Breathe me

"Olis tosi kiva nähdä pitkästä aikaa"

"Oot ihana"

"Oot niin kaunis"

"Pitää oikeasti nähdä"

"Oot niin mukava"

"Oot niin taitava"

"Ikävä"

Kuulen vain valheita valheiden perään. Korviini sattuu, kun kuulen teennöisyyden ihmisten puheissa. Kuka mua oikeasti tahtoisi nähdä? Ihan kuin mun seurasta nauttisi kukaan?

Mökötän, tai jos juodaan alkoholia niin hetken olen iloinen ja sitten menetänkin muistini kokonaan, koska juon pahaan olooni.

Halaan ystävää ja huokaisen.

"Mitä sä huokailet hahahaha"

"Väsyttää"

Oikeasti... tahtoisin vain olla oman peittoni alla kotona, viillellä, näännyttää itteni, kadota kokonaan, nukkua pois.

Oikeasti viime aikoina näännyttäminen on tuntunut hyvältä.

Olen syönyt vain jotain nutrilett-keittoja, 500kcal päivä.

Rytmihäiriöitä on joka päivä.

Yleensä säikähdän ja panikoin, nyt vain ajattelen että jahas, nytkö tuli lähtö. Eihän tässä mitään. Ei musta jää tänne kuitenkaan mitään.

Tän kuun 20 päivä on polven tähystysleikkaus.

Odotan niiin paljon, että se on ohi.

Sitten voin taas viiltää.

Syvemmälle kuin ikinä ennen.

Nyt en voi, koska operaatioita ei voida tehdä jos iho on rikki.

Vittu, paska homma.

Enhän mä ole kuin kohta 5kk odottanut.

Pian, jes.

Ja näännyttää saan kumminkin koko ajan.

Ihanaa.

Läski, ansaitsen tän.