Teitä on ihan hurjan paljon!
Olette rakkaita jokainen. <3
On ollut taas melko hiljaista, kun oon reissannut ja pohtinut elämää.
Lääkärille jätin menemättä,
terkalle jätin menemättä,
epäonnistun syömisissä jatkuvasti,
tosin paino on nyt alhaisempi kuin piiitkään aikaan.
En voi kuvailla kuinka helpottunut olen.
Niin, kun sanoin että olen pohtinut elämää...
olen miettinyt mm. käytöstäni.
Valehtelen nykyään tosi paljon.
Esimerkiksi toissapäivänä, kun kaveri pakotti syömään munakkan.
Olin sen jälkeen vähän vaisu, mietin vain että meenkö junan vessaan oksentamaan.
P: "Noh, mikäs nyt on? Morkkis?"
- "No ei! Väsyttää vaan."
Valhe.
Niin ja esimerkiksi tänään.
Äitipuoli: "Tyttö, ootko sä käyttänyt noita sun Aloe-muovipusseja roskapusseina kun tyhjensit kaappeja? Ne on asiakkaille!"
- "Joo.., sori"
Valhe.
Mut miksi olisin sanonut, että oon käyttänyt niitä paniikissa oksennuspusseina?
Naurettavaa.
Niin, ja oon pohtinut myös tulevaisuutta.
Neljäs vuosi lukiossa loppuu kohta, ja edessä on tyhjää.
Niin kovin tyhjää, pimeää ja kylmää.
Mun henkireikä, yksi bändi lopettaa.
Niiden seurassa on paljon hyviä muistoja, mutta niitä ei tule tulevaisuudessa.
Muutenkin tulevaisuus tuntuu niin käsittämättömän synkältä.
Kysymys kuuluukin:
Onko järkeä tai syytä elää pelkkien hyvien menneiden muistojen takia,
jos tulevaisuudella ei ole mitään tarjottavaa enään?
Enpä usko.
Pelottaa, että teen jotain lukion jälkeen.
Entä jos en jaksa olla täällä enää muiden takia?
