212. Loputon väsymys

Anteeksi, etten ole taaskaan kirjoitellut.

Sain uudenvanhan läppärin eikä tää blogger toimi milläkään selaimella kunnolla, enkä ole jaksanut selvittää, että miks ei.

 

Tänään tuli tasan kk omassa kämpässä.

Hullua, kuinka aika juoksee.

Ylppärit on nyt myös viimein ohi.

En tosin tiedä pääsenkö läpi, mutta en jaksa murehtia sitä nyt.

 

Tänään hankkiudin mun nykyisellä paikkakunnalla viimeinkin lääkärille.

Saikkua, lääkkeet ja lähete polille.

Ymmärtääkseni.

En jaksanut keskittyä kuuntelemaan.

Itkeminen vei loputkin voimat.

 

Täytin rutiininomaisesta masennutestiä tk:n aulassa.

Laskin yhteispisteet: 39pistettä.

"30-63pistettä = vakavia masennusoireita".

Really?

 

Mä oon niin vä-sy-nyt.

 



211.

Mulla ei oo aikoihin ollu näin paha ja yksinäinen olo.

Ei, en puhu mistään teiniangstista.

On niin huono olo, että kaikki muu jää taka-alalle.

Laihdutus, ylppäri, kaverit, minä itse.

Makaan päivät sohvalla nukkuen tai TV:tä katsoen.

Tuntuu joka päivä, että keho pettää.

Pelkään kuolemaa hirveästi.

Mitä sen jälkeen tapahtuu?

Samalla kuitenkin pyörittelen itsemurha-ajatuksia.

Eihän kuka tälläisessä maailmassa tahdo oikeasti elää?

Vai tahtooko?

Tahdonko?

 

"Paineet voi purkaa kahdella tapaa
minä suosin sitä, että valvoo kunnes nukahtaa
Kaikki haluaa auttaa niin hyvin kuin osaa
se menee ihan hukkaan, mutten kertoa kehtaa

Kahlitsevat lauseet jää mieleen
ne nousevat aina uudelleen
Haluan jonkun, joka auttaa selviimään
vain itseni peilissäni nään

Minä haen suojaa kahdesta paikkaa
toinen on vain unta ja toinen kuvitelmaa
Vietän kaikki päivät matkalla niihin
perille kun pääsen, on kaikki paljon paremmin"

 

Sallan ja Miron matka maailman ymäri - Peili

210.

Tulin tällein nopeasti ilmoittamaan, että olen muuttanut omilleni.

Mulla ei ole vielä omassa kämpässä nettiä, enkä siksi oo päässy kirjottelemaan.

Oon pahoillani.

Mulla menee muutenkin nyt aika huonosti ja oon todella, todella väsynyt.

En mä tätä blogia kuitenkaan hylkää, lupaan.

209.

Oon niin lihava, laiska ja huono ihminen, etten ansaitsis elää.

Oon ollu fyysisesti ja henkisesti tosi huono vointinen, joten kirjoittelu on jäänyt.

Matikan laskeminenkin on jäänyt.

Mä en tiedä mitä teen jos en pääse ylppäreistä läpi...

Tätä menoa en kyllä pääsekään.

ps: muutan omaan kämppään tällä viikolla

208. Anteeksi hiljaisuus

Anteeksi murut kun en ole kirjoitellut.

Kaikki on ollut niin sekavaa,

Paino on noussut, mikä hävettää suunnattomasti.

Olin kovassa influenssassa, joten voimat olivat poissa pikään.

Olen satuttanut ystäviäni, minkä takia olen tahtonut vain eristäytyä.

Peiliin katsominen oksettaa, saa itkemään, ahdistaa ja puristaa kurkusta.

Oon tajunnut, että mä oon oikeasti huono ihminen.

Ehkä laihtuminen kompsensoisi muita virheitä...?

Huomisesta lähtien on uusi ääni kellossa.
SGD, jes.

Kevät ja lakkiaiset lähenee, ei ole aikaa hukattavana.

Niin ja hei, uudet lukijat: tervetuloa. <3

207.

Mä tahdon olla onnellinen.

Ihan oikeasti tahdon.

Koetan iloita pienistä ihanista asioita arjessa,

koetan löytää asioista valoisat puolet,

koetan elää hetkessä,

mutta silti olen surullinen.

Olen niin loputtoman surullinen.

Sattuu hymyillä,

sattuu itkeä,

sattuu katsoa peiliin.

En pidä näkemäni ihmisen ulkonäöstä enkä sen sisällöstä.

Mun sisin kuvottaa mua jopa enemmän kuin ulkonäkö.

Sisälläni on kuin jonkinlaista mustaa mönjää.

Mönjä tuhoaa kaiken mihin se koskee.

Kaikki ihmiset joille vilautan sisintäni, joutuvat vain kärsimään.

Mun on parasta siis vain kiillottaa pintaa,

laihduttaa,

hymyillä,

ja pitää sisin visusti piilossa kuoren alla.

Tai en tiedä onko se parasta mitä voin tehdä, mutta mun on pakko jos tahdon että mulla on edes joitain ihmisiä ympärilläni.

Pakko, etten satuta muita enempää.

Musta tuntuu että tukehdun mun itkuuni.

206.

Check.

Paino vihdoin taas vitosen puolella.
En enää ikinä tahdo nähdä kutosella alkavaa lukua vaa'assa.

Pliis, pysy vitosessa, pysy vitosessa.