Sanoo, ettei jaksa ees yrittää

Tuntuu koko ajan siltä että lattia romahtaa alta minä hetkenä hyvänsä.

Sen lattian alla on vettä.

Enkä minä osaa uida.

Tai osaan, mutta en jaksa.

Olen liian väsynyt uidakseni.

Ei vain ole voimia.

Näin tänään kaveria, sanotaan nyt vaikka K:tä.

Käytiin kahvilla ja juteltiin niitä näitä.

K tietää musta kaikenlaista ja sille on helppo puhua.

Se oikeasti kuuntelee.

Se on myös myötätuntonen, mutta ei liian.

Sillä tavalla sopivasti.

Sitä myös kiinnostaa ja se välittää.

Ainakin luulen niin.

No, jossain vaiheesa puheeks tuli yks tapahtuma mistä oon puhunu ehkä yhelle ihmiselle sen tapahtuman jälkeen.

En edes muista miten puheenaihe meni siihen.

Jossain vaiheessa möläytin:

"Niin se sano, että se oli selvästi niiku seksuaalista väkivaltaa ja..."

sitten ajatus katkes täysin.

Muistikuvat välähteli silmissä,

kuulin sen jätkän huohotuksen,

tunsin sen kosketuksen,
koin sen mun paniikin ja pelon.

Oksetus tuntu kurkussa,
sydän alko lyömään hulluna,

posket tuntu olevan liekeissä,

jalat ja kädet alko täristä.

"Öh, en enää muista mitä mun piti sanoa..."

Ääni murtu kappaleiks
Pienen pienet kyyneleet kihos tahtomatta silmiin.

 Hiljaisuus.

K nousee, halaa.

Mä nauran.

Typerä minä,

säälittävä,

arvoton.

Hyi, en ansaitse haleja.

Silence

Kukaan ei tunne mua kokonaan.

Ei oikeasti kukaan.

Ette te,

ei psyka,

ei paras kaveri,

ei äiti,

ei kaksoisveli...

ei kukaan.

Oon kaikille vaan puolikas.

En osaa olla kokonainen.

Toinen puoli, jota en näytä, on piilossa.

Varjopuolella, jonne kukaan ei näe.

Ei nyt, eikä varmaan koskaan.

Millon tää kaikki loppuu?

Honestly I'm exhausted

En vaan kestä tätä kroppaa enää.

En jaksa.

Olin viikonloppuna lempibändin keikalla.

Yleensä oon aina hymy perseessä,

nauran,

nautin.

Nyt tuijotin tyhjä ilme naamalla lavalle.

Yritin, yritin ihan tosissani hymyillä ja olla ilonen.

En onnistunu.

Väsyttää.

Ahdistaa.

 

M: "Onks kaikki hyvin?"

"Joo, on!"

 

No ei, ei todellakaan.

Täs ei oo enää mitään järkeä.

So I'm letting go


Kun oon hauras kuin viljaa

"Minä auton takapenkillä
Otsa vasten ikkunaa
Ja liikun, vaik tulin tänne istumaan
En tunne edes kaukaisesti auton ohjaajaa
Keskellä liikenteen
En tiedä minne mä meen"

Väsyttää, väsyttää niin hirveesti.

Töitä teen hulluna ja samalla pitäis keskittyä laihduttamiseen ja siihen että kulissit pysyy varmasti pystyssä

Oon syöny säälittävän ihanan vähän viime päivinä, jee.

Oon myös urheillu paljon!

Tehny hullun pitkiä rullaluistelulenkkejä, ja hirveitä tappojuoksulenkkejä.

Mahtava olo!

Ehkä toi paino lähtis tästä putoomaan vähän nopeemmin, hih.

Nyt en missään nimessä luovuta.

Perkele, nyt mä onnistun.

En suostu enää olemaan tällanen valtava jätti.

Älkää rakkaat missään nimessä ajatelko että kun haukun itteäni läskiksi, että ajattelisin ylipainoisista ihmisistä pahaa tai että pitäisin lihavia ihmisiä vähempiarvosina tai huonoina ihmisinä.

Ei, en ajattele tai pidä.

Asia koskee vaan mua itteeni.

Vähän sama kun omalla kohdallani ajattelen, että oon heikko jos itken. Varsinkin jos itken julkisesti.

En kuitenkaan ajattele niin esimerkiksi kaverin itkiessä.

Kunhan vaan tiedätte ja ymmärrätte.

Hei ja näin loppuun:

Olisko postausideoita tai -toiveita? :)

Like a toy soldiers

Aamulla nousen sängystä:

"En jaksa enää"

Päivällä löhöön sohvalla:

"En jaksa enää"

Illalla painun pehkuihin päivävaatteissa:

"En jaksa enää"

Yöllä tuijotan kattoon:

"En jaksa enää"

Mä en vaan oikeasti jaksa.

Välillä oon jopa ihan hyperaktiivinen ,

nauran itekseni,

siivoan,

harjaan hiuksia vimmalla puol tuntia,

 syön kynsiä,

naputan pöytää,

heiluttelen jalkoja,

teen ihmeellisiä päätöksiä hetken mielijohteesta...

Luulen, että koetan jotenkin oudolla tavalla peittää ahdistusta ja yleistä pahaa oloa.
En tiedä muuta ku sen, että tää ihme hyperaktiivisuus vie mun viimesetkin voimat.
Haluun tästä eroon, vittu.

Kirjotan joku päivä kun saan olla rauhassa ja on kunnolla aikaa.
Koko ajan vaan huitelen jossain.
En vaan tahdo pysähtyä ajattelemaan.
Tieto lisää tuskaa.
Parempi olla ajattelematta ja haudata tunteet.
Pää puskaan ja kaikki on hyvin, vai?

Sillä päivä, se on kaunis

"Hukuttaudun viinaan ja väitän et mul on kivaa"

Skandaali - Ei pysty

Anteeks kaikki 124 ihanaa lukijaa.

Oon niin pahoillani.

En oo kirjottanu vaikka lupasin.

Huono omatunto kun oon ihan hylänny tän blogin.

Sama selitys ku aina: "On ollu hirveesti kaikkea"

Tai no, tottahan se on.

Oot muuttanu,

ollu töissä,

nukkunu,

keikkaillu,

koettanu laihduttaa,

juonu,

juonu,

 juonu...

Ainiin,

polin lähete suljettiin.

Hups.

"Joo, ei haittaa. Oon ihan ok."

Hah, vitut.

Joka ainoa päivä ahdistaa,

inhoon itteeni,

juon liikaa,

tekohymyilen jatkuvasti,

mietin tapoja tappaa itteni.

 Tervettä, kyllä.

Onneks mulla on aina tää blogi jos ei muuta.

Hellurei

Ajattelin vaan ilmottaa, että hengissä olen. Nää vikat kouluviikot on ollu yhtä hulinaa ja häslinkiä, kun teen muuttoa samalla. Lupaan kirjotella lähipäivinä. <3

Teitäpäs on jo paljon, halit!