Olkaa yksin ja juoskaa karkuun

Kävin eilen terkalla. Itkin samantien kun istuin tuoliin.
Oho.
En edes muista milloin viimeksi olisin itkenyt.
Noh, soittelin tänään terveysasemalle ja pitäisi soittaa psyk. sairaanhoitajalle.
En tahdo.
Tai tahdon, mutta... en.
En tiedä. Päässä vaan pyörii kehää.
Työharjoittelussa ja töissä pidän itseni täydellisen tyynenä, vaikka väsymys toki näkyy kilometrien päähän.
Kotona huudan pahaa oloa miehelleni, joka varmaan vihaa minua ja jättää minut pian.
Noh, voinpa olla sitten yksin.

Korvaan se kuiskaa, et susta ei oo mihinkään

Uskottelen, että voin hyvin.
Että olen tasapainoinen ja onnellinen.
Nojaa, enpä tiedä.
Uskottelen, että olen tyytyväinen kroppaani ja laihdutus on vain pientä ja harmitonta.
Huomaan kuitenkin, että jokin vanha mörkö kuiskuttelee korvaani vähän väliä.
Ahdistaa.
Pyrin punnitsemaan lähes kaiken mitä syön, sillä en hahmota mitä syön.
Pelottaa, että syön liian vähän.
Pelottaa myös, että syön liikaa.
Vaikea olla.
Käytän kahta tuumakokoa pienempiä työhousuja kuin keväällä, mutta en huomaa peilistä yhtään mitään.

Kolme lyhyttä, kolme pitkää

Enpä sit osannutkaan aloittaa kirjoittamista uudestaan.
Jos vaikka nyt aloittaisin, kun en tapaa enää ketään ammattityöntekijää.
Ehkä tästä tulee mun turvapaikka, jonne voin purkaa kaiken.

Luin eilen mun vanhoja postauksia.
Voi luoja, että olen ollut sairas ja syömishäiriön sekä masennuksen kourissa.
Monia tapahtuneita asioita en olisi edes muistanut enää, ellen olisi lukenut niitä täältä.
Olen varmaan ollut niin hirveän väsynyt ja sekaisin.

Pieni kateus iski sitä Tyttöä kohtaan, joka vuuuosia sitten laihdutti lähes 15 kiloa kymmenessä kuukaudessa.
Pystyisinpä nyt taas samaan.
Olen nimittäin hyvin, hyvin itseinhoinen tällä hetkellä.
Tekee mieli perua menot ja juhlat. En tahtoisi, että muut ihmiset näkee mut.
Töissäkin ahdistaa olla kassapuolella töissä, kun työvaatteet on niin epämukavat ja tuntuu että joka suunnasta tursuaa. Asiakkaat tulee sinne mussuttamaan paskaruokaa ja miettivät salaa mielessään, että "Toi työntekijä syö varmaan itsekin joka päivä mäkkärissä, kun on noin lihava".
Tällä hetkellä hyvä jos syön ollenkaan.
A kommentoi pari päivää sitten, että mun pitäisi syödä enemmän.
"Tolla menolla menetät vaan lihakset"'
Tuskinpa hän kuitenkaan mun pään sisäisestä menosta mitään aavistaa.
Hänelle kokkasin herkkumunakkaan aamiaiseksi ja itse söin riisikakkuja.
Jaahas.
Hölmö läski minä.

Kulautin kurkkuuni juuri haalentuneen kahvin loppulirut.
Menen pesemään hampaat ja sitten täytyy lähteä bussille.
Koulu ja ryhmätyöt kutsuu.
Skippaan sopivasti kouluruuan, ei tarvitse sitten koulukavereille selitellä.

Palaillaan taas.