lauantai 18. heinäkuuta 2015

The thing I'm most afraid of...

Se on täällä taas.

Aluksi ajattelin, että kuvittelen kaiken.
En kuitenkaan suostunut kääntymään katsoakseni "Huomaatko, ei mitään",
koska sisimmissäni tiesin että siellä se on vaikka koitinkin kieltää asian.
Pian aloin tuntea sen läsnäolon,
sen kylmät hönkäykset niskassani.
Ihokarvat nousevat pystyyn,
iskee epätodellinen olo.



Juhannuksena sain kamalan rytmihäiriökohtauksen.
Ensin kielsin sen.
Seuraavaksi kylmä hengähdys niskassa.
Ei ei ei, mene pois!
Se ei totellut.
Se asteli selän takaa suoraan eteeni.
En voinut paeta sen katsetta, kosketusta.
Se katsoi suoraan silmiini,
löi monia kertoja vatsaani,
painoi ilman kauhkoistani,
sai veren humisemaan päässäni,
jalkani ja käteni menemään veltoksi.
Kuolemanpelko, kuolema, seisoi edessäni.
Hymyillen.

"Mä flippaan, mä kuolen"

En muista ambulanssin käynnistä paljoa.
Se sumensi mun näön,
puuroutti mun kuulon.
 Se tuijotti mua nurkassa,
esti mua saamasta turvaa ensihoitajista ja niiden toimista.

Nyt kun se pääsi taas esille ja sai mut otteeseensa,
se ei jätä mua enää rauhaan.
Se kiristää otettaan ja imee mut kuiviin.

"Mä kuolen"

8 kommenttia:

  1. ÄLÄ Kuole! Taistele kaikin voimin vastaan!! :( Voimaa ja jaksamista ja taisteluntahtoa..!!! <3

    VastaaPoista
  2. et sinä mihinkään ole kuolemassa tyttö hyvä..... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, en mä kuole. Mutta ettekö ikinä oo kuullu paniikista tai kuolemanpelosta? Hohhoi.

      Poista
  3. Tiiän ton. Mä sain ennen joulua stressin takia rytmiähäiriökohtauksia varsinkin koulussa. En pahoja, mutta tarpeeks pelottavia. Se oli ihan järkyttävän pelottavaa alkuun, kun sydän löi väärään tahtiin. Kun stressi helpotti lomalla, rytmihäiriöt väheni. Niihin on lääkkeitä, äitikin tarjos mulle niitä, mutta sitten ne hellitti itestään.

    Kuolemanpelko on paha, mutta sen voi kukistaa. Kato sitä silmiin ja työnnä pois.

    VastaaPoista
  4. jos sun elämä on noin paskaa ko blogissas annat ymmärtä ni mikki pelkäät muka kuolemaa :D yleensähän masentuneet kokee kuoleman paremmaksi vaihtoehdoksi. vähe käy nää angstaamiset hermoo ku oma äiti sairastaa skitsofreniaa ja se ei oo korjattavissa terapialla ja toisenlaisen asenteen ottamisella toisin kun tää sun hommas oikeesti olis, mee psykoterapiaan ja ota se tosissas. anna ystävies auttaa ja kuunnella äläkä ota tollasta marttyyriasennetta "kukaan ei ymmärräää muaa". se voi tuntua myös muista inhottavalta ja itsekkäältä jos asenne on semmonen "sulla on kaikki niiin hyvin mutta mulla on 100000 ongelmaa ja sä et ymmärrä". toiset osaa kiivetä ylöspäin ongelmista ja masennuksest huolimati ku katoppa huonoissa asioissa ryteminen ei auta. sun blogista siis saa sellasen käsityksen et oot just tollai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Ensinnäkin oon pahoillani äitis puolesta.
      Pelkään kuolemaa, koska en tiedä mitä se tarkoittaa. Kukaan ei voi todistetusti kertoa mitä kuolemassa tapahtuu. Parempi "paska elämä" kuin tuntematon, loputon kuolema. On sanontakin että parempi tuttu helvetti, kuin vieras taivas. Pätee myös mielenterveydenongelmista parantumiseen, on vaikea päästää irti esim. kauan olleesta syömishäiriöstä koska se on niin "tuttua ja turvallista".
      Sä et taida kärsiä masennukseta tai syömishäiriöstä? No mutta siis, eihän nää ihan pelkällä toisenlaisen asenteen ottamisella lähde. Mulla on sen verran pahoja traumoja lapsuudesta ja parin vuoden takaa joita en osaa käsitellä, joten puran sen syömisten konrtollointiin. Ja kaikki ahdistus ja masennus tulee tietysti sen sivussa. Ihan hirveästi mä tahdon parempaa elämää, ja oon tahtonut psykoterpiaa jo pidempään koska luulen että hyötyisin siitä. Mulle ei vaan ole vielä voitu laittaa lähetettä koska mun alkoholin käyttö on liiallista ja oksentelenkin liikaa. MUTTA, nyt oon ottanu itteäni niskasta ja ollut 4viikkoa ilman alkoholia :) Oksenteluakin oon pyrkinyt vähentämään...
      Eikä mun asenne ole tollainen, mulla on monia ystäviä joilla on asiat tosi huonosti ja oon kyllä niiden tukena. Mun on itseasiassa tosi hankala puhua ystäville mun ongelmista koska pelkään että vaivaan ja koska tiedän että niillä on omat murheensa ja ongelmansa. Sen takia painotan "purkamisen" psykologilleni ja sitten tänne blogiin.
      Ja tohon sun vikaan lauseeseen vielä "Parempi tuttu helvetti, kuin vieras taivas." Kun on ollut masennus- tai muussa kuopassa jo monta vuotta, niin tuntuuhan se turvallisemmalta kuin se kuopan ulkopuolinen tuntematon ja epävarma elämä.

      Kaikkea hyvää sulle ja äidillesi. :)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista