sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Rukoilee, huutaa. Ihania katseita kaipaa

Mä en voi hyvin. En todellakaan. Mun täytyis koettaa tehdä tälle mun ololle jotain, mutta en osaa, en pysty. Mun ajatukset ja siitä johtuva ahdistus piinaa mua koko ajan. Meinaan tulla hulluks.


Eilen olin kaverin ylppäreissä tässä meidä lähellä. Kohotettiin maljat ja istuttiin ruuasta notkuvaan ruokapöytään. Söin siinä vähän ja enimmäkseen vaan kuuntelin muiden juttuja. Ne kerto vitsejä, hymyili, naureskeli. Mä en tuntenu mitään. En pystynyt hymyillä. Mua pelottaa. Entä jos mä en enää koskaan oo sellanen hymyilevä tyttö mikä mä joskus olin?
Siinä me syötiin ja jossain vaiheessa kattelin pöydässä istuvia ihmisiä ja mietin, että jos olisin kuolisin tai tekisin itsemurhan, niin kuinka moni niistä mun kavereista itkis tai edes välittäis. Päädyin mun pienessä päässä siihen, että harva tai ei kukaan. Hieman alko ahdistamaan. Koetin vaan hengitellä ja estää kyyneleitä. Tuli sellanen olo että en oikeesti pysty vaan istumaan siinä pöydässä ja olla jotenkin normaalin näkönen Lähdin siitä sitten huomaamattomasti käymään vessassa. Heti kun pääsin vessaan lukkojen taakse itkin pari kyyneltä ja hakkasin kättä lavuaarin reunaan. Nosti katseen peiliin. Pyyhin kyyneleet ja hengitin syvään. Otin huulilleni pienen, mutta suurimman hymyn minkä sillä hetkellä sain aikaseksi, ja menin takaisin pöytään istumaan. Siinä vaiheessa tuli taas uusi ajatus: Kukaan ei varmaan ees huomannu että olin äskön poissa.


Juhlien jälkeen menin sit ryyppäämään johkin bileisiin. Pelattiin jotain juomapeliä ja litkittiin juomia sekä juteltiin. Jossain vaiheessa joku tuntematon jätkä tulin mun luo, ja sano että "sä näytät yksinäiseltä". Sanoin että en ole, ja että siinä ihan mun vieressä on mun kavereitakin. Se kuitenkin väitti, että se kyllä näkee että mulla on sisälläni jotain, mitä en näytä. Ahdistus iski. Taas. Aina kun oon jossain ryyppäämässä, joku tulee puhumaan sellasista asioista mitä en just sillä hetkellä haluais muistaa. Siihen en vastannu enää mitään. Otin vaan monta isoa huikkaa mun viinalasista. Tahdoin vaan unohtaa kaiken.


Viime yön unen määräksi jäi 4h. Tulin kotiin vasta puol kuudelta, hups. Syötiin tossa vähän aikaa sitten perheen kanssa illallista, kun puheeksi tuli kesä ja kesäloma ja työt. Mun isi kyseli kaikkea, ja yhessä vaiheessa se alko puhumaan jotain nukkumisesta ja sano että kesälomalla herätään sitten joka päivä viimeistään yheksältä. Siis mitä helvettiä? Oon odottanu kesälomaa just sen takia että saisin nukkua paljon, mutta eiii. Mä kuolen tähän väsymykseen, oikeesti. Siinä vaiheessa kiitin ruuasta ja poistuin ylös mun huoneelle. Lösähdin istumaan mun sängylle ja itkin. Taas. Väsymyksen kyyneliä. Nyt musta taas tuntuu että mun ajatukset mitkä eilen illalla vaimensin viinalla, pauhaa nyt eilisenkin edestä. Tuun oikeasti hulluks. Muun päässä liikkuu ihan hirveesti ja ihan hulluja ajatuksia. En viiti niitä edes tähän kirjottaa, koska säikähän niitä varmaan vielä enemmän jos kirjotan ne. Miten saisin mun ajatukset hiljenemään? En tahtois joutua häiritsemään ketään, tai tekemään ittelleni mitään. Mun on ehkä pakko.


Miten teijän päättärit ja viikonloppu meni?

4 kommenttia:

  1. Mullekkin on käyny liian monta kertaa toi että jossain tilanteessa vain mietin välittäiskö kukaan jos nyt kuolisin.. olen päätynyt samaan tuloksenn kuin sinä.:/

    VastaaPoista
  2. Pitäiskö sun sanoa porukoilles, että oot oikeesti todella väsyny henkisesti ja fyysisesti ja tarttet nyt unta.
    Kyllä aina on joku tai jotkut, jotka jäis kaipaa. Usko pois.
    Nyt sun pitäis vaan "vaivata", puhua jollekkin. Sen pitäis auttaa tai avata edes jotain solmuja.
    Haleja!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne ymmärtäis kuitenkaan, tiedän sen.
      Kiitos kommentista <3

      Poista