torstai 27. joulukuuta 2012

You gotta get up and try try try

Joulu meni päin persettä. Ällöttävää syömistä ja mässäämistä koko ajan: suklaata, laatikoita, kinkkua, suklaata, suklaata, suklaata, karkkia, ruokaa, ruokaa, ruokaa.
Lahjatkaan ei aiheuttanu mussa samanlaista kutkutusta kuten ennen. Paketteja avatessa oli vaan turta ja ärtynyt olo. Sain mm. meikkejä ja vaatekauppojen lahjakortteja. Ne sai mut vaan entistäkin ärtyneemmäksi. En meikkaa nykyään lähes ikinä, koska en jaksa. Vaatteistakaan en enää jaksa välittää. Mikä on kyllä outoa, koska vielä joskus kesällä meikkasin joka päivä huolellisesti ja mietin tuntikaupalla mitä laitan päälle. Omalla tavallaan surullista, että mun uupumus on johtanu tähän että jaksa välittää ulkonäöstäni tai puhtaudestanikaan. Minkäs teet kun ei vaan oo voimia, ja pää on niin täynnä paskaa että sinne ei enää mahdu meikkivaatelaittautumis-ajatuksia.
ps. saitteko kivoja lahjoja?


Ahdistaa. Inhottaa.
Mun olo on kurjempi kuin aikoihin. Silti valehtelen mun parhaimmillekin ystäville;

 "Mitä kuuluu?"
"Ihan hyvää, vähän vaan väsyttää. Heh"
Sitten päälle vielä se petollinen tekohymy, tai kirjoittaessa hymiö.

En vaan pysty olemaan oma itteni enää. En ees sillon kun oon yksin. Sairasta? Oi kyllä.
En enää tiedä kuka, ketä, tai mikä mä oon. Oon ihan hukassa itteni kanssa. En mä ansaitse mun rakkaita ystäviä, en mä ansaitse onnellisuutta, en mä ansaitse apua, en mä ansaitse hyvää oloa tai laihuutta, en mä ansaitse edes teitä ihania lukijoita. Ei, mä en ansaitse mitään.
 Miksikö?
No siksi, koska mä olen virhe. Yksi iso ja lihava virhe.
I make myself sick.


Tekis mieli huutaa,
itkeä,
satuttaa,
jäädä aamusin sänkyyn makaamaan,
näännyttää ittensä kuoliaaksi,
kuihtua pois.
Mutta ei, mun kyynelkanavat on muurautunu umpeen, eikä musta kurkusta tulee enää vaan pihinää. Musta tuntuu että mä jotenkin hiljalleen vaan lakkaan olemasta.


 En oo miettiny mun syömisiä piitkään aikaan. Oon syöny ihan mitä vaan ja ihan niin paljon kun oon vaan tahtonu. Kävin tänään vaa'alla, ja purskahdin itkuun. Kyllä, mun syömisen huomaa vaa'an numeroissa. Hyi helvetti.
Mä päätin että heti kun 31.12.2012 kello lyö 00.00 mun elämä muuttuu. En tahdo syödä enää. En tuhlaa enää rahojani ruokaan, en juomaan. Mä aijon laihtua. Mä tiedän että mä pystyn siihen. Pakko pystyä.
Vai.. mitä mieltä te olette? Tuleehan musta laiha, kaunis, kevyt? Tuleehan?
En tahdo tuottaa teille pettymystä..


Kävin viime viikolla terkkarilla juttelemassa vähän niitä näitä. Kerroin mm. risteilystä, mikä menipäin persettä.
Liian kova ahdistus+liikaa tekohymyilyä+liikaa padottuja tunteita=join aivan liikaa alkoholia ja sain järkyttäviä itkukohtauksia ja selitin ties mitä kaikkea itsetuhoista ja muuta. Morkkis oli ihan älytön.
No, terkkari kuitenkin sano että en sais koskea viinaan. Se aiheuttaa morkkiksia, pahentaa mun masennusta ja aiheuttaa typerää käytöstä. Totta.
Noh, aluks ajattelinkin että oisin ollu uuden vuoden juomatta, muttaaaa.. saa nyt nähdä.
 Mitä te teette uutenavuotena? Onko teillä jotain uudenvuodenlupauksia?
Ite vietän uudenvuoden pmmp:n keikalla.
I hope know it 'll be great :)


Niin ja loppuun vielä yllärikuva, apua.
Vaikka tälleen 100 lukijan (Älytöntä! En ois ikinä uskonu ) kunniaks, hih.
Ihanaa olla pallonaamasilmäpussimörkö..


Pärjäilkäähän rakkaat

28 kommenttia:

  1. varmasti pystyt siihen!
    oot kaunis<3

    VastaaPoista
  2. Sää oot tossa? Vau :O Oot ihan tajuttoman kaunis...

    VastaaPoista
  3. Kaunis kuva, etkö sä olekkin tossa viimeisessä? Mulla on ollu vähän sama tunne, että en tiiä kuka oon, on vähän hukassa tai no paljon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen juu viimeisessä kuvassa..
      mut kyllä me molemmat tästä vielä paikkamme löydetään, vai mitä? tsemppiä!

      Poista
  4. Oot ihan törkeen kaunis :O rakastan sun hiuksii! Ja paljon voimii♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos!
      itekin tykkään niistä aina välillä, sillon kun niillä on hyvä päivä :) muusta en itessäni tykkääkään

      Poista
  5. oiii oot ihan älyttömän kaunis ! :)) ja noi sun hiukset on jotain niin rakkautta ♥ jaksele!

    VastaaPoista
  6. Sähän oot tosi kaunis!!! :o ja samaa ku muutki: ihana tukka!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hah, kiitos! mikäs niissä on nyt kaikkien mielestä niin hienoa? :')

      Poista
  7. Voi että miten kaunis olet :)

    VastaaPoista
  8. suoraasanottuna oon sun kirjotuste perusteella "aatellu" et osit vähä lihava tai sillee vähäse, mukku näin ton kuvan nii oikeesti :o oot tosi kaunis ihminen eikä sun tarvii laihtua! ei tosiaankaa ! Ja kyllä jouluna saa syyä, pitää syyä että jaksaa ja pysyy hengis <3 paljonpaljonvoimia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän tossa kuvassa ees näy mun vartalo.. ja oonhan mä naamstakin ihan pallo :(
      Enkä mä vaan tahdo syödä enää, en saa. Paitsi sen verran että pysyn hengissä ja tajuissani..

      Poista
  9. siis mitä??? säähän oot ihan uskomattoman kaunis!:o ja ihanat hiukset!
    ps.oot tosi hyvä pitämään blogia tämmösestä asiasta:o! :)tosi paljon voimia sulle<3 oot ihana:>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai oon hyvä? no kiitos :)

      kiitos kumarrus sinulle <3

      Poista
  10. Kerrankin löyty joku kuka postaa itsenään näitä. Ja mä tunnen niin samoin kun sinä.. tällä hetkelläkin maaten sohvalla koiran kanssa ja ei vaan jaksa mtn. Itkettää mut itkukaan ei tule.. ja pahinta et mikään Ei auta.. vaan kuolema

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, en mä oikeastaan ittenäni näitä postaile. Tai mietin just että poistaisin ton mun kuvan, että ei vaan kukaan tuttu näe...

      Ei, kuolema ei ole ratkasu oikeasti! Ja kyllä se itkukin vielä tulee, mä lupaan ja tiedän.

      Pärjäile, haleja <3

      Poista
  11. Oi että oot ihan superkaunis! :) ♥

    VastaaPoista
  12. Paljon voimia ja jaksamisia sulle, kaikki hoituu ja parannut! Vaikka en tunne sua yhtään ja lukasin vaan tätä blogia ekaa kertaa, niin tekisi mieli tulla halaamaan sua ja lohduttamaan. Pärjäile<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Tiedätkin varmaan kuinka ihanalta tuntuu saada tällasia vilpittömiä kommentteja.
      Pärjäile sinäkin ja kaikkea hyvää sinulle<3

      Poista
  13. Wow! En oo ikinä nähny noin kaunista tyttöö! :) <3

    VastaaPoista