Tänäänkin minä luovutin, annoin sen nylkeä mua

Täällä mä edelleen oon. Valvon. En vaan saa unta.
Mulla on niin tarpeeton olo, yksinäinen. Jos oon vaan yksin tän kaiken kanssa, niin miks ihmeessä mun pitäis taistella ja jaksaa? Sitä paitsi vaikka joku mua koettaiskin auttaa, niin en usko että kenekään köysi on niin pitkä että se yltäis tänne pohjalle asti. Ehkä mä vaan jään tänne pohjalle loppu elämäkseni. Luovutan vaan. Tää olohan on ihan mukava, kun tietää että ei tarvii taistella koska se on turhaa.

Mua itkettää ihan hulluna. Tyyny ja naama kostuu kyyneleistä. En tahtois itkeä, mutta en voi sille mitään. Tuntuu että en saa happea. Pää meinaa räjähtää hapenpuutteesta, kunnes aina saan viime hetkellä haukattua taas happea ennen kuin itku taas jatkuu. Oksettaa. Pyörryttää.

Musta tuntuu et en oo tarpeellinen, tärkeä. Tuntuu, että ite välitän muista ihmisistä, mutta harvat musta. Se näkyy esim. mun joissain kaverisuhteissa. Harvemmin kukaan pyytää mua minnekään. Se on minä ketä änkee seuraan. En siis oo niille tärkeä. Jos ne välittäis musta ja olisin niitten mielestä hyvää seuraa, niin ne haluis nähdä mua. Mutta ei, kun se ei mene niin. Mikä mussa on sitten vialla? Miks mä en kelpaa? Inhottaa, että oon mulle tärkeille ihmisille ihan yks ja sama. Ne ei varmaan välittäis vaikka olisin kuollu.

Nyt uus unensaanti yritys, wish me luck.

Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt, älä antaudu angstin valtaan

Voiko itteään vihata näin paljon? Tää viha ja alakulosuus vaan syö mua sisältä päin, nakertaa niin pitkään kunnes musta ei oo mitään enää jäljellä. Kuinka ihana ajatus, että mua ei enää olis.
Oon pahoillani kun en saa taas mitään kirjotettua, oikeesti olen.
Toivon että joku teistä ymmärtäis kuinka paljon mulla nyt vaan on ajateltavaa, ja että en oo sen takia vaan kyvenny nyt tänne kirjottamaan. Tänään oon ollu polilla aamulla, sit söin yhen ruisleivän, nukuin kotona ja jaksoin kävästä jopa ratsastamassakin. Meni kyllä hermot siihen hommaan taas

Mulla on nyt ihan kamala olo. Tuntuu et mikään tai ketään ei saa tätä pois. Ei nyt eikä ikinä. Pitäis jotenkin vaan hengittää, pestä naama ja mennä nukkumaan, mutta kun mä en kykene edes siihen. Laiska? Heikko?  Tyhmä? Ehkä kaikkia noita.
Pitäis nyt vaan koettaa jaksaa tää viikko ja kaikki kokeet. Kesäloma alkaa lauantaina, kuinka se voi tuntua niin kaukaselta? Onneks perjantaina pääsen taas keikalle ja nään iihania ihmisiä. Saan taas yhden päivän olla onnellinen. Sen jälkeen jaksan taas hetken paremmin, ja on joku asia mitä muistella hymy kasvoilla.

Toi 30 lukijaa tuli tänään täyteen. Pitäis joku päivä siis tehdä se jonkinlainen erikoispostaus. On ehdotettu ainakin "päiväni kuvina"-postausta, mutta vielä otan mielelläni ehdotuksia vastaan :)

Uskomatonta että teitä on jo 30
Ootte ihania ♥

EDIT: J, kun luet tän niin tahdon vaan että tiedät että oot hirmu tärkeä mulle. Vaikka en ookaan tullu maininneeks sua täällä blogissa, niin se ei tarkota sitä että en arvostais sun tukea ja kuuntelua, ja kaikkea mitä oot tehny. Kaikki mitä osaan nyt sanoa: rakastan sua, ystäväni  ♥

Sain haasteen!

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä ja ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).
Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Kiitos haasteesta The blue-haired girl

1. Musiikki
2. Ystävät
3. Nukkuminen
4. Keikat (pmmp) ♥
5. Nälän tunne
6. Alkoholi
7. Tupakka
8. Aurinko + lämpö
9. Lemmikit
10. Pikku- ja isosisko

Haastan:
Sheena
Taikasauva
Aino 
fav
lost girl

Rakastan tota aurinkoa ♥

Empty

MÄ VIHAAN ITTEÄNI!

 

mä kuolen tähän oloon, ihan oikeesti

miks ei kukaan pysty auttamaan mua?

Palasina paikat, keuhkoja painaa, pimeässä vapisen

En tiedä kuinka kehtaan julkasta tän täällä. Yäh. Pyydän nyt jo heti alkuun anteeksi kaikilta, joita tämä kuva järkyttää tai oksettaa tai mitä tahansa.

                                                                        --------------

56 kiloa läskiä, ihanaa. Tiedän, oon ällöttävä, oksettava, läski ja vaikka mitä muuta. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta hyi vittu saatana toi kuva. Tekis mieli heti lähteä oksentamaan ja lenkille tai jotain, mutta kun ei, mä en vaan välitä enkä jaksa. Laiska minä.

Pyysin tänää M:ää tulee käymään meillä. Poltin äskön röökin ulkoportailla ja kuuntelin kuinka skootteireita ja mopoja meni meijän talon ohi. Mä niiin odotin ja toivoin, että joku niistä olis ollut M ja meijän talon kohalla sen skootteri olis hidastanut ja se olis kaartanu pihaan. Kaikki ajoneuvot meni ohi. Poltin toisen. Edelleenkään kukaan ei hidastanu, vaan kaikki ajo ohi. Odotus ja toivominen oli siis turhaa. Mulla on niin paska ja outo olo, että en pystyis olla yksin. Pakko se kuitenkin on.

En kestä. 
Itkettää
Mitä mun pitäis tehdä?
Satuttaa itteeni?

"Eikä ketään ole nostamassa nyt kun lattialle vajoan"

  Happoradio - Sahattu oksa. poltettu silta

Mistä tässä selviydytään, mikä on mennyt vikaan

Mua oksettaa. Ei sen takia että mulla olis krapula, vaan sen takia että krapulassa tulee aina syötyä ihan hulluna. Aamulla söin kaks tuhtia leipää (päällä ihan kaikkea) ja sitten olin päivällä naapurin rippijuhlissa missä en tietenkään kehdannu olla syömättä. Uah, paisun. Hame puristaa. Vatsa pömpöttää. En kestä.

Eilen oli poli. Valehtelin että en oo viikon aikana tehny ittelleni mitään. Voi hemmetti, hyvä mun on koettaa saada apua jos vaan valehtelen. Lisäks se ei tiedä mun syömisahdistusoksentelusyömättömyys-hommeleista. Ehkä ihan hyvä vaan. Se kattois mua varmaan silleen "Hyi mikä läski. Syystäkin koettaa laihduttaa". Psyka puhu myös jostain lääkekontrolli jutusta, tai että juttelisin vaan hetken lääkärin kanssa ja puhuttais että täytyykö annosta nostaa tai lääkettä vaihtaa. Hmh. Entä jos tähän ei tehoo mitkään pillerit? Mun olo on joka päivä tosi alakulonen, enkä vaan usko että lääkkeet vois auttaa mua. Ehkä kyse on vaan jostain henkisestä, eikä mistään fyysisestä aivojen viasta. Musta tuntuu että oon tällanen koko sen ajan minkä jaksan enää olla täällä. Tää on niin normaalia, että muutos jopa pelottaa. En enää osaa olla onnellinen.

Nii ja eilen olin siis kans juomassa puistossa ja yhellä koululla. Loppuillasta olin sitten hyvässä humalassa, ja loppujen lopuksi huomasin kertoneeni hyvälle kaverilleni, joka olkoon nyt vaikka M, että viiltelen. Mitä ihmettä? Muistan selittäneeni kuinka en voi puhua kenellekään. M sano että "No puhu P:lle?" Itkin vaan lisää ja sanoin että en mä voi sitä joka päivä häiritä.. mut niinhän se menee. Joka päivä on niin helvetin paska olo että tekis mieli jollekin puhua, mut en mä oikeesti vaan voi P:tä joka päivä häiritä, vaikka M väittikin että kyllä voin. En edes muista keskustelusta puoliakaan, mutta siinä me sit halattiin pitkään, se silitti mun selkää, mä itkin ja hoin että en vaan jaksa tätä. Loppuillan olinki sitten ihan maassa, silmät mustana ja koko ajan rööki huulessa kun vitutti kaikki ja juotavatkin oli jo loppunu. Aamulla oli sitten pieni morkkis. Nyt mulle tuli eilisen illan jälkeen vaan tosi sellanen huomionhakunen teinikänni-fiilis. Jeah, hyvä minä.

Pitäiskö laittaa P:lle viestiä?

Ei.

En saa.

En voi.

Täytyy pärjätä yksin.

 

Mut entä kun mä en vaan jaksa tätä enää?

Eilen ei juonut tippaakaan, nyt ekana meistä sammaltaa

Alkoholi auttaa! Tai sitten eiii...

Ihanaa kun teitä lukijoita tulee vaan koko ajan lisää! Voisin tehä jonkun toivepostauksen kun lukijoita on 30. Siis jos tulee yhtään toiveita :)