maanantai 5. marraskuuta 2012

Oon rikki, korjaa mut pois

Tänään oli hoitoneuvottelukokous. Jännitin taas niin pirusti. Oli lähellä ettei mun aamupala (jogurttia, mikä mun oli pakko syödä koska äitipuoli ja isä oli keittiössä) tullu ylös. Mua aina oksettaa ihan hirveesti kun jännitän. No, mut se matka sinne sairaalalle olikin ihan oma juttunsa sitten. Kun iskä sai auton kaarrettua pois pihasta niin se alko:

i: "Haluutko kertoo sun nilkkojen jälkien tarinan?"
m: "Täh? Mitkä? Mitä?"
i: "No ne jäljet sun jaloissa. Mistä ne on tullu ja millon?"
m: "Ei sillä oo väliä"
i: "No millon sä oot ne tehny ja miks?"
Selvästi siis ties et ne on ite aiheutettuja
m: "Ei sillä oo mitään väliä"
i: "Kuinka vanhoja ne on?"
Päässä vilahteli kuvia parin päivän takasesta viiltelykerrasta ja kaikista niistä monista muista kerroista melkein kahen vuoden ajalta
m: "Jostain keväältä"
i: "Mutta miks?"
m: "No en mä jaksa enkä tahdo puhua siitä"
i: "Halusitko tehdä vaan kauniit jäljet vai halusitko tappaa ittes"
Tässä vaiheessa oli lähellä etten avannu auton ovea ja hypänny ulos autosta. Kauniit jäljet? Tappaa itteeni? a) En viiltele niiden jälkien takia, ja b) jos tapan itteni niin mulla on siihen päässä kyllä paljon helpommat keinot
m: "Älä oikeasti jaksa"
i: "Pitäähän sun puhua!"
m: "Kyllä mä puhun mutta en sulle!"
Loppumatka menikin sitten hiljaisuudessa

Kokous ei ite ollu mitenkään kovin erikoinen loppujen lopuks. Puhuttiin tiiviimmän terapian mahdollisuudesta ja sovittiin että meen huomenna verikokeisiin. Jesjes tää suomen terveydenhoito. Ensin annetaan yli puoleks vuodeks masennuslääkkeet ja sit aletaan ajattelemaan että hmm, jos väsymys johtuiskin jostain kilpirauhastista tai muusta. Just joo. No, mutta minä pistämiskammoinen varmaan pyörryn huomenna... ja saan kerrankin luvalla olla syömättä aamupalaa (täytyy paastota ennen verikoetta).



Kokouksen jälkeen iskä heitti mut lukiolle. Heti kun vaan sain takin pois päältä ja pääsin istumaan lukion aulaan naulakoiden viereen niin tunsin että itku tulee. Siinä sit vollotin yksin hetken aikaa ja just kun olin saanu kyyneleet pyyhittyä ja vähän kerättyä itteäni niin M tulee ulkoota siihen aulaan: "Moi! Sori etten eile kerenny näkee. Onks sul hypäri?" Muistan vaan sopertaneeni jotain: "Öö ei se mitää ja ei mul hypärii mut polilta tulin ja en tahdo enkä pysty mennä tunnille mut pitäis" ja samalla kyyneleet kihos taas mun silmiin. Peitin sit automaattisesti äkkiä mun kasvot koska en pystyny enää pidättelee sitä itkua. Kaveri tuli siihen ihan sekunniks. Halas nopeesti: "Älä itke, mun täytyy ny mennä", ja kiirehti tunnille. Jäin siihen yksin itkemään.



Ketä ihminen jättää itkevän kaverinsa yksin? Öh, ei kukaan. Jos M olis itkeny käytävässä niin olisin jääny siihen ja puhunu ja halannu, vitut vaikka olisin myöhästyny tunnilta. Kai se opettajakin nyt olis ymmärtäny jos M olis selittäny myöhästymisen tunnin jälkeen? Mutta ei, mun kaverit onkin sellasia että ne hylkää sillon kun niitä eniten tarttis. Tossa hetki sitten laitoin viel fb'ssä M:lle "Sorry about this morning.." ja vastaus oli: "Ei se mitään". No mut tiedänpä nyt että en käytä hirveesti mun aikaa tai energiaa M:ään, jos sekään ei muhun... ja jos se ei edes kerta oo mun vierellä sillon ku sitä tarttisin. Uah. Alkaa taas itkettää. Tuli tänään päivällä tosta jutusta vaan niiiin hyljätty olo. Aloin muutenkin sit miettimään mun kavereita ja "kavereita". Täällä mun kaupungissa ja koulussa mun "kaverit" on sellasia että en voi millään tavalla olla oma itteni. Jos mulla on esim. sellanen päivä että en jaksa meikata, niin heti siitä tulee kommenttia. Tuntuu että mun kaikki kaverit asuu jossain aivan liian kaukana (J). Tahtoisin niin kaikki kaverit ympärille tällasina päivinä (joita on ihan liikaa) kun tuntuu että missään ei oo mitään järkeä ja olo on näin yksinäinen.


"Mulla on niin iso ikävä sua
Sade kylmä sisälleni hakkaa
Ja mulla on niin iso ikävä sua
Muu olemasta lakkaa
Ikävä on mulla ilman sua"

10 kommenttia:

  1. Sä tarviisit kyl tiiviimpää terapiaa, et saa nyt tarpeeks apuu ku olo on noin paska:(
    En M:ää tosiaa...kuka jättää kaverin noin?
    Mä haluisin vaan tulla sinne halaamaan sua:(<3
    Paaaljon virtuaalihaleja!!<3

    VastaaPoista
  2. Tiedän niin tuon tunteen.... Haleja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, toivon että et tietäisi. Tää on niin kamalaa.
      Kiitos samoin.. <3

      Poista
  3. Mä tiedän ton tunteen, kun et voikkaan tukeutua "kaveriis". Totesin erään ihmisen kohdalla, että hänelle on turha kertoa jos on paha olla, koska häneltä en tukea saa.
    Sen jälkeen kyllä lakkasin puhumasta yhtään kellekkään..

    Sä tarttet oikeesti just jotain kunnon terapiaa, ja sun on puhuttava. Mitä turhaan panttaamaan, kun haluat kuitenkin huutaa kaiken koko maailmalle. Anna mennä vaan, mitä sä menetät?
    Voimahaleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä tiiviimpä terapiaa pyydä, enhän mä tosiaan menetä siinä mitään..
      Kiitos kommentistasi! <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ei, se vain pahentaa tai sitten ei tunnu miltään..

      Poista