211.

Mulla ei oo aikoihin ollu näin paha ja yksinäinen olo.

Ei, en puhu mistään teiniangstista.

On niin huono olo, että kaikki muu jää taka-alalle.

Laihdutus, ylppäri, kaverit, minä itse.

Makaan päivät sohvalla nukkuen tai TV:tä katsoen.

Tuntuu joka päivä, että keho pettää.

Pelkään kuolemaa hirveästi.

Mitä sen jälkeen tapahtuu?

Samalla kuitenkin pyörittelen itsemurha-ajatuksia.

Eihän kuka tälläisessä maailmassa tahdo oikeasti elää?

Vai tahtooko?

Tahdonko?

 

"Paineet voi purkaa kahdella tapaa
minä suosin sitä, että valvoo kunnes nukahtaa
Kaikki haluaa auttaa niin hyvin kuin osaa
se menee ihan hukkaan, mutten kertoa kehtaa

Kahlitsevat lauseet jää mieleen
ne nousevat aina uudelleen
Haluan jonkun, joka auttaa selviimään
vain itseni peilissäni nään

Minä haen suojaa kahdesta paikkaa
toinen on vain unta ja toinen kuvitelmaa
Vietän kaikki päivät matkalla niihin
perille kun pääsen, on kaikki paljon paremmin"

 

Sallan ja Miron matka maailman ymäri - Peili