Nosta katse taivaaseen, sieltä leijun hiljalleen

Olen läski, ahmatti, norsu, lihava, itsekuriton, laiskapaska.

Tänään tuli lievä ahimihkohtaus, yh. Miks mulla ei oikeesti oo itsekuria? Päätin just että huomenna en syö yhtään mitään. Juon vaan vettä ja that's it. Pakko, koska tänään söin liikaa:

100g suklaalevy (oliko ihan pakko?)
Vähän salaattia
Ihan vähän makaronia
Ihan vähän kanaa
5 viinirypälettä
Pieni kipollinen marjarahkaa (oliko tämäkin ihan pakko?)
Vanukas (niin ja entä sitten tämä?)

Eli yhteensä jotain 20 000kcal? Mulla on ihan tajuttoman läski olo.. mä en kestä. Tuleekohan musta koskaan kaunista, kevyttä keijukaista? Sellaista jota kaikki kehuis aina laihaksi? En usko, en ainakaan nyt kun mun paino on kammottavat 56kg. Kun luen ton luvun tästä näytöltä tekis mieli hakata sitä nyrkillä ja pyyhkiä pois. "Hyihyihyi läskiläskiläski kuole pois", aivot huutaa. En saa niitä hiljenemään! Eilenkin kokeilin kaikenlaisia kesävaatteita. Toppeja ja tuubitoppeja; "Hyi, lihava". Shortseja ja hameita; "Hyi, lihava. Hyi, mitkä viiltelyarvet". Joo, taidan kulkea siis koko kesän haalarissa. Hienoa hienoa.

Luulen, että mun toissapäivänen viilto on jotenki tulehtunu.. siinä on jotain sellasta mömmöä ja sen on vähän turvonnu ja punanen. Mitäköhän sille pitäis tehä? Ihmettelen kyllä että ei oo aikasemmin viillot tulehtunu kun oon tehny pahempiakin haavoja. Noh, ehkä kattelen tässä vielä pari päivää jos muuttuis paremmaks. Noi arvet on kyllä kamalan näkösiä. Miten sitä vois keksiä jonkun toisen keinon purkaa itteeni ja maailmaan kohdistuvaa vihaa? Oisko jotain vinkkejä? Tuntuu, että oon koittanu vaikka mitä ja että mikään ei voi korvata tota viiltelyä..

Mä oon miettiny lähipäivinä myös paljon kuolemaa. Miltä kuolemaa ennen tuntuu? Miltä kuoleman hetkellä tuntuu? Miltä kuoleman jälkeen tuntuu? Rauhalliselta? Hyvältä? En kyllä haluis et kuolema olis pakokeino tästä kaikesta. Vois polttaa tässä joskus taas polttaa pilveä.. en muista millon mulla olis ollu hyvä ja rento olo.

Maanantaina on vappuaatto ja tää tyttö aikoo vetää hillityt perseet! 0,5l viinapullo vois olla ihan jees..vitut lääkityksestä. Haluun koittaa vaan nollata mun aivot edes pieneks hetkeks, vaikka tosin yleensä alokohli on mulla kyllä vaan pahentanu oloa. Saa nähdä. Vappuaaton iltana olis Nosturissa PMMP:n perinteinen vappukeikka. Sinne on vielä lippuja joten jos kiinnostaa niin messiin vaan, ette pety! Voisin koittaa kirjotella tänne viikonloppuna kuulumisia, tai ainakin viimeistään sitten vapun jälkeen keikasta ja muusta.

                                             Vappukeikka 2011

Ihanaa viikonloppua ja vappua teille, rakkaat lukijat ♥
Tässä teille vapun herkistelybiisi! Ainakin nimi sopii vapun teemaan, jos ei muuten :D Ite tykkään hirmusesti!

Epäiletkö milloinkaan ettet jaksaisikaan niellä enempää?

 

Mä oon niin pahoillani. En oo taaskaan kirjottanu. En oo käyny tällä viikolla koulussa, en suihkussa, en pessy hampaita, en syöny.. tää on menny ihan mahdottomaks. Oon niin pahoillani siitä että oon heikko, siitä että en kykene kirjoittamaan. Tässä on nyt vaan jotain kuvia, mut eikös se niin mee et kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa?

Pitäiskö mun lopettaa tää blogi kun oon näin saamaton?

Lämmin tervetuliastoivotus uudelle lukijalle! ♥

Voikukan terälehdet syksyisin, tiedäthän? Kaiken kerrallaan ilmaan puhaltaa, ei yksittäistä huomaakaan

Yksi sana: anteeksi ♥
En oo päässyt kirjottamaan, koska toi eräs kusipää otti multa läppärin pois. Koulussa en oo myöskään viittiny kirjoittaa kun muut näkee. Oon oikeesti pahoillani!

Mulle kuuluu.. mitä mulle kuuluu? Tällasta harmaan tasasta mömmöä. Oon väsyny. Oon vähän luovuttanukin jo. En jaksais yhtään yrittää enää. Mun loppu elämä on kokonaan tällasta samanlaista paskaa, ihan sama mitä yrittäisin tehdä. Tai sitten tapan itteni kahen vuoden päästä? Eli mun seuraavat kaks vuotta on tällasta samanlaista paskaa. Ihan sama mulle kuinka kauan enää elän.

Tänään oli poli. En tosiaan täällä kerenny kertomaan, että lähetin psykalle maililla sen mun ja P:n keskustelun siitä mun viiltelystä. Laitoin sen mailin siis joskus viime viikolla ja tänään oli sitten poli. Ahdistus, oksetus ja jännitys oli taas sanoinkuvaamattomia, huhuh. Puolet ajasta oli jo menny, ja psyka ei eleelläkään ilmassu että tietäis mun viiltelystä. Otti sitten ihan puun takaa aiheeks mun ja P:n keskustelun minkä olin lähettäny sille. Psyka kysy, että mikä mun ja P:n keskusteluissa on mun mielestä samanlaista. En osannu vastata, jolloin se sano että mä aina oletan ihmisten kysyvän oikeita kysymyksiä. Jooo, totta. Mut mun on vaan niin vaikee sanoo ite asioita ääneen. On helpompi kun joku kysyy just sen oikeen kysymykseen ja voin vaikka vaan nyökätä tai pudistaa päätä. Ei tarvii avata suuta ja aiheuttaa ittelleen henkistä kipua.
Psyka kysy sit siinä samalla, että voisinko nyt sanoa ite suoraan mitä oon tehny. Mä kieltäydyin. Sanoin että tekee liian kipeetä sanoa ääneen. Mua sattuu jo kun psyka sanoo sanan "viiltely" tai "viillellä". Molemmat sanat aiheuttaa sykkeen nousemisen ja tulee välähdyksiä kaikista viiltelykerroista. Ahdistavaaaaa. Pelkään että en pysy kasassa jos alan puhumaan viiltelystä. Psykan ja P:n mielestä ei oo paha jos itken siellä. Mun mielestä on. Itseasiassa nyt en oo kylläkään kyvenny itkemään varmaan kuukauteen, mut sitä suuremmalla syyllä en sitten puhu. Olis kauheeta jos mulle tuliskin siitä viiltelystä puhumisesta kauheen kamala olo ja en sais sitä oloa sitten ees itkettyä pois. Suurempi riski sitten että koitan viiltämällä purkaa sitä oloa ja saada itteeni itkemään.

"Mihin paikkaan sä sitten villelly? Käsiin? Jalkoihin?"
Ahdistus. Naurahdin.
"En mä käsiin.." 
"Kylkiin?"
"En.."
"No jalkoihin?"
Pala nous kurkkuun. En saanu sanottua myöntävää vastausta. Nyökkäsin vaan varovasti.

Mun nyökkäyksen jälkeen tuli olo että psyka olis vaan kattonu mun jalkoja, vaikka eihän se. Kyseli myös mun haavojen laadusta, tai siis että oisko ne ikinä vaatinu tikkausta tai että onko joku tulehtunu. Sanoin että ei oo, vaikka oikeesti en oo tikkien tarpeesta ihan varma..mut en mä ikinä pystyis mennä tikattavaks vaikka olis jalka jännettä vaille poikki. En en en.

Ihanaa iltaa teille kaikille, ja tervetuloa uusi lukija! ♥

Tästä ei sitten hiiskuta, tää on sun asiasi

Järjetön halu viiltää. Nähdä se leveä vaalea viilto, joka hetkessä muuttuu punaseksi. Mä tahdon. Oikeesti tahdon. Onko tää ihan tervettä edes? Koitan purra huulta, kiskoo hiuksia, raapia, mutta mikään ei auta. Tahdon vaan viiltää.

Anteeksi, tää oli ehkä turhin ikinä.

Minä alan juosta, mutta veri, se pakenee päästä. Kuu taivaalla loistaa, ja heijastuu jäästä

Eilen oli siis se poli. Siis mua ahdisti ja jännitti se niin paljon, että en toissapäivänä tai eilen saanut alas mitään ruokaa. Porukatkin kyseli, että oonko kipee kun olin kuulema niin kalpeen näkönen. Noh, P sit heitti mut sinne polille. Matkalla vaan muistutteli, että hengitä, hengitä. Eheh. No, sain raahattuu itteni sit sinne sisää, ja se kyseli aluks jotain ihan perusjuttuja. Sitten se alko vähän vihjailemaan jotain siitä mailista minkä mä olin sille laittanu. Siinä vaiheessa mun sydän vaan hakkas, ja oikeesti ajattelin että juoksen pois siitä huoneesta.

"Mitä on se 'jotain' mitä oon tehny ittelles?"
Hiljasuus
"En puhu siitä."
"Yleisiä tapoja satuttaa itteään on viiltely, tai muunlainen ihon rikkominen. Ootko sä kenties viiltäny tai jotenkin raaputtanu sun ihoa?"
Taas hiljasuus. Pala nous mun kurkkuun. Aivot huus:"Kerro! Kerro nyt!"
"En puhu siitä."

Mikä mun ongelma on? Noi molemmat oli Kyllä tai en-kysymyksiä, ja mä vastasin vaan että "en puhu". Varmana se psyka noista mun vastauksista arvaa, että olisinko sanonu kyllä vai en. Eihän se olis ongelma tai mikään vastata että "Ei, en ole viillellyt" jos en oikeesti olis. Mutta kun mä oon. Jos nelikymppisenä multa kysytään, että oonko mä viillelly, niin kyllä, kyllä mä oon. Ei tehtyjä asioita saa tekemättömiks. No, mut psyka sitten vähitellen luovutti ton asian suhteen kun menin ihan lukkoon. Alko sitten kyselemään, että miten oon syöny (mä siis mainitsin siinä mailissa myös siitä, että syöminen ahdistaa). Vastasin vaan että ihan liikaa. Seuraava kysymys tulikin jotenkin ihan puun takaa. "Ootko sä koskaan oksentanu tahallisesti?" Menin hämilleni. "En oo" Taas valhe. Hitto mun kanssa, oikeesti. Miks mun suustai ei tullu "Olen" Eihän siinä olis ollu mitään pahaa? Oksentaminen ei oo mulle kuitenkaan mikään ongelma, eikä noi oo sanonu että soittais sellasen asian takia kotiin. Eri asia tosiaan toi viiltely..

Niin, kysy myös oonko miettiny tapoja.
"Mitä täh, mitä tapoja? En mä oo itteäni tappamassa."
"En mä sitä vielä kysynykään, mutta siis että ootko miettiny mitään tapoja?"
Selitti, että onko mulla tullu mieleen silleen melkeen huomaamatta jotain asioita. Esim. jos katon terä asetta, niin siitä tulis mieleen jotain. Tai jos oon kylpyammeessa ja meen pinnan alle, niin hetken saattaisin ajatella, että en nousekaan tästä. Sellasia hetkittäisiä ajatuksia. Sit muistinki muutamia, esim. melkeen aina kun oon jossain korkeessa paikassa, vaikkapa kerrostalon parvekkeella tai kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa, mulla käy aina mielessä "Entä jos hyppäisin tästä? Oisko kaikilla sillon parempi?"

Eilen illalla P tuli facebookissa kysymään, että miten mulla meni se poli tänään. No, sanoin että menin lukkoon ja valehtelin vaan. Se sano, että mun pitäis koittaa puhua siellä polilla vaan suoraan asioista. Totesin, että jos en kunnolla ittelleni myönnä noita asioita, enkä P:llekään oo suoraan noista puhunu, niin miten muka sit polilla. P sit sano, että voisin koittaa treenaa sitä suoraan puhumistä ensin sille. Heti alko sydän pamppailee, ja pankinoin. Ajattelin, että en mä oikeesti pysty P:lle sanomaan noita asioita suoraan. Se sit kysy, että jos voisin sanoa ne kysymykset, mitä psyka kysy siellä polilla. Laitoin sille sitten noi samat, mitkä on tän postauksen alussa. Sitten se kyseli lisää, että millon viimeks, missä tilanteissa mä niin teen, oonko koittanu lopettaa sitä, millon ekan kerran ja kaikkee muuta. Mä vaan sit vastailin, ihan rehellisesti. En tiiä mikä muhun meni, tai kun lauseet ei takertunukaan näppäimistölle. Ihan vaan kun unessa olisin kirjottanu sille kaikki vastaukset ja muut.
Lopuks sit P vaan totes, että ei toi asia sen mielestä oo silleen mitenkään järkyttävän iso ja paha, kunhan ei mee överiks.. niin ja että mun yleistä oloo pitäis saada paremmaks, millon varmaan pääsisin tosta viiltelystäkin eroon. Totta, varmaankin, mutta kun en vaan jaksa uskoo mun olon parantumiseen. Tuun ikusesti olemaan tällanen läski, masentunu ja heikko paska, joka ei vaan tuu ikinä onnistuu missään.

Uusi lukija, tervetuloa ♥
Kiva, että tänne eksyy ees joitain lukijoita!

Mulla on pahoja aavistuksia mielessä tämän tästä, enpä taida hengissä selvitä elämästä

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, vai miten se meni?
Huh, mulla on siis krapula. Pitäis varmaa rajottaa tätä mun juomista. Oon nyt viikon aikana juonu kolme kertaa, ja siis yleensä juon kerran kuussa. Eilen oli siis kaverin 18v synttärit, ja sen jälkeen menin P:n luo ja siellä oli kaks mun kaveria ja sit pari jätkää. Oltiin, juotiin ja laulettiin vähän SingStaria. Aina välillä mun kaveri sano mulle "Hymyile!" Sit olin vaan et täh, niin se sano että näytän surulliselta. Just. Ai jos ihminen ei hymyile, niin näyttää surulliselta? Pitäiskö mun olla koko ajan hymy naamalla jos mua ei hymyilytä ja masentaa? Hemmetti. Ärsyttävää. Sit vaina välillä oikeen kunnolla hymyilin, että onkos nyt sit hyvä. Kyllä muuten sattu, varsinki kun siinä P:n seurassa jotenkin koittin vaan hymyillä ja näyttää iloselta. Varmaankin suurimman osan ajasta näytin joltai juopolta. Röhnötin sohvalla katellen muitten menoa tölkki kourassa ja näytin tosiaan kaverin mielestä surulliselta. On se kiva kun mä oon niin paskaa seuraa jos oon oma itteni. Kyllä mun seura varmaan kelpais jos hymyilisin ihan helvetisti koko ajan ja olisin ihan jeejee, elämä on ihanaa. En mä vaan jaksa olla sellanen koska elämä on oikeesti ihan perseestä.

Yhes vaiheessa kun laulettiin sitä SingsStaria, niin mun pari kaveria laulo Irinan Vahva-biisin. Huh, ei ollu kyyneleet kaukana. En mä oikeen ees tiedä.. jotenkin kohta "Mut paremmin tietävät kertoi, jos ei se tapa niin se vahvistaa" teki kipeetä. Ihan tossa ehkä viikko sitten laitoin P:lle viestä että en usko tohon sanontaan. Mulla on vahvasti vaan sellanen olo, että kun/jos mä tästä joskus nousen niin mä oon vaan entistä heikompi, tai sit tää tappaa mut

Tää mun henkinen kipu on jotain ihan kamalaa. Mä tahdon lakata olemasta. Mun pää on taas täynnä ajatuksia itteni satuttamisesta. Tuntuu vaan että kaikki mitä koitan tehä tälle koko sekamelskalle, ei auta tai vaikuta mitään. Ainiin, mä kännipäissäni laitoin torstaina mailin psykalle että oon tehny itelleni "jotain". Oli vaan pakko sanoa. Nyt kyllä pelottaa ihan hitosti mennä tiistaina sit taas polille. Mitäköhän se ajattelee.. tulikohan sille ekana mieleen että oon viillelly? Jos se alkaa kysellä ja en halua puhua siitä koko asiasta enempää, niin eihän se voi mua pakottaa? Soittaakohan se nyt kotiin, kun tietää että oon tehny ittelleni jotain.. voihan hitto. Miks mun piti mennä laittaa se maili.

Toivon, että teillä kaikilla on ollu parempi pääsiäisloma ku mulla ♥

Ehkä huomisessa onkin kirkasta

Oon pahoillani kun en oo kerenny kirjottamaan, anteeksi ♥

Tässä on ollu ihan hitosti kaikkea. Kokeita, kokeita, kokeita ja olin äidin luona käymässä enkä siellä oikeen pääse koneella käymään. Viime viikolla mulla oli siis kolme koetta. Kaikki meni suoraan sanottuna päin persettä. Yhteiskuntaopin kokeessa piti kirjottaa kaksi esseetä, ja mä sain molemmista kirjotettua yhteensä noin yhden sivun. Hienoaaa.. Ylihuomenna olis sitten vielä englannin koe.

Niin ja tosiaan, tartuin sitten keskiviikkona siihen hemmetin terään. Painoin helvetin kovaa, mutta vedin tosi hitaasti. Näin vaan kuinka terä uppos ihoon ja ajattelin että ei tule varmaan edes paha viilto. Nostin sitten terän pois iholta niin haava revähti auki ja alko tulvimaan sitä verta. No hups, siitä tulikin vähän syvempi kuin luulin. Sen jälkeen minä fiksu tein saman uudestaan. Mua ei edes sattunu. En edes itkenyt. Miksi hemmetissä en pysty itkemään? Onko se liikaa pyydetty että sais itkettyä sillon kun on paha olo. Nähtävästi on.

Torstaina lojuin vaan himassa ja jossain vaiheessa tunsin jotain märkää jalassa. Vilkasin nilkkaa, niin huomasin että haavat oli auennu. Veri oli tullu siteestä, sukasta ja legginseistä läpi collareihin asti. Collareiden lahkeen resorissa oli siis myös iso läikkä verta, mutta ei ollut sentään niistäkin tullu läpi. Olis varmaan ihmiset täällä kotona kattonu että mitä ihmettä mulla on jalassa. Sama verenvuoto-juttu kävi myös perjantaina. Taas lisää käsipyykkiä mulle.

Onneks viikonloppu oli sitten ihan ok. Paljon istuin vaan sisällä ja söin. Kyllä, söin. Söin vaan niin helvetisti. Lauantaina sisko sai mahtavan päähänpiston, että koitan sen papereilla baariin sen ja sen kaverin kanssa. Pääsin sisään, vaikka poke kyllä selvästi tunnisti että mun näyttämät paperit kuulu mun siskolle. Heheh :D Siellä meillä menikin sitten aika lujaa ja ei siitä sen enempää... hauskaa oli ainakin ja sain pientä nollausta aivoille!

Huomenna ois poli. Ahistun varmaan taas. Aina kun oon viillelly ja on poli, ahistun siellä koska mulla olis kauhea pakottava tarve kertoa siitä, mutta en saa, en voi. Kun psyka kysyy että miten mulla on menny, täytyy vaan hymyillä ja koettaa kestää. Kuten lähes aina.