Lähtövalmiina

111 lukijaa, hurjaa...

Lupasin aikoinaan, että sitten kun teitä on 111 niin teen videopostauksen.

Valitettavasti mulla on nyt pieni ongelma, nimittäin kamera on paskana.

Lupaan tehä videopostauksen heti kun annatte idean sille, ja heti kun saan jostain kameran lainaan!
 Sovitaanko niin? :)

Miten teijän vappu meni?

Mun vappu meni ihan ok, PMMP:n keikalla.

Ihmisissä, musiikissa tai keikassa ei ollu mitään vkaa.

Mun oma fiilis meinaa nykyään vaan pilata kaiken.

Tekohymyily ja nauraminen on niin raskasta.

Vie kaikki voimat.

Mun ajatukset on ollu taas sitä luokkaa, että päätin tänään kävästä terkkarilla.

Koputin oveen ja jäin siihen oven rakoon seisomaan.

Minä: "Moi.. ööh, onko sulla aikaa?"

Terkka: "Viiden minuutin päästä tulee yks oppilas. Noh? Tarviitko sä särkylääkettä?"

Minä: "Ai, no, ei mitään sit. Ei mulla mitään."

Terkka: "Ootko nyt ihan varma? Onko kaikki ihan ok?"

Minä: "Joo, on"

Väkinäinen tekohymy ja kyynelten estelyä

Terkka: "Oikeesti, onko nyt jotain?"

Minä: "Eei sillein. Tuun joskus toiste"

Katto mua tosi pitkään kulmat kurtussa kun mä koetin nieleskellä kyyneleitä ja vältellä sen katsetta

Terkka: "Hei nyt sieltä oven raosta sisään, ovi kiinni, perse penkkiin ja kerrot kaiken!"

Noh, enhän mä mitään siinä neljässä minuutissa sanonu.

Sovittiin kuitenkin huomiseks aika.
Mut mitä mä muka sille sanon?

Että viiltelen taas?

Että oksentelen taas?

Että itken yöt koska oon liian väsyny nukkuakseni?

Että mua ahdistaa välillä niin paljon että tuntuu kuin en sais happea?
Että syöminen on nykyään niin helvetin vaikeeta?

Että nään painajaisia?

Että en osaa kontrolloida juomistani? 
Että oon tajunnu kuinka helposti ittensä tappaminen onnistuis?

Että inhoon itteäni niin paljon että oksettaa?

Että pelkään tekeväni ittelleni jotain?

Että oon vaan vähän väsynyt?

 Kamalaa myöntää mutta..
en mä ilman tota polia pärjää.

Mä tarviin apua.

Mä oon rikki, mä oon pieni

Plah.

Mitä sitä kertois.

Eilinen päivä oli pelkkää laskua.

Aamulla juoksemassa,

aurinko paisto,

linnut laulo ja olo oli ihan älyttömän hyvä

Sit menin Arielan ja muutaman muun kaverin kanssa Lintsille kattoo Haloo Helsinkiä.

Fiilis oli keikan alussa vielä ihan hyvä, mut jotenki keikan alkana aloin vaan aatella liikaa ja tuli ihan älyttömän paska fiilis.

Näin se aina menee; aluks olo on hyvä, ja hetken päästä jo ihan paska

Noh, sit keikan  jälkeen otin Ellin kanssa yhteiskuvan.

Kun näin sen kuvan niin hyi hitto mikä läski.

Siis ihan oikeesti.

fiilis laski ensistäkin alemmas.

Lintsiltä matkasin ällötyksissäni kaupan kautta kotiin.

Jäätelöä, suklaata, limua...

namnamnam ja sit oksentamaan.

Kuvottaa vieläkin.

En edes muistanut millon olisin viimeks ahminu ja oksentanu.

Hemmetin hemmetti.

Mä oon ihan eksyksissä.

Niiiin ja törmäsin mä lintsillä myös Milliin, mutta en kehdannu mennä moikkaamaan, hih.

Go run run run

Ketä menee yksin lenkille kello 23.30 Helsingin pimeälle pururadalle?

No minä tietysti.

Veri maistu suussa, oksetti, tuntu että pyörryn.

Mun oli vaan pakko, aivan pakko juosta.

Huomisen ajattelin paastota, tai ainakin syödä toosi vähän.

Paino on pudonnu 4kg, joten en voi missään nimessä antaa itteni nyt lihota.

En vaan kestä tätä mun niin järjettömän isoa oloa.

Mun täytyy olla pieni pieni pieni laiha laiha laiha.

Täytyy.

Pakko.

Please don't leave me

Oltiin kaverin kanssa kirppiksellä tänään.

Mun kaveri kokeili sellasta punasta luultavasti lastenosastolta ostettua XS kokosta takkia.

Mä kokeilin sitä takkia sen jälkeen, ja...

"Ei nää napit mee kiinni. Meniks sulla?"

"Joo, meni"

Vitutus. Ahdistus. Oksetus. Kateus.

"No voihan vittu..."

"No äläs ny! Sä oot ihan normaalin kokonen!"
Siinä vaiheessa meinasin alkaa itkemään..

"Normaalin" kokonen?

Mä en tahdo olla "normaali", vaan laiha.

Laiha, pieni, kevyt, kaunis?

Päivä meni pilalle.

Tiedän, tää mun ajattelu ja käytös on taas ihan hullua.

You self destructive little girl pick yourself up don't blame the world

Kuinka paljon ihminen voi itteään inhota?

Olemassa oleminen ja syöminen on joka päivä vaan hankalampaa.

Mä en ihan oikeasti kestä.

Oon jo liian monena iltana yömyöhään pyöritelly terää käsissä ja itkeny.

Mä en vaan osaa enää purkaa tätä oloa mitenkään.

Ei auta vaikka popittaisin musiikkia täysillä,

ei vaikka lähtisin juoksulenkille,

ei vaikka kirjoittaisin tänne.

Mua pelottaa.

Fix a heart

 

En mä saanukaan kirjotettua tänne mitään.

Oon monta kertaa viime päivinä avannu tän sivun, tuijottanu vilkkuvaa kursoria ja antanu ajatusten juosta. Se on johtanu vaan itkuun ja ahdistukseen, joten oon jättäny kirjottamatta.

En jotenkin enää myönnä omaa ahdistustani enää ees ittelleni.

Piilottelen.

Valehtelen.

Näyttelen.

Uskottelen.

Jos jatkan näin niin tästä ei tuu yhtään mitään

Itseinho ja -viha on ollu jotain aivan älyttömiä viime viikkoina.

Peiliin kattoessa on pakko keskittyä johonkin ihan muuhun kun itteeni siinä kuvajaisessa;
yksittäiseen ripseen tai vaikkapa luomeen kädessä.
Jos katon kokonaisuutta, mua kuvottaa.

En vaan kestä kattoa sitä kaikkea.

Nyt kun en oo käyny polillakaan, niin mä en vaan tahdo enkä osaa puhua enään.

Niin ja siis tosiaan, polillakin taidettiin luovuttaa mun suhteen;
"Ei tää puhuminen auta. Sun pitäis kokeilla vaikka vapaaehtoistyötä."

Tietäiskin vaan mitä kaikkea tekisin ja kokeilisin jos jaksaisin. Just nyt mä lähtisin juoksemaan ja rääkkäämään itteäni lenkille, mutta kun mä en jaksa. Tekisin matikanläksyt ajatuksella ja iloitsisin onnistumisen tunteesta, mutta kun mä en jaksa. Maalaisin tauluja mun pahasta olosta, mutta kun mä en jaksa. Soittaisin kaverin mun kanssa ulos puistoon istumaan ja haistelemaan kevättä, mutta kun mä en jaksa. Itkisin tän kaiken paskan pois, mutta kun mä en oikeasti jaksa.

Luulen, että tää itseinho ja paha olo tappaa mut vielä.

Mutta tappakoot, en mä jaksa edes välittää.

ps. paino pudonnu 2,5kg

 

Joku raja

Aattelin vaan ilmottaa että oon ihan hengissä ja että en oo hylkäämässä tätä blogia.
Koetan huomenna kirjotella.. jos vaikka sais aikaseks.

Halit.