hulluna ja samalla pitäis keskittyä laihduttamiseen ja siihen että kulissit pysyy varmasti pystyssä

Oon syöny säälittävän ihanan vähän viime päivinä, jee.

Oon myös urheillu paljon!

Tehny hullun pitkiä rullaluistelulenkkejä, ja hirveitä tappojuoksulenkkejä.

Mahtava olo!

Ehkä toi paino lähtis tästä putoomaan vähän nopeemmin, hih.

Nyt en missään nimessä luovuta.

Perkele, nyt mä onnistun.

En suostu enää olemaan tällanen valtava jätti.

Älkää rakkaat missään nimessä ajatelko että kun haukun itteäni läskiksi, että ajattelisin ylipainoisista ihmisistä pahaa tai että pitäisin lihavia ihmisiä vähempiarvosina tai huonoina ihmisinä.

Ei, en ajattele tai pidä.

Asia koskee vaan mua itteeni.

Vähän sama kun omalla kohdallani ajattelen, että oon heikko jos itken. Varsinkin jos itken julkisesti.

En kuitenkaan ajattele niin esimerkiksi kaverin itkiessä.

Kunhan vaan tiedätte ja ymmärrätte.

Hei ja näin loppuun:

Olisko postausideoita tai -toiveita? :)