You self destructive little girl pick yourself up don't blame the world

Kuinka paljon ihminen voi itteään inhota?

Olemassa oleminen ja syöminen on joka päivä vaan hankalampaa.

Mä en ihan oikeasti kestä.

Oon jo liian monena iltana yömyöhään pyöritelly terää käsissä ja itkeny.

Mä en vaan osaa enää purkaa tätä oloa mitenkään.

Ei auta vaikka popittaisin musiikkia täysillä,

ei vaikka lähtisin juoksulenkille,

ei vaikka kirjoittaisin tänne.

Mua pelottaa.

Fix a heart

 

En mä saanukaan kirjotettua tänne mitään.

Oon monta kertaa viime päivinä avannu tän sivun, tuijottanu vilkkuvaa kursoria ja antanu ajatusten juosta. Se on johtanu vaan itkuun ja ahdistukseen, joten oon jättäny kirjottamatta.

En jotenkin enää myönnä omaa ahdistustani enää ees ittelleni.

Piilottelen.

Valehtelen.

Näyttelen.

Uskottelen.

Jos jatkan näin niin tästä ei tuu yhtään mitään

Itseinho ja -viha on ollu jotain aivan älyttömiä viime viikkoina.

Peiliin kattoessa on pakko keskittyä johonkin ihan muuhun kun itteeni siinä kuvajaisessa;
yksittäiseen ripseen tai vaikkapa luomeen kädessä.
Jos katon kokonaisuutta, mua kuvottaa.

En vaan kestä kattoa sitä kaikkea.

Nyt kun en oo käyny polillakaan, niin mä en vaan tahdo enkä osaa puhua enään.

Niin ja siis tosiaan, polillakin taidettiin luovuttaa mun suhteen;
"Ei tää puhuminen auta. Sun pitäis kokeilla vaikka vapaaehtoistyötä."

Tietäiskin vaan mitä kaikkea tekisin ja kokeilisin jos jaksaisin. Just nyt mä lähtisin juoksemaan ja rääkkäämään itteäni lenkille, mutta kun mä en jaksa. Tekisin matikanläksyt ajatuksella ja iloitsisin onnistumisen tunteesta, mutta kun mä en jaksa. Maalaisin tauluja mun pahasta olosta, mutta kun mä en jaksa. Soittaisin kaverin mun kanssa ulos puistoon istumaan ja haistelemaan kevättä, mutta kun mä en jaksa. Itkisin tän kaiken paskan pois, mutta kun mä en oikeasti jaksa.

Luulen, että tää itseinho ja paha olo tappaa mut vielä.

Mutta tappakoot, en mä jaksa edes välittää.

ps. paino pudonnu 2,5kg

 

Joku raja

Aattelin vaan ilmottaa että oon ihan hengissä ja että en oo hylkäämässä tätä blogia.
Koetan huomenna kirjotella.. jos vaikka sais aikaseks.

Halit.

Miserable

Eilisestä lähtien oon puhunu neljän kaverin kans et tänään lähetään baariin.

Jokaselle sanoin et soittaa sit ku tietää paremmin tästä illasta.

Oon venannu koko illan tälläytyneenä ja valmiina lähtee (suihkuun ja meikkaamiseen meni varmaan neljä tuntia kun on se niin rankkaa ja vitun vaikeeta....)

Puhelimeenkaan kukaan ei oo voinu vastana sillon kun oon koettanu soittaa.

Noh, nyt facebookkiin alko ilmestyy jotain ihme yöelämä-päivityksiä mun kavereilta.

Laitoin sit viestiä yhelle mun kavereista: "Teijän piti soitella..?"

Vastaus: "Ainiiii! Me ollaa meil!"

Yhen ihmisen kohalla voisin ajatella et kyseessä on joku inhimilline erehtyminen.

Nyt kyse on kuitenkin neljästä ihmisestä jotka kaikki "unohti" mut.

Hieno fiilis, niin hieno.

Oon vaan tällanen ihminen jonka voi "unohtaa".

Tai ehkä mä oon vähän ku lelu jonka voi heittää syrjään ja jättää yksin pölyttymään kun siihen kyllästyy.

Niiin yk-si-näi-nen olo.

Tahtoisin J:n mun viereen.

J:n, mun parhaan ystävän.

Huom: ystävän.

Edellä mainittuja neljää ihmistä ei voi ystäviks sanoa..

"Välimatka piinaa ja painaa mua"

PMMP - Oo siellä jossain mun

Lisätty 22.31:

Tajusin kui naurettavaa ja säälittävää et valitan tälläsista pikku jutuista.

Sori.

Fake

Anteeks kun musta ei oo kuulunu mitään pitkään aikaan.

Ylppärit, univelat, tää paska olo, mun lihominen, syömisahdistus, rahatilanne...

Kaikki asiat tuntuu yksittäisinäkin jo raskailta ja yhdessä ne tuntuu sietämättömiltä.

Viimesimmät päivät oon vaan itkeny mun saamattomuutta.
  
Eilen oltiin kevään ylppäreiden loppumisten kunniaks baarissa.

Esitin että juon sen takii että tahdon pitää hauskaa ja bilettää jeejee.

Oikeesti join vaan mun pahaan oloon.

Paha olo helpottaa kännissä.

Ihan vähän, mutta sekin on jotain.

Varsinkin kun ja jos olo on näin saatanan paska.

Mä oon muutenkin niin feikki nykyään. Tai siis taas.

Jossain vaiheessa jo luulin että pystyn näyttää paremmin mun tunteet ja olemaan oma itteni mutta en mä nähtävästi pystykään.

Inhottaa kun näyttelen ja esitän mun kavereillekin.

Oon vaan niin hajalla että tuntuu jos vähänkin raotan verhoja niin kulissit romahtaa.

Ahdistus on iskeny nykyään tosi salakavalasti ja nopeesti.
Saatan itkeä, haukkoa hulluna henkeä ja raapii itteni verille, vaikka hetki sit olisin ollu ihan hyväntuulinen.
Ahistus ja romahdus ei vaan tunnu enää kattovan paikka eikä aikaa.
Inhottavaa.
Hävettää.
Tuntuu että ihmiset säälii, tai ajattelee että oon huomionhakunen jos itken julkisesti.
En vaan oikeesti voi sille yhtään mitään... voisinkin.

"'Nouse jo ylös' ei pysty
'Oot sä menos duuniin?' ei pysty
'Siivoisit joskus' ei pysty
'Mee käymään lääkäris' ei pysty
'Hanki joku harrastus' ei pysty
'Nauttisit elämäst' ei pysty
'Vedä ittes narunjatkoks' ei pysty
'No tekisit ees jotain!' ei pysty"

 -Skandaali

Giving up

Velipuoli: "Luulis et olisit tosta vielä läskimpi kun syöt noin paljo!"

Vitun kusipää.

 Ei toi lause mua haittaa, sehän on totta.
Kyllä mä tiedän että oon lihava, ja että en sais syödä.

Mut se haittaa, että se lyö ja uhkailee veitsellä

Olin yksin kotona kun se kävi käsiks.

Ihan yksin.

Itkin vessassa lukkojen takana kun mul veli paukutti ja löi sitä ovea veitsellä.

En muista millon mun olo ois ollu yhtä yksinäinen, yhtä orpo.

Kyyneleet ei vaan lopeta virtaamista.

"Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut"

PMMP - Joku raja

Ikävää riittää

Sisko: "Ootko sä itkeny?"

Minä: "Täh? No en.." Hymy

Mä en jaksa. Joka päivä mä vaan muserrun.

Inhoon joka hetki itteäni vähän enemmän.

Vähitellen saan kaikki ihmiset inhoamaan mua.

Tänään tapahtu niin M:än kanssa.

Ei nyt suoranaisesti, mutta ainakin tiiän ettei sitä vois vähempää kiinnostaa.

Ei oo sanoja mun pahalle ololle.

Tää on sietämätöntä.

Mut mähän oon teini, ei mulla voi olla paha olo.

Oon vaan teiniangst.

Niin, jep.

Ehkä mun pitäis olla vaan hiljaa.

Ehkä lopetan käymisen polilla ja oon oikeasti vaan hiljaa.

En enää vaivaa muita ihmisiä mun "ongelmilla" ja "pahalla ololla".

Selvä...

ehkä oon hiljaa niin kauan kun vaan voin.

Niin kauan kun jaksan.

Niin ja jos tää olo tästä pahenee niin..

Niin.

Voi, kun tarkalleen tietäisin.